Tämänkertainen aihe on hiukan surullinen. Joskus ihminen katoaa eikä hänen kohtalostaan saada mitään tietoa katoamisen jälkeen. Nykyisin jäljitysmahdollisuudet ovat parempia kuin sata vuotta sitten.  Jos henkilöstä ei saada mitään tietoa pitkään aikaan, hänet voidaan julistaa kuolleeksi. Menettely voi olla tarpeen esimerkiksi perinnönjakoon liittyen. Suomen Sukututkimusseuran jäsensivuilla on kuolleeksijulistamishakemuksista koottu tietokanta. Sieltä löytyy kolme entistä kyläläistä.

Kalle Anselm Kukkolan kuolleeksi julistamista on haettu 1934. Hänen äitinsä kuoli silloin, joten hakemus liittyy todennäköisesti perinnönjakoon. Kalle Justinus Mäkisen ja Matti Nestor Koiviston kuolleeksi julistamista on haettu samalla päivämäärällä 1940, mikä saa ajattelemaan sota-aikaa. Kumpikin tosin oli 1800-luvun puolella syntynyt.

Kaikki edellä mainitut katosivat vuoden 1918 sodan yhteydessä. Todennäköisesti kaikki kuolivat silloin. Ketään kyläläistä ei tuntuisi hävinneen Amerikan mantereelle tai Venäjälle. On tosin mahdollista, että heitä on julistettu kuolleeksi viranomaisten toimesta silloin, kun on kulunut 90 vuotta heidän syntymästään. Useimpien kohdalla se tarkoittaisi 1970-lukua. Niin pitkälle ei alussa mainittu tietokanta taida yltää.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.