Blogi

Monet sairaudet uhkasivat ihmisen henkeä vielä sotia edeltävänä aikana. Sama koski eläimiä. Kun nykyisiä lääkkeitä ei ollut, monet taudit olivat kohtalokkaita. Tämä näkyi myös oikeuden päätöksistä. Huhtikuussa 1933 käsiteltiin käräjillä Pakkasen huutokaupasta ostettujen lehmien kohtaloa. Pakkasen karjasta oli nimittäin löytynyt luomistautia näytteistä, jotka eläinlääkäri oli ottanut. Se tarkoitti, että huutokaupasta ostetut eläimet piti teurastaa. Tilaisuudessa oli kuitenkin ollut liikkeellä tietoa, että lehmän voisi pitää ellei tilalla ollut muita nautoja. Nimismiehen mukaan väärä tieto oli kuitenkin huutokaupassa korjattu. Kaikkia korjaus ei ollut saavuttanut tai sitten osa ei määräyksestä välittänyt.

Herttualan kylässä asunut teurastaja Nikkilä oli vaihtanut Vilho Mäkelän lehmän huutokaupasta ostettuun. Oikeus katsoi, että Mäkelä tiesi taudista, mutta piti silti lehmän, jota väitti terveeksi. Molemmat saivat sakkoa, Nikkilä enemmän. Oikeus ei kuitenkaan määrännyt lehmää teurastettavaksi. Frans Mäkinen sanoi pitäneensä huutokaupasta ostamansa eläimen, koska uskoi sen ainoan lehmän tapauksessa olevan mahdollista. Oikeus ei perustelulle heltynyt, sakkoja sai Mäkinenkin. Myös Anton Hautalaa ja Alfred Viidanojaa sakotettiin samasta syystä.

Edvard Mäkelä oli ennen oikeuden istuntoa teurastanut huutokaupasta hankkimansa lehmän. Todistuksen tästä antoivat Kalle Anttila ja Maria Lehtinen. Se ei kuitenkaan oikeutta vakuuttanut. Ilmeisesti eläintä oli pidetty talossa liian pitkään. Sakkoja sai hänkin. Önterä-lehmä tuli näin kirjatuksi käräjäpöytäkirjaan. Muiden nimiä ei ollut pöytäkirjaan kirjattu.

Edellä olen maininnut nimeltä muutamia kyläläisiä. Arvelen, etteivät 86 vuoden takaiset tapahtumat enää ketään loukkaa. Ymmärrämme vaatimattomissa oloissa eläneiden ihmisten tarpeen hankkia lehmä suhteellisen edullisesti.

 

 

"Työ sopimus.

Minä allamainittu sitourun X:n talon lammin sua nimisen palstan kyntö ja ojitus urakan tekemään täytään kuntoon seuraavilla ehroilla

Kyntö toimitetaan tavalliseen syvyyteen puut ja kannot kaikki pois 12 mk kapanala.

Ojista viis korttelija levee kolme korttelija syvä suora ja puhras. Pyärtänö pois ja oja maa leveelle 1 mk uusi syli.

Lasku oja tehrään meetri 20 sm levee meetri syvä 2 mk uusi syli."

Jätin tekstistä talon nimen pois, kuten myös työntekijän allekirjoituksen. Lamminsuota siis ojitettiin. Työntekijät olivat haukijärveläisiä. Maksusta syntyi myöhemmin kiistaa ja sitä puitiin käräjillä 1931. Osoittautui, että kyse oli pikemminkin väärinkäsityksestä kuin sopimuksen rikkomisesta. Sopimus, paitsi että on jonkinlainen murrenäyte, kertoo myös tuohon aikaan käytössä olleista mittayksiköistä. Metrijärjestelmään oli siirrytty jo 1800-luvulla, mutta niin vain ojien leveys ilmaistiin kortteleina ja pinta-ala kapanaloina vielä 30-luvun alussa.

En tiedä, kuinka suureen alaan kyntö ja ojitus kohdistui. Sen on kuitenkin täytynyt olla melkoinen homma ilman koneita suoritettuna. Hevonen oli apuna ainakin kynnössä, mutta ojia kaivettiin lapiolla. Sitä sai käyttää eräitäkin kertoja metrin syvyisen ojan tekemiseen. Rahanarvolaskuri kertoo, että vuoden 1930 markka on nykyrahassa 0,33 euroa. On vaikea tietää, mitä markalla tuohon aikaan sai. Jos kahden metrin pituudesta 1,2 m x 1,0 m ojaa sai kaksi markkaa, ei palkkio vaikuta mitenkään ruhtinaalliselta.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran 25.7.

