Tänään kerron Taavetti Vilhelm Taavetinpojasta ja hänen vaimostaan Johanna Kallentyttärestä. Taavetti syntyi syyskuussa 1841 Mouhijärvellä. Hänen isänsä oli renkinä Pukarassa Mouhijärven puolella aikana, jolloin Pukaraa oli myös Hämeenkyrössä. Taavetti kasvoi siis talojen väentuvissa tai pienissä mökeissä niiden talojen mailla, joissa hänen isänsä kulloinkin oli renkinä. Maailmalle hän lähti 1857. Hän tuli rengiksi Ojaniemeen. Tämän jälkeen hän kierteli renkinä pääasiassa Pukaran taloissa, mutta myös Pakkasella ja Pertulla. Vuoden verran hän työskenteli Suoniemen Pakkalassa. Helmikuussa 1866 hänet vihittiin avioliittoon Johanna Kallentyttären kanssa. Molemmat olivat tuolloin Kourilla töissä.
Jos Taavetti pysytteli melko pienellä alueella, oli Johanna liikkunut enemmän. Hän syntyi kesäkuussa 1838 Loimijoella (myöhemmin Loimaa) ja ehti asua myös ainakin Paattisilla ennen kuin perhe tuli Hämeenkyröön. Johannan isä toimi lampuotina (koko tilan vuokraajana) useammassa paikassa, kuten Herttualan Sormusella ja Kalkunmäen Nukarilla. Maailmalle Johanna lähti Kalkunmäen Hummarkosken eli Koskelan torpasta. Hän muutti 1865 Mouhijärvelle, piiaksi Pukaran Kourille. Taavetin ja Johannan lapsista ainakin kolme eli aikuisikään.
Pisimpään Taavetti Vilhelm työskenteli Pukaran Pussilla. Hän tuli sinne muonarengiksi 1877 ja jatkoi aina vuoteen 1895 saakka. 80-luvulla hän sai sukunimen Helenius. Lapset muuttivat omilleen, ja 1895 Taavetista ja Johannasta tuli kylän itsellisiä. Taavetti kuoli 1917 ja Johanna 1916. Heissä kiinnostaa tuo pitkä työura Pussilla. Lisäksi Taavetin toinen nimi oli Vilhelm. Voisiko hän olla Virran Ville, jonka henkilöllisyyttä on pariinkin otteeseen näissä teksteissä mietitty? Olisiko hän saanut luvan rakentaa perheelleen mökin Pussin maalle ollessaan talossa muonarenkinä? Tai viimeistään 1895, kun ei ilmeisesti enää rengin töihin kyennyt. Hänen jälkeensä siinä olisi hyvin ehtinyt asua joku Frans Evert Ahosen veljistä, kuten muistitieto on kertonut. Sukunimi ei ole oikea, mutta kerrankos kylässä on käytetty asuinpaikan nimeä. Tiedän, että tämä on vain arvailua niin Ville Sirenin kuin Taavetti Heleniuksen osalta. Ehkä joskus löytyy jokin arkistolähde, joka paljastaa asian oikean laidan. Siihen asti voi vain arvailla.