Olen useasti kirjoittanut näissä teksteissä Amerikan mantereelle siirtolaisiksi lähteneistä. Edelleen heistäkin löytyy uutta tietoa. Runsaan vuoden on ollut käytettävissä Suomen Sukututkimusseuran jäsensivuilleen digitoimat Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön matkustajaluettelot. Yhtiö kuljetti matkustajia Suomesta Englantiin, josta nämä jatkoivat valtamerialuksilla Yhdysvaltoihin ja Kanadaan. Tuli nyt mieleen vertailla näiden laivojen matkustajaluetteloita keskenään. Aiemmin olen olettanut, että kyläläiset matkustivat uudelle mantereelle lähinnä yksin tai avioparit kahdestaan. Vertailu näyttäisi, että suurempiakin porukoita oli liikkeellä. Linkit vievät valtamerialusten matkustajaluetteloihin FamilySearch-palvelussa, joka on ilmainen, mutta vaatii kirjautumista.
Paul Richterin matkoja en palveluista löytänyt. Sen sijaan Erland Maatiala meni ensimmäisen kerran Yhdysvaltoihin 1903. Ihan yksin hän ei ollut liikkeellä. Samassa laivassa olivat myös Taavetti ja Vihtori Heikkilä Hahmajärveltä. Yhdessä he jatkoivat s/s Auranialla Liverpoolista New Yorkiin suunnatakseen kohti Evelethiä Minnesotassa. Vihtori matkasi Amerikkaan useamman kerran, asui matkojensa välissä Parilan Rajalassa ja palasi lopulta Suomeen Viljakkalaan. Erland Maatiala haki vaimonsa Hulda Koiviston Suomesta, ja he asettuivat Minnesotaan.
Kolme vuotta myöhemmin olivat liikkeellä Kaarle Selkee (Laakso), Väinö Maatiala (Aalto), Kaarle Mustasilta (Silta) ja Kaarle Valkama. He lähtivät Suomesta kohti Kanadan Fort Williamia Arcturuksella marraskuussa, ja jatkoivat joulukuussa Ionian-aluksella Halifaxiin. Kaarle Selkee päätyi New Yorkiin, Maatiala kuoli pian Kanadassa, Mustasilta asui Kanadan Brittish Columbiassa ja Valkama palasi parin vuoden päästä Suomeen.
1908 oli myös liikkeellä useampia. Kaarle Tonttila ja Kaarle Ihantola nousivat Polarikseen Hangosta ja jatkoivat s/s Empress of Britainilla Saint Johniin Kanadassa. Kaarle ja Vihtori Keskinen sekä Taavetti ja Kaarle Koivisto lähtivät Suomesta Astraealla, mutta nousivat Englannissa samaan laivaan edellisten kanssa. Mukana olivat myös Martti ja Taavetti Hakala Herttualasta. Tonttila palasi Suomeen, Ihantola asui Kanadan Port Arthurissa, Keskisen veljekset kuolivat jo matkaa seuranneena vuonna, Taavetti Koivisto eli elämänsä Kanadassa ja hänen veljensä Kalle USA:n puolella Minnesotassa.
Seuraavalla kerralla hiukan lisää kyläläisten matkustamisesta reilut sata vuotta sitten.