Kuten aiemmin kerroin, otti Kansallisarkisto tässä kuussa käytttöön uuden käyttöliittymän aineistojensa katselua, hakua ja tilaamista varten. Sitä kohtaan voisi esittää kritiikkiä, mutta olkoon nyt. Liittymä ei liene vielä valmis, eikä tämä blogi taida olla oikea paikka kritiikin esittämiseen. Kuten uumoilinkin, ei siellä kauheasti uutta Haukijärveen liittyvää digitoitua aineistoa näyttäisi olevan. Mutta jotakin sentään. Vuodelta 1969 yleisen maatalouslaskennan lomakkeet. Maatalouslaskennoista olen kirjoittanut aiemminkin. Aiempia ei ole kuitenkaan digitoitu. Vaikka 1969 ei kuulu sivuston tarkastelemaan aikaan, kerron kuitenkin hiukan lomakkeista, koska monia uskoakseni kiinnostavat kotitilan tiedot 53 vuoden takaa.
Tuon vuoden maatalauslaskennassa käytettiin nelisivuista lomaketta. Tietoa kerättiin aika perusteellisesti. Esimerkkinä Antinaron lomake. Nuolipainikkeilla pääsee seuraavalle sivulle. Tilan pinta-ala, omistaja, viljelijä, tilalla työskentelevien aikuisten lukumäärä, mitä viljeltiin, puutarhakasvit, kotieläimet, koneet, asuinrakennusten ja navetan varustelu, sähkö, vedenotto ja lämmitys. Siinä ehkä tärkeimmät tiedot. Lomakkeessa on paitsi viljelijän, myös tiedot keränneen tilastoasiamiehen allekirjoitus. Asiamiehinä näyttäisi olleen eri kylillä asuneita henkilöitä.
Arvatkaapa kuinka monta yli hehtaarin tilaa Hämeenkyrössä oli 1969? 1169! Kävin läpi noiden lomakkeiden ensimmäiset sivut. Siitä tuo tekstin otsikko. Mouhijärven lomakkeetkin on digitoitu, mutta taidan odotella niiden kanssa jonkinlaisen hakemiston ilmaantumista. Tilat eivät ole aakkosjärjestyksessä eivätkä oikein muutenkaan helposti löydettävissä. Yleensä saman kylän tiloja on kyllä useampia peräkkäin, mutta niitä voi olla muissakin kohdissa. Mitäkö urakasta hyödyin? Sivustoa ajatellen en kovin paljon. Tilan siirtyminen omistajalle näkyy lomakkeella, ja osa siirtymisistä on tapahtunut ennen vuotta 1960. Toivoin myös löytäväni tietoa muualle Hämeenkyröön muuttaneista kyläläisistä, mutta sitä oli kyllä hyvin vähän. Ehkä joskus voisi tarkastella koneiden ja muutenkin olosuhteiden muuttumista tiloilla 20 vuoden aikana. Aiemman maatalouslaskennan tiedot olen tallentanut vuodelta 1950. Tiedot eivät tosin olleet yhtä perusteelliselle lomakkeelle kerättyjä. Alla kolme linkkiä. Kahdesta ensimmäisestä eteenpäin on kylän taloja. Kolmas vie Herttualaan, mutta sielläkin taitaa tulla vastaan joku sivustolta tuttu tila.
1. https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5527337848&aineistoId=1823690391
2. https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5527445352&aineistoId=1823690530
3. https://astia.narc.fi/uusiastia/viewer/?fileId=5421876575&aineistoId=1823690678