Vilkaistaan ensin hiukan, miltä Hämeenkyrössä näytti tuohon aikaan. Hämeenkyrön Sanomien ilmoitusten mukaan pitäjässä oli kunnanlääkäri, kaksi hammaslääkäriä ja eläinlääkäri. Kirjasto oli avoinna parina päivänä viikossa. Kesän aikana vierailulla kävivät ainakin Kansallisteatterin näyttelijät ja Ylioppilaskunnan Laulajat. Pula-aika jatkui edelleen, ja lehdessä on mainintoja kuljeksivista työtä etsivistä miehistä. Kunnanvaltuusto myönsi rahaa työttömien "tilkkupienviljelystä" varten.
Alkukesä oli ollut kuiva ja helteinen. Heinäkuun alussa tuli viileämpää ja vähän sadetta. Sadosta ennustettiin heikkoa. Syksyn lehdistä kuitenkin selviää, että perunasadosta tuli runsas. Toivottavasti myös "tilkkuviljelijät" onnistuivat.
Mennäänpä sitten Haukijärven asioihin. Taavetti ja Aino Kalliopohja (silloin vielä Kivelä) lopettivat työnsä kunnalliskodilla ja muuttivat omaan taloonsa Haukijärvelle. Heille pidettiin jäähyväisjuhla. He kiittelivät lehdessä saamistaan lahjoista ja huomaavaisuudesta. Myös tulevat naapurit mainittiin. Seuraavassa lehdessä Taavetti ilmoitti nimenmuutoksesta.
Kunnanvaltuusto myönsi Haukijärven koulun rakennuskorjaukseen 540,60 markan summan, mikä oli puuttunut töiden loppuun suorittamisesta. Ikään kuin kesän loppumisen merkkinä ilmoitti Haukijärven koulun johtokunta, että syyslukukausi alkaa 21.8.
Mustajärven pienviljelijäosasto järjesti tanssi-iltaman Kyröspohjan palokunnantalossa 18.6. Haukijärvellä oli työväenyhdistyksen tanssi-iltama juhannusaattona työväentalolla. Tanssimaan pääsi myös Hiukkasissa, kun Hämeenkyrön VPK järjesti kesäjuhlan ja iltamat juhannuspäivänä. Iltamissa soitti ilmoituksen mukaan jazz-orkesteri. Työväenyhdityksen kesäjuhla ja iltamat puolestaan pidettiin elokuun 13. päivä.
Näin siis kesällä 1933. Toivotan kaikille oikein hyvää juhannusta.