"Sunnuntaina helmik. 13.pnä klo 12 alkoi maanviljelijä Mäkelän talon saunasta nousta savu. Paikkakuntalaiset ajattelivat, että tekeekö Mäkelän isäntä maltaita vai palvaileeko lihoja. Saipa saunan savu liikkeelle itse kansanedustaja Frans Mustasillankin luulossa, että nyt naapurin sauna palaa. Mutta miten olikaan, siellä urheilunvalmentaja Kalle Salo lämmittikin saunaa hiihtokilpailuja varten." Näin alkoi nimimerkki Väkän kirjoittama kuvaus otsikolla "Hämeenkyrön Haukijärven pojat ladulla". Se julkaistiin Kansan Lehdessä 16.2.1938.
Vaikka nyt onkin kesä, kerron tänään tuosta hiihtokilpailusta. Siinä oli kolme sarjaa: miehet, alle 18-vuotiaat sekä "nousukkaat", joista viimeksi mainittu piti sisällään sekä tytöt että pojat. Nähtävästi nuoret haukijärveläiset naiset eivät harrastaneet hiihtoa tai ainakaan halunneet kilpailla lajissa. Miesten sarjassa oli 11 osallistujaa, kahdessa muussa kummassakin seitsemän. Kilpaladun pituus oli vähän yli 11 kilometriä. Se lähti Mäkelästä ja kiersi metsiä myöten Herttualan kautta takaisin Mäkelään. Erityisesti mainittiin, että seuran vanhat hiihtäjät Sulo Haukipää ja Viljo Kukkola olivat taas innostuneet lähtemään mukaan.
Sitten tuloksiin. Miesten sarjan viisi parasta olivat Eino Virtanen, Viljo Lehto, E. Lamminsivu, V. Mäensivu ja Sulo Haukipää. Viimeksi mainitun suksi oli hiihdon aikana pahasti murtunut, mikä haittasi hänen suoritustaan. Alle 18-vuotiaiden parhaat olivat Risto Haukipää, Eino Jalonen, Kauko Selkee, Pauli Kanerva ja Keijo Ketola. He olivat kaikki aika nuoria sarjaan, 13 ja 15 ikävuoden välillä. Nuorimpien tulosluettelo oli seuraava: Matti Jalonen, Eeva Ihantola, Niilo Jalonen, Hilkka Hakala, Leo Haukipää, Elvi Kukkola ja Eila Mäkelä. Jos hekin todella hiihtivät 11 kilometriä sen aikaisella ladulla ja tuolloisilla välineillä, oli se jo sinänsä saavutus.