50-luvun lähteissä esiintyy Haukijärvellä nimiä, jotka eivät ole muista yhteyksistä tuttuja. Liikkeellä oli ainakin karjalaisia, jotka eivät jääneet kylään, nuoria, jotka viivähtivät vain lyhyen aikaa palveluspaikassaan ja muualta tulleita kyläläisten kanssa avioituneita henkilöitä. Lisätiedot heistä ovat tervetulleita. Noista ajoista on kulunut suunnilleen 70 vuotta, mutta jollakin voi vielä olla muistikuvia näistä ihmisistä. Tällä kertaa tutkimme haudattujen luetteloa. Lehtitietoihin palataan toisella kerralla.
1952 kuoli Haukijärvellä seppä Toivon pieni poika. Seppä oli Albin (Alpo, Alpi) Erik Toivo, joka syntyi Huittisissa 1906. Monissa lähteissä hänen ammatikseen on merkitty työmies. Varmaan hän teki sepäntöiden ohella muutakin. Voisi ajatella, että työpaikka oli löytynyt Pakkaselta sen jälkeen kun Erkki Formulahti oli lopettanut työnsä siellä. Alpo Toivon vaimo oli Olga Amalia (os. Svensberg, s. 1907 Laviassa). He olivat avioituneet vuoden 1929 lopussa tai 1930 alussa Huittisissa. Pojan lisäksi heillä oli henkikirjojen mukaan ainakin yksi tytär. 1936 he muuttivat Huittisista Akaaseen ja sieltä 1938 Punkalaitumelle. Hämeenkyröön tuloaika ei ole selvinnyt. He muuttivat Hämeenlinnaan 1952. Alpo kuoli Hattulassa 1971 ja Olga 1979.
Vilppulasta muutti 1953 Haukijärvelle Varpu Luukkanen. Hän kuoli jo syyskuussa samana vuonna. Hän oli syntynyt 1882 Vpl Pyhäjärvellä. Luukkasia oli Pyhäjärvellä paljon. Varpu oli omaa sukuaan Näriäinen. Hän solmi ensimmäisen avioliittonsa 1900 Matti Ijäksen kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, joista toinen, Anna-Kaisa asui Haukijärvellä. Matti Ijäs kuoli 1907, ja Varpu avioitui 1910 Tuomas Luukkasen kanssa. Tämä kuoli Pyhäjärvellä 1934. Haukijärvellä Varpu Luukkanen todennäköisesti asui tyttärensä perheen luona.
Viimeinen tapaus jää vähän arvoitukseksi. Tuomas Juvonen (s. 1899 Vpl Pyhäjärvellä) Haukijärveltä kuoli Kanadassa 1955. Haukijärvelle muutti 1947 kirjansa pyhäjärveläinen Varpu Juvonen perheineen. Lisäksi Onni Juvonen perheineen muutti 1949 Haukijärveltä Raumalle. Varpu saattoi olla Tuomas Juvosen vaimo. Joku Tuomas Juvonen matkusti 1926 Kanadaan. Missä nämä Haukijärvelle merkityt Juvoset ovat asuneet? Kenties Pakkasella. Tuomas ei luultavasti lainkaan asunut Haukijärvellä.