"Älä vaan lankee", sanoi mummuni toisinaan. Ei, kyse ei ollut mistään vakavammasta, hän vain varoitti minua kaatumasta, kun lähdin juoksemaan. Mummu (s. 1885) oli sitä ikäpolvea, jonka puheessa oli paljon ruotsista väännettyjä sanoja, kuten tooli ja hantuuki. Yritän tähän nyt hiukan muistella sanoja ja sanontoja, joita kuulin lapsuudessa, mutta jotka sittemmin ovat ainakin osittain hävinneet. Niitä ei tietenkään käytetty pelkästään Haukijärvellä. Haukijärveläisten puhetta ne silti olivat. Olen asunut useammalla murrealueella, joten pyydän etukäteen anteeksi, jos niin sanotusti sekoan sanoissani. Korjatkaa ja kertokaa omista muistoistanne.
Otatteko pyyhkeen mukaan saunaan? Meillä otettiin pyhje tai pyheliina. Jos henkilö ryäkii, niin mitä hän tekee? Röyhtäilee tietysti. 96-vuotias tätini kysyi, tiedänkö mikä on paija? En tiennyt, mutta se tarkoittaa lelua. Sana ei tainnut olla enää 50-luvulla käytössä. Pihalla kasvoi rautalehteä, kasvimaalta piti kitkeä naattaa, ja kukkapenkissä kukkivat joriinit. Kylässä kasvatettiin ja syötiin pernaa ja tuotettiin meijeristä joppia. Klimppisopasta, papusopasta ja sallatista on tainnut olla aiemminkin puhetta. Kerran viikossa leivottiin kakkoo. Mutta tiedättekö, mitä tarkoittaa, kun kakko tulee missiltä?
Haukijärveläisten "ree oli hukassa" eivätkä muutkaan hienot kirjaimet aina sujuneet. Frans Fredrik Lehto oli Lehron Pransi. Muistelen, että osa ihmisitä käytti d:n tilalla puhdasta r-kirjainta, osa taas onnistui tuottamaan ihmeellisen välimuodon, jota en edes yritä kirjoittaa. Vanhoissa teksteissä olen nähnyt nimen Viilanoja (joskus Viilonoja), joten ilmeisesti myös l-kirjain kelpasi tarkoitukseen, vaikka en sellaista muista kuulleeni kenenkään puheessa. Kylän Hugot saivat tottua Huuko-nimeen. Herttualassa asunut Vihtori Aalto puhui haastattelunauhalla Estlanterin Kustaasta. Söterlinki on jossain ihan paperille kirjoitettuna. Ehkä joku sanoi Fannia Vanniksi, mutta useimmat tuntemani kyllä puhuivat Peltolan Fannista tai Rintalan Fiiasta. Fiinimpikin kirjain siis onnistui, kun niin haluttiin.
Äitini sanonta "... vaikka satas sitte ämmiä kotatoolit seläsä" ihmetytti jo lapsena. Google toki kertoo, missä yhteydessä kotatooli-sanaa käytetään. Mutta mikä ihme on kotatooli? Kertokaa!