Blogi

Kansalliskirjasto on digitoinut sanomalehtien ohella myös aikakauslehtiä. Hiljattain löysin niiden joukosta Tampereen osoitekalenterin vuodelta 1926. Aiemmin olen näitä kalentereita selannut Tampereen kaupunginarkistossa. Taisin kirjoittaakin vuoden 1930 kalenterista. Nyt siis vuoden 1926 kalenteri on vapaasti verkossa luettavissa. Siihen pätevät samat huomautukset, jotka aiemmassa kirjoituksessa tein. Ihan kaikki eivät välttämättä ole mukana, ja Pispala oli vielä tuohon aikaan Pirkkalaa. Monet Haukijärveltä muuttaneet asettuivat sinne. Mutta jos arvelet sukulaisesi asuneen 1926 Tampereella, ryhdy ihmeessä selaamaan kalenteria. Voit löytää paitsi hänet, myös kartalta jo kadonneita kadunnimiä.

Kalenterin alussa on yrityksiä, kuten kauppaliikkeitä. Niiden joukosta en tuttuja nimiä löytänyt. Käy ilmi, että radiolähetyksiä oli tuolloin Tampereelta. Puhelinkioskeja oli peräti kuudessa paikassa. Mitähän ihmettä saattoi ostaa leikkelyliikkeestä? Liikkeiden jälkeen tulevat talonomistajat. Soukkakadulla talon omistanut K. A. Mäkinen voisi olla lähtöisin Haukijärveltä. Varsinkin kun osoitekalenterin aakkosellinen osuus kertoo hänen olleen nimeltään Kalle Alfred.  Silti Mäkinen on aika toivottoman yleinen nimi.

Aakkosellisessa osuudessa tuli joitakin tuttuja nimiä vastaan. Useimmat niistä on tosin varustettava kysymysmerkein. Oliko Järvensivulla asunut pika-ajuri Juho V. Jokinen lähtöisin Ristilästä, vaikka vaimon etunimi ei ihan täsmääkään? Tai oliko kalenterissa mainittu palvelija Lydia Kahila sama kuin sivuston Lydia Kahila? Ehkä ei. Sen sijaan Kuninkaankadulla asunut Lempi Koskipää saattoi olla Peltoniemestä. Emma Susanna Lehtinen ehkä asui Tampereella jo 1926, vaikka muuttikin kirjansa kaupunkiin vasta seuraavana vuonna. Nalkalankadulla asunut sähkötyömies Karl Vihtori Salo oli todennäköisesti Linnusmäestä. Vaimon etunimi ainakin täsmää. Muitakin esimerkkejä olisi, mutta selatkaapa itse kalenteria.

Mökkiloman viettäminen sai minut pohdiskelemaan, mikä mahtoi olla Haukijärven ensimmäinen kesämökki. Siis vapaa-ajan asunnoksi rakennettu tai ostettu rakennus. Kylässä ei toki ole sellaista mökkimäärää kuin Laitilan ja Mahnalan suunnalla, mutta tietääkseni Kelhäjärven ja Mustajärven rannoilla on mökkejä ollut ainakin 60 vuotta. Mutta kuka on hankkinut ensimmäisen? Sivustolla on maininta Rantalasta Heikkilän perheen kesäasuntona ja Ryhdin saunasta Tarkkojen mökkinä. 

Kysymystä voi lähestyä myös niin, että jostakin aiemmin vakituisesti asutusta talosta on tullut muualle muuttaneiden lasten vapaa-ajan asunto. Ensin ehkä epävirallinen, myöhemmin omaksi ostettu. Tällaisia taloja on kylässä nykyisinkin. Mutta kysytäänpä taas, mikä mahtoi olla ensimmäinen. Nyt ei edellytetä järvimaisemaa, ihan mikä hyvänsä aiemmin vakituisesti asuttu talo kelpaa. Edellä mainittu Rantala kuuluu ehkä tähänkin kategoriaan, vaikka ei siirtynytkään suvun sisällä.

