Tuolla nimellä on julkaistu Kansallisarkiston tietokanta, josta voi hakea Venäjälle eri vaiheissa siirtyneitä ihmisiä. Mainitsinkin Kansallisarkiston projektin taannoisessa blogitekstissä pohtiessani Frans Heinon kohtaloa. Palataan häneen kohta, mutta ensin vähän tietokannasta yleisellä tasolla. Piti tietysti katsoa, keitä hämeenkyröläisiä on päätynyt sinne. Hämeenkyrössä syntyneitä löytyi kahdeksan, heistä yksi oli edelleen kirjoilla pitäjässä. En tunnistanut heidän joukossaan kyläläisiä. Toki on muistettava, ettei kotikunta välttämättä tullut kirjatuksi oikein tai lainkaan. Mouhijärvellä syntyneitä oli myös kahdeksan, heidänkin nimensä yhtä lukuun ottamatta outoja. 

Palataan sitten Frans Heinoon. Tietokannan tiedot sopivat häneen muuten, mutta kotikunta Perniö ei tietenkään ole oikein. Siispä tarkistamaan löytyikö Perniön Pettälästä Frans Heino. Ei löytynyt ainakaan vuosien 1869 - 1879 rippikirjasta. Eikä sopivaa Fransia muutenkaan, syntymävuosi ja sukunimi olisivat toki voineet muuttua matkan varrella. Seurakunnassa kastettiin 1876 kaikkiaan seitsemän Frans-nimistä poikalasta. Heistä yhden isä oli nimeltään Anders Johan (Antti Juho). Seurasin tätä Fransia 1900-luvun alkuvuosiin, jolloin hän muutti Hankoon. Ainakin siihen saakka sukunimi säilyi Ahlbäckinä. Eihän tämä tietenkään todista, ettei Petroskoihin päätynyt Frans Heino olisi ollut Perniöstä. Kuten todettua, syntymävuosi on voinut muuttua Amerikassa tai Venäjällä. Toistaiseksi kuitenkin pidän mahdollisena, että kyseessä olikin Haukijärveltä lähtenyt Frans Heino.

Toinenkin tutun kuuloinen nimi löytyi: Kaarle Vihtori Ahola, syntynyt 29.7.1900 Mouhijärvellä. Hänellä on jonkinlainen kytkös Haukijärvelle. Hänen isänsä Juho Ivar oli lähtöisin Parilan Rajalasta. Tupurlan Aholan torpassa Juho ehti asua vain muutaman vuoden ennen Amerikkaan lähtöään. Juho ja Hilma saivat kaksi poikaa, joista toinen siis kohtasi matkansa pään 1938 Neuvostoliitossa. Tämä herättää kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Mikä sai mouhijärveläisen lähtemään rajan taakse? Mistä hän meni rajan yli? Tietokanta ei ainakaan tiedä Amerikan kautta kulkemisesta. Pikemminkin siinä mainittu salatein saa ajattelemaan, että hän meni Suomesta rajan yli Neuvostoliittoon. Oliko siellä myös Juho, jonka jäljet Amerikan mantereella häviävät melko pian hänen sinne saavuttuaan?

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.