 

Jatkoin Hämeenkyrön käräjäkunnan varsinaisasioiden pöytäkirjojen lukemista taannoin Turussa käydessäni. Nyt otin tutkittavaksi vuodet 1929 - 1934. Mitä löytyi? No, ei mitään kovin järisyttävää. Kyläläisiä oli kuitenkin oikeuden eteen kutsuttu, toisia kantajina, toisia taas vastaajina. Tällä kertaa jonkinlainen yleiskatsaus noihin vuosiin. Joskus myöhemmin katsomme paria juttua tarkemmin.

Alkoholi liittyi edelleen aika moneen oikeudenkäyntiin. Kieltolaki kumottiin 1932, mutta sen jälkeenkin tapauksia oli. Juopumusta, alkoholipitoisen aineen myyntiä sekä alkoholipitoisen aineen hallussapitoa joko lievemmän tai törkeämmän laatuisena (lievempi ilmeisesti omaan käyttöön). Jotkut tapauksista olivat tapahtuneet julkisella paikalla esim. yleisellä tiellä, osa taas iltamissa. Jälkimmäisiin liittyi pari ikävää puukotusta, joista tuomittiin vankeutta. Muut pääsivät sakoilla. Kaikkkiaan silloisia tai aiemmin kylässä asuneita syytettiin alkoholiin liittyen kuusi kertaa.

Eniten hämmästyin pöytäkirjoja lukiessani tapauksista, joisssa kyse oli ampuma-aseen luvattomasta hallussapidosta. Siitä kyläläisiä syytettiin kolme kertaa kuuden vuoden aikana. Rikokset olivat tapahtuneet huvipaikoilla. Kaikki syytetyt olivat nuoria miehiä, ehkä kyseessä oli jonkinlainen näyttämisen tarve. Yhden kerran näyttöä aseesta ei saatu, kaksi muuta selvisi sakoilla.

Aviottomien lasten elatusapua käsiteltiin käräjillä monta kertaa, mikä osittain johtui yhdestä pitkäksi venyneestä jutusta. Kaikkiaan kolmelle kylässä syntyneelle haettiin elatusapua. Yksi kyläläinen tuomittiin sellaista maksamaan, kerran juttu hylättiin ja yhdessä tapauksessa sen paremmin äiti kuin väitetty isäkään ei ilmestynyt käräjille. Viimeksi mainitut olivat ehkä päässeet asiasta sopimukseen. Maksamaan tuomittu aikoi valittaa ylempään oikeusasteen, joten jutun lopputulos jää auki. Tuohon aikaan ei DNA-testejä tunnettu, joten todistajia piti löytyä.

Mitä muuta oli esillä? Kunnianloukkaus, kuolleeksi julistaminen, reserviläisen asuinpaikkailmoituksen puuttuminen, sotilasvalvontakokouksesta pois jääminen, takausjuttu ja luvaton tienkäyttö. Viimeksi mainittu raukesi, kun kumpikaan ei tullut paikalle. Nimet olen tarkoituksella jättänyt pois, mitäpä noista enää. Kaikki ovat jo oikeudenkäytön ulottumattomissa. Pari nimeä kuitenkin mainitsen. Estlanderin konkurssipesä haki työmies Arvo Virtaselle häätöä pesän asunnosta 1932. Asunto käsitti huoneen ja keittiön ja sijaitsi Heinijärvellä. Mietin, mikä asumus se mahtoi olla. Kysymykseen voisivat tulla Viitaniemi, Haukipää, Palomäki tai Kinkki. Viitaniemen perhe asui kuitenkin tiettävästi torpassaan vielä tuolloin ja Palomäen rakennukset lienee jo siirretty muualle. Haukipää ja Kinkki olisivat mahdollisia. Virtanen selitti käräjillä  muuttaneensa jo pois mökistä. Aiemmin perhe ei ollut voinut sitä tehdä pienen lapsen takia, koska muuta asuntoa ei ollut. Häätö kuitenkin annettiin varmuuden vuoksi. Olisiko meillä tässä Kinkin viimeiset asukkaat?

Kauppakirjoja, huutokauppaluetteloita, kuitteja, koulutodistuksia, viinakortti...Sellaistahan meidän jälkeemme jää, kun täältä joskus lähdemme. Sisällöltään vaihtelevia asiakirjoja. Osa, kuten kauppakirjat, todennäköisesti löytyvät jostain arkistosta. Osa mahdollisesti ainoita kappaleita. Jälkipolvien kiinnostus voi olla vähäistä ja säilytysmahdollisuudet varsin rajalliset. Arkistotkaan eivät välttämättä innostu joka mökin materiaalista. 

Parasta varmaan olisi, jos tilaan liittyvät materiaalit säilyisivät tilalla. Aina näin ei kuitenkaan ole. Olenkin miettinyt, saisiko aineistoa säilymään digitaalisessa muodossa. Toki ymmärrän, etteivät nykyiset tallennusmuodot ole ikuisia ja pitempiaikainen digitaalinen tallennus vaatisi ylläpitoa. Siitä huolimatta ajatus houkuttaa. Jospa joku vuosikymmenten kuluttua löytäisi verkosta kiinnostavaa materiaalia.

