Olen aiemminkin kertonut amerikkalaisista (Yhdysvallat ja Kanada) muistokirjoituksista. Sikäläisissä lehdissä ei juuri näe varsinaisia kuolinilmoituksia. Vanhat lehdet ovat verkossa yleensä maksullisilla alustoilla. Joskus kuitenkin noilla alustoilla on tutustumistarjouksia, joita yritän aina käyttää hyväksi. Joitakin aikoja sitten löysin 1960 ja 1964 Ironwood Daily Globe-lehdessä ilmestyneet muistokirjoitukset Juho ja Ida Heinosesta. Lehti ilmestyi ja taitaa edelleen ilmestyä Ironwoodissa Michiganissa.
Kirjoituksissa kerrotaan, että Juho syntyi 1879 ja Ida 1878, molemmat Suomessa. He avioituivat 1904 (toisessa kirjoituksessa virheellisesti 1905). Myös Idan oma sukunimi Mustajärvi mainitaan. Yhdysvaltoihin he matkasivat 1909. Mukana oli myös edellisenä vuonna syntynyt tytär Saima. He asettuivat Victoriaan, jossa Juho työskenteli kaivoksessa. Sieltä he muuttivat 1912 Massiin. 1921 he siirtyivät Wainolaan viljelemään maata. Jäätyään eläkkeelle 1941 he palasivat Massiin.
Juholla ja Idalla oli kolme tytärtä: Saima (Kangas, 1908 - 1998), Jenny (Lukkari, 1910 -1994) ja Signe (Kangas, 1915 - 2013). Muistokirjoituksessa kerrotaan, että neljäs tytär kuoli pienenä. Heinosilla oli seitsemän lastenlasta ja myös neljättä polvea. Ida sairasti pitkään ennen kuolemaansa. Kirjoituksessa hänen sanotaan olleen vuoteenomana 20 vuotta. Juho asui Idan kuoleman jälkeen kodissaan. Hän sai sydänkohtauksen ja kuoli matkalla sairaalaan. Ilmeisesti yhteyksiä vanhaan kotimaahan pidettiin, sillä kummankin muistokirjoituksessa mainittiin elossa olleiden sisarusten määrät.
Michiganissa oli paljon suomalaistaustaisia. Tästä kertoo myös se, että Idan siunasi hautaan Ruben Ahlskog ja Juhon Antti Lepisto. Idan arkkua kantaneiden ja hautajaisvieraiden joukossa oli paljon suomalaisia nimiä. Rova, Anttila, Makinen, Kangas, Kinnunen, Virola, Kujala jne. He saattoivat Idan Maple Groven hautausmaalle. Juho haudattiin sinne neljä vuotta myöhemmin.