Koska tässä tekstissä sivutaan asioita, jotka voivat olla kipeitä vielä vuosikymmenien jälkeenkin, kirjoitan poikkeuksellisesti mainitsematta henkilönimiä. Useamman Haukijärven talon kohdalla lukee sivustolla, että talossa oli myös kasvattilapsia. Mietitään tällä kertaa näiden lasten asemaa.

Kasvatti-sana saa meidät nykyisin ajattelemaan adoptiota. Se on kuitenkin nykymuodossaan suhteellisesen uusi ilmiö, joka on alkanut yleistyä 30-luvulta lähtien. Toki aiemminkin tapahtui niin, että pariskunta jäi lapsettomaksi, vaikka olisi halunnut omia lapsia. Joskus avuksi tuli tällöin sukulaislapsi, joka tarvitsi suojaa tai muuten viihtyi sukulaistalon rauhassa paremmin kuin kotonaan, jossa lapsia saattoi olla toistakymmentä. Tilanteesta riippuen liikuttiin joko täysin epävirallisella tasolla tai sitten uudesta perheestä nimettiin lapselle käräjillä holhooja. Perimisoikeutta ei näihin tapauksiin yleensä liittynyt, vaan se hoidettiin testamentin avulla.

Myös isovanhemmat pitivät usein huolta lapsenlapsistaan. Siitä on kylässä monta esimerkkiä. Jos lapsen vanhemmat olivat kuolleet, toimivat isovanhemmat myös yleensä holhoojina, vaikka kaikkia ei ehkä oltu kärjillä siihen toimeen nimetty. Joissakin tapauksissa toinen vanhemmista oli elossa, mutta yhteisesti katsottiin lapselle olevan parempi asua isovanhempien luona. Tällöin työssä käyvä vanhempi yleensä maksoi korvausta lapsen kuluista. Orvoista huolehtiville isovanhemmille avustusta tuli köyhäinhoidon kautta, kuten muillekin taloudellisesti heikossa asemassa olleille mm. koulun kautta jaettujen vaateavustusten muodossa. Perimiseen tässäkin tapauksessa vaadittiin testamentti, jos muita perillisiä oli olemassa.

Suurin ryhmä myös Haukijärvellä olivat kuitenkin ne, jotka suuressa määrin muistuttivat nykyajan sijaisvanhempia. Lapsen huoltaja oli kuollut tai ei pystynyt huolehtimaan lapsesta. Silloin avuksi tuli pariskunta, joka otti lapsen omaan perheeseensä. He saivat lapsen sijoittamisesta jonkinlaisen korvauksen joko kunnalta tai lapsen vanhemmilta. Hämeenkyrössä ei tietääkseni tutkittavana aikana ole ollut varsinaisia huutolaislapsia. Köyhäinhoito huolehti lasten sijoittamisesta halukkaisiin perheisiin. Lastenkotikin aloitti jo 1918. Oli myös tapauksia, joissa lapsen äiti aktiivisesti etsi lapselle sijaisvanhemmat, koska ei itse pystynyt tätä hoitamaan esimerkiksi työssäkäynnin vuoksi. Tällöin hän tietenkin vastasi kuluista, ja saattoi käydä myös tervehtimässä lasta. Huostaanottoja oli aiemmin vähemmän, mutta kyllä sellaisistakin sivustolta löytyy esimerkkejä ainakin 30-luvulta. Sijoitetuilla lapsilla ei tietenkään ollut oikeutta periä sijaisvanhempiaan.

Lehdistä saa joskus lukea huutolaislasten julmasta kohtelusta. Mistään sellaisesta en muista Haukijärveltä kuulleeni. Lapset - niin omat kuin sijoitetut - opetettiin varhain työntekoon. Ruumiillinen kuritus oli käytössä molemmilla. Ihan kaikki Haukijärvelle sijoitetut eivät päässeet kansakouluun, vaikka kylässä sellainen jo toimikin. Isovanhemmat taas näyttävät laittaneen lapsenlapsensa kouluun. Oppivelvollisuus korjasi asian 20-luvulla. Kaiken kaikkiaan kasvattilapset elivät perheissään varsin normaalia elämää.

Lisää kommentti


Lisätietoja