Pakkasen kartanon vaiheista on kerrottu sivustolla. Katsotaan nyt kartanon alueiden kehitystä hiukan tarkemmin. Tilan nimenä käytetään seuraavassa Pakkasta, vaikka se virallisesti osan ajasta oli Haukijärvi. Valitettavasti tekstissä olevat linkit lakkaavat toimimasta muutaman viikon kuluttua johtuen Kansallisarkiston käyttöliittymän uudistumisesta. Kun uuteen Astia-käyttöliittymään saadaan jonkinlaiset hakemistot, voin päivittää linkit. Lähteenä on käytetty Ylä-Satakunnan ylisen tuomiokunnan renovoituja tuomiokirjoja, Hämeenkyrön käräjäkunnan lainhuudatuspöytäkirjoja 1859 - 1962 (verkossa vuoteen 1918), Turun maakunta-arkistossa laadittua lainhuudatuskortistoa, Hämeenkyrön lainhuudatusrekisterikortteja (Kansallisarkiston sisäisessä verkossa), Hämeenkyrön historia-teoksen III osaa ja Helmer V. Timgrenin kirjasta "Utdrag ur Haukijärvi gårds historia".
Kartanon historia (tila toki oli paljon vanhempi) alkoi 1857, kun J.E. Richter osti Pakkasen tilan. 1859 oli vuorossa Parri ja 10 vuotta myöhemmin Märrin Poikkimetsämaa, joka erotettiin Märristä ja liitettiin Pakkaseen. Vuosisadan vaihteessa kartanon pinta-ala oli Helmer V. Timgrenin mukaan noin 800 tynnyrinalaa, josta noin 150 tynnyrinalaa peltoa. Noin 90 tynnyrinalaa oli torppien käytössä. Tynnyrinala on suunnilleen puoli hehtaaria. Isoja lisäyksiä alueeseen merkitsivät myös Suojan osto 1903, ja Maatialan siirtyminen Estlanderin omistukseen 1906. Kartanon pinta-ala oli sen jälkeen noin 550 hehtaaria. Myös Hillulta 1912 ostettu Kelhäjärvenmaa ja Parkkiselta 1918 hankittu Viitaniemi sekä Poutalan alue 1923, Haukiniittu 1922, Kirmon Haukipää, Äärilän Haukipää ja Kyröspohjan Mäkelän Mustasuo kasvattivat Pakkasta edelleen.
Kartanosta myös myytiin maata. Suurimmat alueet lohkaistiin itsenäistyville torpille Kukkolalle ja Selkeelle, joka sai maansa Parilan Koiviston ja Vuorenmaan alueilta. Jo sitä ennen Estlander oli kuitenkin myynyt pieniä maa-alueita, kuten Parrin Rajalan, Heinoonkylän Rintalan, Tuomiston, Antilan ja Kullan, Maatialasta erotetut Maatialan (myöh. Kanerva) ja Niemen tilat, Hiirikallion Mäen (Antila) ja Ylisen (Pettersson) sekä Maatialasta erotetun Mustasillan. Syynä näihin kauppoihin lienee ollut aavistus tulevasta oikeudesta vuokra-alueiden lunastamiseen sekä se, ettei osa noista alueista ollut kovin käyttökelpoista kartanon omaan viljelykseen. Kun torpat ja mäkituvat oli erotettu itsenäisiksi tiloiksi, oli kartanon pinta-ala Timgrenin mukaan 652 hehtaaria, josta peltoa 293 hehtaaria.
Huhtikuussa 1933 Estlanderin omistamat tilat myytiin pakkohuutokaupalla. Lehti-ilmoituksessa lueteltiin 11 tilaa, joiden yhteenlaskettu pinta-ala oli noin 650 hehtaaria, mistä peltoa ja niittyä oli noin 330 hehtaaria. Tilat näkyvät tällä kartalla (kiitokset kartan laatijalle). Kartalta näkee, miten merkittävän osan kylästä kartano muodosti. Peltopinta-alaltaan se oli Hämeenkyrön suurimpien tilojen joukossa.
Myös uusi omistaja Eino Haapanen osti lisää maata, mutta joutui toisaalta luopumaan isosta osasta kartanoa. Hän hankki omistukseensa Tuomiston, seppä Jokisen, Mäen ja Antilan tilat 30-luvulla. Kyse oli pikkutiloista, jotka Haapanen halusi työtekijöiden asunnoiksi. Sodan jälkeen kylään tuli karjalaisasukkaita, joille erotettiin paljon tiloja kartanon alueesta. Pakkasen peltoala väheni merkittävästi. Uusia tiloja muodostui Märrin aukealle, Hiirikalliolle ja Kelhäjärven rantaan. Historian tapahtumat ovat siis heijastuneet kartanon vaiheissa ja jopa sen pinta-alassa.
Lopuksi aivan muuta asiaa. Häijääntien rakentamisesta on hyvin vähän valokuvia, lieneekö sivustolla aiemmin ollut ainoatakaan. Nyt on saatu yksi, Urho Viidanojan ottama kuva ajalta, jolloin tietyömaa oli ehtinyt Viidanojan kohdalle. Myös muut kuvat tienteosta tai juuri valmistuneesta tiestä ovat tervetulleita.