Vilkaistaanpa vielä haukijärveläisten perukirjoja 1900-luvun alkuvuosilta. Mitä ne meille kertovat? No esimerkiksi että Taavetti Palomäki oli alkuvuodesta 1901 suorittamassa asevelvollisuuttaan Turussa. Pohdin asiaa joskus aiemmin. Tai että Taavetti Koivisto oli 1915 Amerikassa, mikä kyllä näkyy muistakin asiakirjoista. Milja Mustasillan perukirja ja siihen sisältyvä huutokauppaluettelo puolestaan kertovat, että Väinö Mustasilta asui keväällä 1911 kotonaan. Paikaksi on merkitty vanhan kyläjaon mukaisesti Kyröspohja, mutta huutajat ja velkojat ovat ihan paria poikkeusta lukuunottamatta haukijärveläisiä. Kuten myös perukirjan laatija, Kalle Haukipää.
Runsaan vuoden naimisissa olleiden nuoren työmiehen ja hänen vaimonsa omistama esineistö on tuonaikaiseksi kohtuullisen runsas ja näyttää käyneen hyvin kaupaksi. Todennäköisesti Milja Mustasilta teki käsitöitä, koska hänellä oli merkkauslankaa. Käsityötaidoista voi kertoa myös naistenvaatteiden ja pöytäliinojen isohko määrä. Kovin yllättäviä esineitä ei luettelosta löydy ellei sellaiseksi lasketa sateensuojaa. Hameenpitimiä ei liene pitkään aikaan käytetty. Milja Mustasillan molemmat vanhemmat olivat kuolleet, äiti 1898, isä 1908. On mahdollista, että luettelossa on heiltä perittyä omaisuutta.
Huutajien luettelo antaa tietoa tuon hetken kyläläisistä. Kalle Salo oli paikalla, siispä hän oli tullut kylään viimeistään 1911. Sirenit asuivat vielä Alaviidanojalla, Laineet taas Tiipiällä. Hakala on tietenkin kovin yleinen nimi, mutta vaikuttaa siltä, että Kalle ja Aina Hakala käyttivät tätä sukunimeä jo tuolloin. Hilma Kulla asui kylässä. Mielenkiintoinen on H. Rajala. Oliko kyseessä Viidanojankulman Hilma Rajala? F. Heinosta en kylästä keksi ja Haavistokin saattaa olla kylän ulkopuolelta Mouhijärveltä. Velkojien luettelon Olga Koivisto (?) jää niin ikään kysymysmerkiksi.