Otetaan vielä hiukan yleisempi näkökulma asiaan, nimittäin kesävieraat. Heitä oli varmasti Pakkasella jo kauan sitten, ehkä 1800-luvun puolella. Mutta kun kyläläisiä siirtyi Tampereen ja Nokian tehtaisiin töihin, alkoi kesävieraita tulla myös pienempiin taloihin. Ainakin lapsia lähetettiin maalle saamaan aurinkoa ja terveellistä ruokaa. Laivaliikenne ja linja-autovuorot mahdollistivat entisessä kotikylässä käynnit viikonloppuisin myös työssäkäyville aikuisille. Tilanteesta riippuen kaupunkilaisvierailta saatettiin edellyttää vastapalveluksia. Heinäpellolla tarvittiin työvoimaa, ja majoitus kaupunkimatkalla kelpasi maalaisserkuille.

Jos helteet harmittavat, voin vakuuttaa, että tilanne on jo syyskuussa helpompi. Marraskuusta puhumattakaan.

 

 

Olen monta kertaa kirjoitellut Kansalliskirjaston digitoimien vanhojen sanomalehtien Haukijärveä käsitelleistä jutuista. Aiemmin siteerasin Maaseudun Tulevaisuutta. Tällä kertaa katselemme Suomen Sosialidemokraatti-lehden artikkeleita. Tätäkin lehteä on digitoitu varsin pitkälle. Vuonna 1933 lehti kertoi Haukijärven työväenyhdistyksen ottaneen kantaa metsänmyyntiä koskevaan kunnallisverotukseen. Juttu on hiukan vaikeaselkoinen tuon ajan verotusta huonosti tuntevalle. Yhdistys kuitenkin teki puoluekokoukselle aloitteen, jonka mukaan verotusta tulisi muuttaa niin, että metsän myynnistä saatu tulo olisi kokonaan kunnallisverotuksen alaista tuloa. Aloitteen eteenpäin menosta ei ole tietoa.

1937 vietettiin yhdistyksen 30-vuotisjuhlaa. Lehti kertoi juhlaohjelmasta seuraavaa. Tervehdyspuheen piti kansanedustaja Frans Mustasilta. Hän esitti myös toimintakertomuksen. Juhlapuheen piti Miina Sillanpää. Puheen alussa hän esitti muistosanat hiljattain kuolleen Matti Paasivuoren muistolle. Tilaisuudessa puhui myös kaupanhoitaja Isak Kärki. Lisäksi esitettiin Frans Mustasillan kirjoittama juhlaruno, kisällilauluja, torvisoittoa, näytelmä ym. "Yleisöä oli paikkakunnan oloihin katsoen hyvin runsaasti."

Sitten 50-luvulle, aikaan jolloin työväenyhdistys oli eronnut tai juuri eroamassa SDP:sta ja liittymässä SKDL:oon. Lehden runoutta käsittelleessä jutussa kerrottiin, että Armas Äikiä tulisi puhumaan Haukijärven työväentalolle maaliskuussa 1953. Ohjelmassa olisi mukana myös iskelmiä, kupletteja, huumoria ja lausuntaa. Jutussa Äikiää nimitettiin runonpainaltajaksi, jonka viihdytyskiertueet eivät suomalaisia kovin paljoa ylösrakenna niihin liitetyistä muista kupleteista huolimatta. Tiedossa ei ole, moniko kyläläinen oli valmis maksamaan 100 markkaa päästäkseen häntä kuulemaan. Jos tanssia oli tarjolla, se houkutti niitäkin, joita politiikka ei ihmeemmin kiinnostanut.

 

Jatkan viimekertaisesta aiheesta. Minkälaisista asioista kyläläiset joutuivat käräjille vastaamaan teoistaan? Edelleen kyse on vuosista 1918 - 1928 ja käräjäoikeuden istunnoista. Jätetään tällä kertaa alkoholiin liittyvät jutut vähemmälle. Niitä toki riitti, ja melko lailla saman kaavan mukaan. Nuorehko mies hankki kieltolain aikana pirtua, humaltui ja aiheutti pahennusta tai vahingoitti jotakuta. Lisäksi olivat laittoman viinan valmistajat ja myyjät, niitäkin kylästä löytyi.