Yksityisestä vähän suurempaan kokonaisuuteen. Voisiko Haukijärveen liittyvää aineistoa koota digitaalisessa muodossa kaikkien nähtäväksi? Yhdistysten pöytäkirjoja, kirjeitä, monenmoista on kuitenkin säilynyt.  Tiedän, skannausurakka olisi melkoinen. Eikä aineisto mahtuisi Haukijärvi-sivuston nykyiseen tallennustilaan. Tämä teksti on lähinnä tämmöinen ilmaan heitetty ajatus. Ehkä joku muukin on pohtinut kylän historiaan liittyvien dokumenttien säilymistä ja julkaisemista.

Mustajärvenkulmalla asui 1920-luvulla "Kuokka-Nestoirksi" sanottu mies, joka kaivoi työkseen ojia. Hänen oikea nimensä oli Nestor Rimmenpää.  Olen yrittänyt jäljittää häntä sen perusteella, että hän oli kotoisin Suodenniemen Erkkilän talosta. Jossain vaiheessa tarkistin myös Mouhijärven haudattujen luettelon, mutta sieltä häntä ei löytynyt, vaikka hän ilmeisesti työskenteli usein Mouhijärven puolella. Nyt tulin katsoneeksi Hämeenkyrön haudattujen luettelon. Sieltä tärppäsi. Huhtikuussa 1940 kuoli työmies Nestor Rimmenpää, jonka asuinpaikaksi oli merkitty Vesajärvi. Ja mikä tärkeintä, luetteloon oli merkitty hänen syntymäaikansa, 6.11.1860.

No, ei häntä kuitenkaan Suodenniemen kastetuista löytynyt. Onneksi syntymäaika auttoi erottamaan hänet muista Taipaleen Erkkilässä jossain vaiheessa asuneista Nestoreista. Hän syntyi Kiikoisten Kuorsumaan Pohjalan Nevanperän torpassa itsellinen Juho Matinpojan ja tämän vaimon Johanna Juhontyttären lapsena 6.10.1860. Syntymäkuukausi muuttui myöhemmin Suodenniemelle muuton yhteydessä. Vanhempia sisaruksia hänellä oli ainakin kuusi, nuorempia yksi. 1864 perhe muutti torpasta Niemenmaan Nutolle, jonka tilanvuokraajia (arrendaattoreita) heistä tuli. Juho Matinpoika kuitenkin kuoli 1868 ja Johanna muutti lasten kanssa Suodenniemen Taipaleen Erkkilään.

En ole selvittänyt, millainen kytkentä Johanna Juhontyttärellä Erkkilään oli. Hänet merkittiin edelleen vuokraajaksi ja haudattujen luettelossa itselliseksi talonmuoriksi. Joka tapauksessa Nestori varttui Erkkilässä aikuiseksi. 1879 hän lähti rengiksi Koivuniemen Heikkilään. Sieltä renginura jatkui monen talon kautta. 1901 hänet merkittiin työmieheksi Koivuniemen Husarille. Sinne hän näyttää asettuneen asumaan. Emme tiedä, oliko hänellä oma mökki talon maalla vai asuiko hän jossakin yhdessä muiden kanssa. Vuoden 1919 henkikirjan mukaan hän oli edelleen Husarilla. Koska hänet on asemaltaan merkitty löysäksi, hän todennäköisesti kierteli töissä eri taloissa eikä siis ollut työsuhteessa (esim. renkinä) vain yhteen taloon. Mahdollisesti hän työskenteli jo tuolloin myös Mouhijärvellä ja Hämeenkyrössä.

Muistieto kertoo, että Nestori oli nuoruudessaan vakinaisessa asepalveluksessa. Myös Suodenniemen rippikirja (Kittilä, Ylirosi) vahvistaa tämän. Palvelu ajoittui suunnilleen vuosiin 1883 - 1885. Palveluspaikka ei ole tiedossa. Rippikirjasta 1892 - 1901 Husarilta löytyy toinen mielenkiintoinen merkintä. Ilmeisesti paljon myöhemmin on lisätty teksti "14.7. -37 H-kyrö!". Kenties Nestori muutti kirjansa Hämeenkyröön vasta vanhoilla päivillään. Kuten henkikirjan lehdeltä huomataan, ei Nestori käyttänyt sukunimeä vielä 1919. Sukunimilain myötä sellainen piti 20-luvulla ottaa käyttöön. Rimmenpäästä tulee mieleen Nevanperä, Nestorin syntymätorppa.

Nestorin tarinan myötä haluan toivottaa kaikille lukijoille hyvää juhannusta.

 

Lähteinä on käytetty Hämeenkyrön, Suodenniemen ja Kiikoista kirkonkirjoja SSHY:n jäsensivuilla

Lisätietoja