Yliraukolan torppari Nikodemus Antinpoika Yliviidanoja haki 1898 käräjillä kiinnitystä Yliraukolaan eläke-etujensa turvaamiseksi. Lisäksi hän esitti oikeudelle eläkesopimuksen lisäyksen. Vilkaistaanpa ensin tuota eläkesopimusta.
16.6.1898 solmitussa sopimuksessa torppari luopui oikeudestaan torppaan erinäisillä ehdoilla. "Se tuvan krantti saa olla sijallaan joka omani meitin kuolemaan asti. " Asunto kuului siis eläkkeeseen. Lisäksi torpparille jäi moisio, jossa torpan aitta sijaitsi, niittyineen ja peltoineen kymmenen markan vuotuista veroa vastaan. Lehmälle kuului talvisija torpan lammasnavettaan ja vapaa laidunnus perämaassa. Polttopuita Nikodemus sai perämaassa olevista puista, lisäksi aita-aineet kuuluivat hänen etuihinsa. Hän sai myös käyttää tallilatoa, ja hänen tuli saada torpasta joka vuosi yksi köysi (?) rukiinolkia. Ilmeisesti Nikodemus ja hänen vaimonsa Amanda aikoivat saada ruokansa viljelemällä moisiollaan perunaa ja viljaa. Lisäksi he aikoivat pitää lehmää. Eläke-ehtoihin lisättiin erillisellä sopimuksella Nikodemukselle osuus riiheen, saunaan, kotaan ja leivinuuniin. Tupakkkimaansa latonsa seinustalla hän myös säilytti. Siinä tapauksessa, että maanmittari siirtäisi pajoja (rajoja?), piti eläkemaa pysyttää samansuuruisena ja samalla puolen ojaa.
Nikodemus Yliviidanoja joutui kuitenkin anomaan asian käsittelyyn lykkäystä, koska hänellä ei ollut esittää rasitustodistusta Yliraukolan talosta. Oikeus päätti lykätä asian seuraavan vuoden talvikäräjiin. Niillä asia siirrettiin edelleen seuraaviin käräjiin samasta syystä. Silloin Nikodemus sai kiinnityksen Yliraukolaan 10 vuodeksi vakuudeksi eläke-eduistaan.
Seuraavaksi Yliviidanojan torppariksi tuli 1903 Frans Mäkinen, joka pian osti tilan omakseen. Amanda Yliviidanoja kuoli samana vuonna. Nikodemus eli vielä kolme vuotta, ilmeisesti omassa tuvassaan.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.