Tapana on ollut kirjoitella siitä, mitä kylässä tapahtui 90 vuotta sitten, yleensä Hämeenkyrön Sanomien tietoihin perustuen. Nyt kuitenkin huomasin kirjoittaneeni aiheesta jo aiemmin. Siispä tällä kertaa vain kirkollisten tietojen yhteenveto. Yli ajan rajan siirtyivät Matti Aro, Hilda Hujo, Elina Palomäki, Karoliina Vuorenmaa Mäkinen, Ilma Lamminsivu, Tauno Kanerva, Olga Mäkinen ja Juho Peltoniemi. Hilda Hujo oli muuttanut Heinijärvelle ja Karoliina Vuorenmaa Järvenkylään, muut asuivat kuollessaan kylässä. Aviokuulutuksen ottivat Kalle Lehtinen ja Laura Saarinen, Eero Järvelä ja Aina Karhiniemi, Taavetti Kivelä (Kalliopohja) ja Aina Leppäkoski, Reino Pajunen ja Tuovi Yliraukola sekä Birger Baumgartner (Haapanoro) ja Ester Mäkelä. Näistä pareista ainakin toinen osapuoli asui kylässä tai oli muuttamassa sinne. Pitäjään muuttivat Heikki Perttu Seinäjoelta, Niilo Jaakkola perheineen Mouhijärveltä, Aino Järvelä Mouhijärveltä, Oskari Virtanen perheineen Lohjalta ja Birger Baumgartner Loviisasta. Fanni Söderling muutti Mouhijärvelle, Anna Stiina Aro Raumalle ja Jenny Lehtinen Nurmijärvelle. Siinä lyhykäisesti vuoden 1933 kirkolliset tiedot kylästä.
Sitten palaan vielä kerran Tampereen 1939 osoitekalenteriin. Ehdin selata myös aakkosten loppuosan, ja tässä lyhyesti entisten kyläläisten asuinpaikkoja. Keskustan alueella asuivat myös Kalle ja Johanna Salo (Linnusmäki), Jenny Timgren (os. Richter), Oiva ja Ester Viidanoja, Sune Viidanoja, Aina ja Matilda Viitaniemi sekä Kalle ja Ellen Virta (os. Mäkelä). Alfhild Vegelius (os. Kivelä) asui Tammelassa, samoin Eino ja Elsa Viitaniemi. Oskari ja Esteri Virtanen olivat löytäneet asunnon Lamminpäästä. Kalle Salo oli sähkömonttööri, Oiva Viidanoja paperityömies, Aino Viitaniemi ompelija, hänen sisarensa lakkityöntekijä, Eino Viitaniemi kivenhakkaaja ja Kalle Virta yövartija. Muut olivat teollisuuden työntekijöitä tai heidän ammattinsa puuttuivat kalenterista.
Talonomistajiakin löytyi lisää. Aiemmin taisin jo mainita Toivo Mäkisen ja Kalle Kallioniemen. Väinö Sunin talo Salotie 2:ssa oli Kallioniemen talon vieressä Lapin kaupunginosassa. Juho Jokisen (Ristilä) talo oli Järvensivulla. Pispalasta olivat talon hankkineet Vilhelmiina Andersson (os. Kinkki), Silja Eng (Koivisto), Vihtori Ihantola, Lauri Kaunisto, Matilda Santamäki ja Kaino Mäntylä (Olga Palomäen puoliso). Viljam Jalaskosken (Lempi Leivon puoliso) talo oli Lamminpäässä ja Kalle Jokelan Epilässä. Hyvä oli nähdä, että leskeksi jääneet Andersson, Eng ja Santamäki olivat pystyneet pitämään talonsa omistuksessaan. Luultavasti he asuivat lastensa kanssa tai pitivät vuokralaisia.