Olen aiemmin kirjoittanut lyhyesti opettaja Tauno Heikkilästä. Katsotaan nyt hänen vaiheitaan hiukan tarkemmin. Tauno Erkki Jalmari Heikkilä syntyi joulukuussa 1907 Hämeenkyrössä perheensä vanhimpana lapsena. Hänen isänsä ja äitinsä olivat opettajia. Taunon syntymän aikaan isä Frans Jalmari Heikkilä oli opettajana Kaipion koulussa, jossa oli aloittanut 1906. Lähtöisin hän oli Tyrväältä. Äiti Alviina oli Vesajärven Vähämuotialta. He olivat avioituneet 1904. Perhe muutti Hämeenkyröstä Hattulaan 1913 mahdollisesti talousvaikeuksien jälkeen. Vuohiniemen kansakoululla perhe viihtyi vuoteen 1919. Silloin he muuttivat Kotkaan. Hattulassa Tauno sai sisaren.
Kotkassa (tai mahdollisesti Kymissä) Tauno kävi koulunsa ja varttui aikuiseksi. Haukijärven koulun nimikirjaan hän merkitsi muiksi opinnoikseen YK, mikä voi tarkoittaa ainakin yhteiskoulua tai yhteiskuntatieteiden kandidaattia. Hän oli sotilasarvoltaan reservin vänrikki, joten hän kävi myös reservinupseerikoulun. Suhteellisen myöhään, 1935, hän lähti opiskelemaan Rauman seminaariin, ja valmistui sieltä 1938 kansakoulunopettajaksi. Samana vuonna hän sai opettajan paikan Kuusamon Nissin koulusta, jossa oli Haukijärvelle tuloon 1944 saakka. Suurin osa noista vuosista kului kuitenkin sodassa. Hän oli komppanianpäällikkönä Lapin ryhmässä ja Suomussalmella 1939 - 1940 sekä 1941 - 1944 pohjoisella rintamalla.
Tauno Heikkilä avioitui 1932 Anni Monnon kanssa. Tämä käytti myöhemmin etunimeä Annikki. Molemmat asuivat silloin Helsingissä. Anni Monto syntyi 1906 Raudun Raasulissa, ja asui perheensä kanssa siellä vielä 1919. Tiedossa ei ole, milloin hän muutti Helsinkiin. Tauno ja Annikki Heikkilä olivat Haukijärvellä asuessaan aktiivisesti kylän ja ennen kaikkea koulun riennoissa mukana. Koululta tehtiin tuolloin retkiä kotimaan kohteisiin. Tauno Heikkilä myös johti koulun orkesteria. 1952 he kuitenkin muuttivat Vanajaan, Hämeenlinnan lähelle. Tiedossa ei ole, saivatko he tarpeekseen haukijärveläisistä vai halusiko Tauno Heikkilä edetä virkaurallaan. Muistiteto kertoo, että Tauno Heikkilä kuoli Hämeenlinnassa. Annikki Heikkilä eli miehensä kuoleman jälkeen pitkään Helsingissä.