Tämän voisi aloittaa kuva-arvoituksella. Mikä on kuvassa näkyvä esine?

Taitaa jäädä aika monelta tunnistamatta. Esine on löytynyt Peltosalosta, ja sen on kuvannut Kaija Valkama. Hän on myös saanut asiantuntijalta (kultaseppämestari Tuomas Hyrsky) leimat.fi-sivuston kautta esineestä seuraavat tiedot: valmistusvuosi 1879, valmistaja Berndt Erland Wallin, valmistuspaikka Tampere. Asiantuntija arveli, että esine on kellonperien ripustuskoukku, joka pistettiin liivin napin alle. Esineen kanssa samassa laatikossa oli ollut kellon osia. Taskukello oli aiemmin miehille tärkeä kapistus ja myös suosittu rippilahja.

Ensimmäisenä omistajaehdokkaana tulee mieleen Aatto Roito. Arvelua tukee se, että hänestä on olemassa valokuva, jossa hänellä näkyy kellonperät. Pienikokoisessa galleriakuvassa ne eivät erotu kovin hyvin, mutta alkuperäisestä näkee selvästi, että molemmilla miehillä sellaiset on. Serkuksista toinen, Taavetti Peltomäki kuoli 1928, joten kuva on otettu ennen sitä. Aatto oli tuolloin vielä poikamies. Todennäköisesti hän on hankkinut taskukellonsa kaupunkireissulla 20-luvulla. Mutta olisiko hän käyttänyt jonkun muun aiemmin hankkimia kellonperiä? Ehkä, sillä on vaikea kuvitella, että 1879 valmistettu koukku olisi tullut uutena käyttöön vasta tuolloin.

Joskus 1880-luvun lopulla olisi kelloa ja kellonperiä voinut olla ostamassa Anselm Roito, Aatton isä. Hän oli syntynyt 1865, ja ehtinyt jo tienata kellorahat. Hän avioitui vasta 1897, joten perheen ylläpitäminenkään ei vielä tuolloin vienyt kaikkia työmiehen ansioita. Aina voi miettiä, kestikö koukun matka valmistajalta ensimmäiselle ostajalle liki kymmenen vuotta. Kai se on mahdollista. Olisiko Anselm antanut kellonsa Aattolle? Ehkä ei vielä 20-luvulla.

On vaikea enää tietää, annettinko / myytiinkö kellonperiä käytettyinä. Toki taskukellot saivat uuden omistajan muutenkin kuin lahjana tai itse ostettuna. Taskukello voitiin myös periä tai se voi olla maksuna jostakin, pahimmillaan pelivelasta. Niin tai näin, koukku lienee joskus ollut joko Anselm tai Aatto Roiton napinlävessä.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.