Kun Haukijärven postipysäkki oli 1902 perustettu, piti jonkun kuljettaa posti sinne Häijäästä, jonka postitoimiston alainen pysäkki oli. Pysäkkiä hoitanut opettaja Kerttu Lehtosalo tuskin kuljetti itse postilähetyksiä. Tietoa varhaisista postinkuljettajista näyttää olevan kovin vaikea löytää. Olen käynyt läpi postin arkistoja sekä Kansallisarkistossa että Hämeenlinnan maakunta-arkistossa, mutta toistaiseksi tuloksetta. Kaikkea en ole kuitenkaan vielä ehtinyt tarkistaa, ehkä joskus tulevaisuudessa tärppää.
Mitä postinkuljettajista sitten tiedetään? Mouhijärveläinen Vihtori Mäkelä on muistellut Postitorvi-lehdessä postin kuljettamista Haukijärvelle 1917 - 1919. Tietoa voi pitää luotettavana, vaikka postin arkistoista sille ei ole löytynyt vahvistusta. Kun Mäkelä teki pitkän uran postin palveluksessa Mouhijärvellä, voisi olettaa muidenkin kuljettajien kenties olleen mouhijärveläisiä. Tosin postia on kuljetettu myös Mouhijärveltä Hämeenkyrön kautta Ikaalisiin ja päinvastoin. Kuljettajina oli esimerkiksi Kyröspohjan talollisia ja jälleen mouhijärveläisiä. Asiakirjat eivät kuitenkaan mainitse Haukijärveä. Luulisi, että ylimääräinen pysähdys olisi kirjattu ja näkynyt palkassa.
Lempi Antila sai nimityksen postipysäkin hoitajaksi vuoden 1920 aikoihin. Vuoden 1922 Hämeenkyrön Sanomissa hän kiitteli "Haukijärven postia käyttävää yleisöä" postinkantajansa muistamisesta. Ilmeisesti hän kuljetti itse tuolloin postia. Jo hänen isänsä Taavetti Antila, joka toimi postinhoitajana vuodesta 1913 alkaen, olisi voinut myös kuljettaa postia. Tästä ei kuitenkaan ole löytynyt mitään merkintöjä. Lisäksi Lempin palkkio oli selvästi suurempi kuin Taavetin, mikä tietysti voi selittyä myös inflaation vaikutuksella. Lempillä on arkistotiedoissa mystinen merkintä "k. aj."
Sitten olemmekin muistitiedon varassa. Kaksi vanhoja aikoja muistellutta on kertonut Samuel Petterssonin toimineen postinkuljettajana. Hänen kerrotaan ajelleen Kallioniemeen saakka. Kun hän kuoli 1931, on postin kuljettaminen luultavasti tapahtunut 20-luvulta alkaen. Yksi henkilö on lisäksi kertonut Hilja Mustasillan kantaneen postia jalan. Taavetti Kalliopohjan muistavatkin sitten jo monet.
Arkistoista on löytynyt myös merkintöjä postin kuljettamisesta Haukijärven postiasemalta Laineen kaupalle 30-luvun lopussa. Ilmeisesti kuljetuksesta on maksettu eikä se ole ollut pelkästään talojen vastuulla. Tiedoista ei kuitenkaan selviä, kuka korvausta olisi nauttinut. Paljon olisi siis vielä tutkittavaa, kun vain osuisi oikeiden lähteiden äärelle. Muistelen valitettavasti nähneeni jossakin tiedon Tampereen postipiirin kadonneista arkistoista 20- ja 30-luvuilta.