Ehkä erikoisin vastaan tullut juttu koski luvatonta yhdyselämää. Pariskunta, joka oli kuulutettu kolmasti, asui yhdessä Haukijärvellä. Heidän selityksensä oli, ettei heillä ollut varaa mennä naimisiin. He olivat kyllä lupautuneet niin tekemään saatuaan kuulla, että se kävisi ihan ilmaiseksi. Lopulta kävi niin, ettei heitä enää tavoitettu, ja juttu raukesi. Hämmästyin siitä, että vielä 1923 papisto vei tällaisen jutun käräjille. Varsinkin kun kylässä samaan aikaan oli toinenkin vihkimätön pariskunta, jolla oli useita lapsia. Heitä vastaan ei syytettä tiettävästi nostettu. Käräjille joutuneilla ei lapsia mainittu olleen.

Mistä sitten muuten käräjöitiin? Pari viljelijää sai syytteen siitä, ettei ollut luovuttanut määrättyä määrää viljaa valtiolle. Kumpikin vapautettiin, virhe oli ilmeisesti elintarvikelautakunnan merkinnöissä. Jutut liittyivät vuoden 1918 elintarvikepulaan. Kaksi äitiä haki lapselleen elatusapua. Toinen isäehdokas vapautettiin, toisessa tapauksessa asianomaiset olivat sopineet jutun keskenään. Muutama muukin juttu raukesi, kun sen paremmin kantaja kuin vastaajakaan ei ilmestynyt oikeuden istuntoon. Yhden talokaupan purkua haettiin käräjiltä, mutta oikeus ei ruvennut kauppaa purkamaan. Myös yksi testamentin valvonta oli esillä.

Ei kyläläisiä läheskään jokaisilla käräjillä näkynyt. Tilastoja ei ole käytettävissä, mutta luulen, että he olivat edustettuina suunnilleen väkimäärän mukaisessa suhteessa. Keskimäärin lainkuuliaista porukkaa siis.

Kirjoittelen tätä tekstiä junassa ja aion laittaa kaikki kirjoitusvirheet olosuhteiden piikkiin. Kävin jälleen Turussa, tällä kertaa lueskelin Hämeenkyrön käräjäkunnan varsinaisasioiden pöytäkirjoja vuosilta 1918 - 1928. Nyt hieman siitä, miten haukijärveläiset niissä näkyivät. Nimiä en aio mainita. Lisäksi on huomattava, että monet valittivat tuomioista.

Vuosi 1918 näkyi loppuvuodesta ja seuraavana vuonna niin, että punakaartissa mukana olleilta vaadittiin korvauksia menetetyistä aseista ja perunoista. Se oli tietysti ymmärrettävää. Erikoista sen sijaan oli, että yksittäistä kaartilaista vaadittiin korvaamaan koko summa, vaikka takavarikoijia oli ollut useita tai joku oli vain tuonut kaartin määräyksen. Vaatimukset menivät yleensä oikeudessa läpi.

Vuonna 1919 oli esillä myös eläinrääkkäysjuttu, jossa siinäkin poikkeukselliset tapahtumat näkyivät. Erään tilan eläimet olivat huonossa kunnossa ja liian vähällä ravinnolla. Selityksenä tarjottu rehupula ei täysin vakuuttanut oikeutta, sillä se antoi isännälle langettavan tuomion.

Jännityksellä odotin, kuka kyläläisistä ehti tekemään ensimmäisen kieltolakiin liittyvän rikoksen. Viinankeittovälineet löytyivät Mustajärvenkulmalta 1922 ja rangaistuksena oli sakko. Tosin jo 1919 oli muuan kyläläinen saanut vankeustuomion Karkun käräjillä kotirauhan rikkomisesta. Mahdollisesti silläkin oli alkoholin kanssa jotain tekemistä.

Lisätietoja