Kun on alkuun päästy, niin katsotaan vielä parin "vanhan" opettajan taustoja. Mielelläni esittelisin vaikka kaikki Haukijärven koulussa opettaneet, mutta tietoja 1900-luvun puolella syntyneistä on vaikea saada. Tällä kertaa ovat vuorossa koulun kaksi ensimmäistä opettajaa.
Hilja Loviisa Tättälä syntyi 1876 Hämeenkyrössä. Hänen vanhempansa olivat Heinijärven Tättälän talolliset Kustaa Viktor Juhonpoika ja Eeva Loviisa Juhontytär. Hän ei ollut opiskellut opettajaseminaarissa, mutta oli rippikirjamerkinnän mukaan käynyt Tampereen tyttökoulun. Haukijärvellä hän toimi opettajana ensimmäisen lukuvuoden. Myöhemmin hän opetti Heinijärven koulussa muun muassa tyttöjen käsityötä. Hän avioitui Heinijärven koulun opettajan Erkki Eskolan (s. 1880 Alastarolla) kanssa. He viljelivät Tättälän tilaa.
Amanda Sabina Unto syntyi 1875 Huittisissa Karhiniemen Unton puustellin vuokraviljelijän Kaarle Isakinpojan ja tämän vaimon Anna Amandan perheeseen. Hän oli sisarussarjan toiseksi vanhin. Vanhemmat kuolivat, kun hän oli vielä lapsi. Äiti kuoli 1886 ja isä 1889. Vanhempi sisar miehensä kanssa jatkoi tilanpitoa ja Amanda asui edelleen tilalla. Jossain vaiheessa hän lähti opiskelemaan Sortavalan seminaariin. Opiskelu ajoittuu todennäköisesti vuosiin 1896 - 1899, koska hänellä ei ole ehtoollisellakäyntimerkintöjä Huittisissa vuosina 1897 ja 1898. Haukijärvelle hän tuli opettajaksi 1899, mutta siirsi kirjansa vasta seuraavana vuonna, ilmeisesti koevuoden jälkeen. Hän viihtyi kylässä vain kaksi vuotta. Seuraava opettajanvirka löytyi Nakkilasta, Arantilan kansakoulusta. Se oli isompi kuin Haukijärven koulu, sillä vuodesta 1903 lähtien siellä oli kolme opettajaa. Amanda oli edelleen Arantilassa 1907, kun Nakkilan digitoidut rippikirjat päättyvät.
Tuon vuoden jälkeen joudutaan turvautumaan toisentyyppisiin lähteisiin. Karhiniemen kyläseuran sivuilla kerrotaan Amandan solmineen avioliiton rovasti Edvard Kaukovaaran (ent. Kajander, s. 1870 Loimaalla, k. 1950 Loimaalla) kanssa. Myös Ylioppilasmatrikkeli vahvistaa tämän. Avioliitto lienee ajoittunut vuoteen 1943, jolloin hän varmaankin oli jo eläkkeellä. Amanda kuoli samana vuonna. Hänet on haudattu Huittisiin. Mitään tietoa Amandasta vuosien 1907 ja 1943 väliltä en onnistunut löytämään.
Kirjailija F.E. Sillanpää oli Haukijärven koulussa oppilaana kummankin edellä mainitun opettajan aikana. Hän on luonnehtinut heitä omalla persoonallisella tyylillään.
Linkitettyjen sivujen lisäksi on lähteinä käytetty Hämeenkyrön, Huittisten, Nakkilan ja Sortavalan kirkonkirjoja (SSHY:n jäsensivuilla) sekä Hämeenkyrön historia-teoksen III osaa.