August Jalmari syntyi toukokuussa 1903 Pälkäneen Harhalan kylässä vanhempiensa August ja Adolfiina Rantasen kolmantena lapsena. Isä oli tuolloin muonarenkinä Heikkilän talossa. Isoveli kuoli pienenä, mutta sisar ja nuorempi veli elivät aikuisiksi. Perhe asui Harhalan kylässä vuoteen 1916, jolloin isä-August sai työnjohtajan paikan Ylöjärven Siivikkalasta. Ylöjärvelle he eivät kuitenkaan jääneet, vaan matka vei 1918 Tyrväälle Vehmaisten kylään. August toimi edelleen työnjohtajana. Hän kuitenkin kuoli jo 1921, vain 45 vuoden iässä. Perhe jäi asumaan Tyrväälle. Vuoden 1923 aikoihin Jalmari oli suorittamassa asevelvollisuuttaan, mikä lienee tuolloin kestänyt parisen vuotta.

Nimma Mariana Koskinen syntyi toukokuussa 1900 Vesilahden Kuralan kylässä. Perhe tosin sai sukunimen Koskinen vasta myöhemmin. Hänen isänsä August Efraiminpoika oli työmiehenä Kauppilassa. Perheeseen kuuluivat lisäksi äiti, Johanna Aatamintytär, veli ja kolme sisarta. Yksi sisko, hänkin nimeltään Nimma, kuoli ennen Nimman syntymää. Perhe asui Kuralassa edelleen vuoden 1920 henkikirjoja tehtäessä. On viitteitä siitä, että Nimma oli kirjoilla Vesilahdella vielä 1924. Kyse voi myös olla samannimisestä henkilöstä.

Jalmari siirsi kirjansa 1927 Lempäälään.  On mahdollista, että hän oli muuttanut sinne jo aiemmin, mutta pysyi kirjoilla vanhalla kotipaikkakunnallaan, mikä oli tuolloin tavallista. Hän lienee tuolloin jo tavannut Nimman. Heidän avioitumisaikansa ei ole tiedossa. Tytär Mirja syntyi 1928 Lempäälässä. Perheen vaiheista ei ole tarkempaa tietoa ennen kuin he muuttivat Haukijärvelle 1934 tai 1935. Jalmarista tuli työnjohtaja Pakkaselle. Pakkasella perhe viihtyi parikymmentä vuotta.  Jalmari ja Nimma on ikuistettu useaan gallerian valokuvaan. He asuivat Pakkasen rakennuksissa. 1950-luvun alkuvuosina he hankkivat oman tilan Kuustenlatvalta ja muuttivat sinne. Jalmari kuoli jo 1957. Nimman elämä päättyi 1993 Mouhijärvellä.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.