Haukijärvellä lapsena asuneista ainakin kolme toimi myöhemmin poliisina, yksi tosin vain lyhyen aikaa. Tällä kertaa kerron Hämeenkyrössä vähemmän tunnetun poliisin Taavetti Vihtori Jokisen tarinan. Taavetti syntyi 14. joulukuuta 1885. Hänen vanhempansa Mikko ja Matilda olivat silloin Haukipään torppareita. Taavetin lapsuus lienee kulunut samoin kuin muillakin torppien lapsilla, tosin yhdellä poikkeuksella. Hän pääsi kansakouluun 1898, kun koulu aloitti Haukijärvellä. Tiedossa ei ole, montako luokkaa hän koulua kävi. Kolmen vuoden kuluttua hän pääsi ripille. Sen jälkeen hän otti käyttöön sukunimen Jokinen. Rippikirjan mukaan hän kävi vuoden 1903 jälkeen Joskisaaren maanviljelyskoulun Nivalassa. Ilmeisesti koulun kautta järjestyi työpaikka Sievissä. Siellä hän toimi maataloustyönjohtajana vuosina 1906 - 1908.
Taavetin vanhemmat luopuivat torpasta viimeistään 1903, ja samaan aikaan Taavetti osti Poutalan palstatilan. Emme tiedä, millainen järjestely oli kyseessä, sillä hän oli tuolloin vasta 18-vuotias. Tila oli vain parin hehtaarin suuruinen, joten se oli todennäköisemmin tarkoitettu asunnoksi Taavetin vanhemmille ja sisaruksille kuin antamaan hänelle itselleen elantoa. Eikä Taavetti liene kovin paljon Poutalassa asunutkaan. Hänellä ei ole lainkaan merkintöjä ehtoollisella käynnistä Hämeenkyrössä vuosien 1902 - 1911 rippikirjassa. Lisäksi myöhemmässä 80-vuotishaastattelussa (Etelä-Suomen Sanomat 14.12.1965) hän on kertonut toimineensa työnjohtajan tehtävien lisäksi myös mielisairaanhoitajana ennen ryhtymistään poliisiksi 1911. Kirjoilla hän kuitenkin oli Hämeenkyrössä 1908 -1915.
Ensimmäinen lehtitieto Taavetti Jokisen poliisinurasta on vuodelta 1913, jolloin hänet valittiin poliisikonstaapeliksi Jämsään. Siellä hän lienee ollut vain lyhyen aikaa, sillä 1914 hän työskenteli Hämeenlinnassa etsivänä konstaapelina. 20-luvulla hänestä oli tullut etsivä ylikonstaapeli. Hämeenlinnassa hän viihtyi aina vuoteen 1934, jolloin tuli valituksi komisarion virkaan Lahdessa. Lahdessa hän myös vietti 50-vuotispäiviään. Eläkkeelle hän jäi 1949. Vuonna 1942 hän sai Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin.
Taavetti Vihtori Jokinen solmi 1915 avioliiton Helmi Salolahden kanssa. Heidät vihittiin Virroilla. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä ja poika. 80-vuotishaastattelussa kerrotaan, että Jokinen osallistui poliisien järjestötoimintaan. Hänen vapaa-ajanharrastuksenaan mainitaan urheilukalastus. Hän kuoli Lahdessa joulukuussa 1968 83-vuotiaana. Siunaustilaisuudessa esiintyi Lahden poliisikuoro. Seppeleen haudalle laskivat omaisten lisäksi myös poliisijärjestöt (Etelä-Suomen Sanomat 24.12.1968).