Osalla ihmisistä tuntuu olevan käsitys, että aiemmin mentiin kiltisti naimisiin ja liitossa myös pysyttiin toisen kuolemaan saakka eikä uusperheitä ollut. Aloitetaan viimeksi mainituista. Elämä saattoi ennen vanhaan päättyä parhaassa nuoruudessa tai keski-iässä esimerkiksi tuberkuloosin, sotien tai lapsivuodekuoleman seurauksena. Hyvin usein leski avioitui jo käytännön syistä pian uudelleen, mahdollisesti toisen lesken kansa. Lopputuloksena perheessä saattoi olla miehen, vaimon ja yhteisiä lapsia. Ei siis mitään uutta auringon alla.
Kun kaikki vielä kuuluivat kirkkoon, oli puolisosta eroaminen melko hankalaa. Eräs Heinijärven talollisista sai 1902 senaatilta avioeron ja luvan mennä uusiin naimisiin. Tuomiokapituli antoi hänelle erokirjan. Vastaavaa en muista Haukijärvellä nähneeni. Itsenäisyyden alkuvuosista lähtien käräjäoikeuden päätös riitti. Seurasin yhtä Herttualan puolella vireillä ollutta prosessia 20-luvulta. Se oli pitkä, jatkui useissa istunnoissa syyllisen etsimisellä. Lopulta toinen osapuoli ehti kuolla. 30-luvulta sitten löytyy jo eronneita kyläläisiäkin, tosin vain muutama. Avioeron pohjalaiseen tapaan otti niin ikään pari kyläläistä 1900-luvun alkuvuosina. Näiden Amerikkaan lähteneiden ”lesket” eivät tosin asuneet kylässä.
Entä oliko ennen vanhaan avoliittoja? Oli niitäkin. Kylästä ensimmäinen esimerkki löytyy jo mahdollisesti 1910-luvulta. Pahennustahan sellainen herätti ja pappi saattoi nuhdella. Myöhemmin nuhdeltavaksi ei enää menty. Taustalla oli tässä tapauksessa se, että mies oli jo tahollaan naimisissa. Jostain syystä hän ei hakenut eroa, vaikka uudesta suhteesta syntyi useita lapsia. Vastaavia tapauksia on voinut olla muitakin, mutta ne näkyvät lähteissä vain naisen aviottomina lapsina. Avoliittoon on voinut olla muitakin syitä, esimerkiksi taloudellisia. Olenkin käyttänyt sivustolla puoliso-sanaa aika laveasti.