Tämän tekstin lähes kaikki linkit vaativat kirjautumisen FamilySearch-sivustolle. Se on kuitenkin ilmaista eikä oman kokemukseni mukaan aiheuta mainostulvaa sähköpostiin.

Mustajärvenkulman Mustajärven torpassa asui 1900-luvun ensimmäisinä vuosina Ville ja Elina Koskelon perhe. Perheen lapsista ainakin Elias ja Martti kävivät koulua Haukijärvellä. Pian perhe kuitenkin muutti Orivedelle, jonka rippikirja (SSHY:n jäsensivuilla) tietää kertoa, että Eero otti 1907 esteettömyystodistuksen Amerikkaan lähtöä varten. Toden totta, Eero Järvinen Orivedeltä löytyykin s/s Carmanian matkustajaluettelosta huhtikuussa 1907. Laiva lähti Liverpoolista ja matkasi New Yorkiin. Eero oli menossa ystävänsä luo.  Sitten ei tällä nimellä löydykään oikein mitään. Mutta äidin nimi ensimmäisen maailmansodan kutsuntakortissa vahvistaa, että Eero oli muuttanut etunimensä amerikkalaisille tutummaksi Ericiksi ja sukunimensä muun perheen tapaan Eskolaksi. Sen jälkeen löytyvät helposti avioliitto, väestölaskentatiedot ja lopulta kuolema syksyllä 1959. Ammatiltaan hän oli puuseppä.

Tiedot toisen veljen Eliaksen Amerikkaan siirtymisestä perustuvat hänen isäpuolensa perukirjaan. Siinä on merkintä, että Elias on muuttanut Amerikkaan 1908 ja kuollut siellä 1916. Todennäköisesti hän on vielä tuolloin käyttänyt Järvistä sukunimenä. Muutama Elias Järvinen matkustajaluetteloissa on, mutta ei mitään tarkentavaa, mikä liittäisi nimen oikeaan Eliakseen. On siis tyytyminen perukirjan tietoihin.

Kolmas veli Martti muutti perukirjan mukaan 1916 Turkuun. Ilmeisesti hän asui siellä aina vuoteen 1922, jolloin hänkin päätti lähteä Yhdysvaltoihin. Hän matkusti s/s Drottningholmilla Göteborgista New Yorkiin tammikuun alussa 1923. Lähimmäksi omaiseksi mainitaan äiti Elina Orivedellä. Hän oli menossa veljensä luokse. 1930 väestönlaskennan mukaan hän oli avioitunut ja asui samassa paikassa veljensä Ericin kanssa. 1950 väestönlaskennassa he eivät asuneet ainakaan samassa taloudessa. Ammatiltaan hän oli tuolloin palomies. Hän kuoli 1974.

Niin kulkivat nämä kolme veljestä Haukijärveltä Oriveden kautta - Martti vielä Turunkin - Amerikan matereelle. Niin, ja tuo heidän asuinpaikkansa Buffalo, Erie, New York näyttäisi olevan Erie-järven rannalla, ei New Yorkin suurkaupungissa.

 

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.