Tulipaloista on ihan oma sivunsa, mutta tällä kertaa mennään ajassa hiukan pitemmälle taaksepäin, 1860- ja 1870-luvuille. Sanomalehtiä ilmestyi silloin jo jonkun verran ja ainakin kolme kertaa pääsi Haukijärvellä syttynyt tulipalo niiden kautta laajemman yleisön tietoon. Muitakin paloja lienee ollut, mutta dokumentteja niistä on vaikeampi löytää. Ihan tarkkaan ei ole tiedossa, kuinka kauan kyläläiset ovat vakuuttaneet omaisuuttaan ja ovatko esimerkiksi Maalaisten Paloapuyhdistyksen kaikki asiakirjat säilyneet. Aikoinaan 1700-luvulla palovahingoista haettiin korvausta käräjillä. Herttualassa sattuneen tulipalon muistan pöytäkirjoissa nähneeni. Haukijärveläisten anomuksia ei ole tullut vastaan, mutta suurin osa aineistosta onkin läpikäymättä.
Huhtikuun 17. päivä 1862 tuhosi tulipalo Pakkasen riihen ja ladon. Mukana meni myös latoon varastoituja pahnoja. Palosta koitui omistajalle (Richter) 120 hopearuplan vahinko. Tapahtuneesta kertoi Finlands Allmänna Tidning.
Marraskuun 29. päivän vastaisena yönä 1870 pääsi tuli tuntemattomalla tavalla irti tilallinen Matti Ojaniemen lampolassa. Myös navetta, talli ja kaksi rehulatoa paloivat. Palossa kuolivat lehmä, hieho ja kahdeksan lammasta. Vahinko oli siis melkoinen, vaikka sen suuruutta ei ole Åbo Underrättelser-lehdessä ilmoitettu.
Merkillisin uutinen on Suomalaisen Wirallisen Lehden julkaisema tieto tulipalosta Hämeenkyrön pitäjän Heinijärven kylän Mettärukan torpassa 19.6.1877. Olisin melko varma, että kyseessä on Metsäraukolan torppa. Toinen mahdollisuus olisi tietysti Metsäruusi. Palossa sanotaan tuhoutuneen kaksikymmentä eri huonetta ynnä kaikki torpassa ollut irtaimisto. Torppareilla oli monia pieniä rakennuksia, mutta kaksikymmentä "huonetta" tuntuu paljolta, vaikka päärakennus olisi ollut isompikin.
P.S. Olettehan hyvät lukijat huomanneet gallerian uudet valokuvat? Erityisesti ryhmäkuvat marttojen retkeltä ja juhlista Suojalla(?) kaipaisivat vielä muutamia tunnistuksia.