Tiedän kyllä, että joidenkin mielestä vuosikymmen vaihtuu vasta vuoden päästä. Blogin otsikoksi saa nyt kumminkin kelvata, kun kerran kakkonen tuohon kymmenten kohdalle pyörähti. Mitä mahtaa tapahtua Haukijärvi-sivustolla 2020? Oikeastaan tällä kertaa kysymykseen on hiukan vaikeampi vastata. Se johtuu siitä, että Kansallisarkiston sivuilla on tapahtumassa muutoksia eikä heidän tulevista digitoinneistaan ja niiden tulosta verkossa käytettäväksi ole kovin paljon tietoa. Jossain vaiheessa tämän vuoden aikana. Erityisesti odottavalle kannalle jäävät näissä teksteissä esitellyt kaatuneiden sotilaiden kantakortit.  Ne täydentyvät ilmeisesti vasta uuteen systeemiin. Harmi, että kolmen kyläläisen kantakortti vielä puuttuu.

Samalla tavalla odottamaan jäävät ilmeisesti valtiorikosoikeuksien aktit. Niistä vain osa on tähän mennessä kuvattu. Tarkoitus ei ole suinkaan käydä kaikkien vankileirille joutuneiden kyläläisten papereita blogiteksteissä läpi. Muutamia, tavallisuuudesta poikkeavia tapauksia voisi kuitenkin esitellä. Akteista voisi myös löytyä lisätietoa sivustolle. En myöskään tiedä, avaako Kansallisarkisto vuoden 1920 henkikirjoja verkossa katsottavaksi nyt vai vasta uudessa systeemissä. Viime vuonna avautuivat vuoden 1919 henkikrijat. Olen toki selannut sadan vuoden takaiset henkikirjat Kansallisarkiston paikallisessa toimipisteessä. Omalla koneella rauhassa tutkimalla niistä saisi kuitenkin enemmän irti.

Entä sitten kirkonkirjat? Hämeenkyrön seurakunnan seuraavaa rippikirjajaksoa saamme odotella vielä parisen vuotta. Kovin merkittävää muutakaan uutta en sinne odota. Mouhijärveltä on SSHY:n jäsensivuilla valmiiksi kuvattuna vuoden 1919 kastetut, vihityt ja kuulutetut. Tähän saakka niitä ei ole päässyt näkemään. Nyt aion laittaa sinne pyynnön niiden avaamisesta. Sieltä voi löytyä tiedonmurusia kyläläisistä.

Jotain pientä uutta digitoitiin toki viime vuonna loppuvuodesta. Rokotusluetteloita, ilmoitusasiain pöytäkirjoja, perukirjoja. Ne täytyy vielä käydä läpi huolella. Varmaan niistä ainakin näihin teksteihin löytyy kaikenlaista. Perinteinen Turun reissukin kuuluu ohjelmaan. Sanomalehtiäkin kuvataan lisää, siispä yliopiston kirjastoon. Olen lisäksi luvannut itselleni, että katson tarkemmin niitä kylän taloja, joiden historiassa on selviä aukkoja. Ehkäpä eri lähteitä vertaamalla jotain selviää.

Lopuksi toivotan hyvää alkanutta vuotta kaikille lukijoille.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.