Vuoden 1920 henkikirjat ovat nyt vapaasti verkossa luettavissa. Niissä edetään vanhojen verokylien mukaan, joten mekin noudatamme sitä järjestystä. Torppien ja mäkitupien itsenäistyminen oli vielä kesken, vanhat nimitykset olivat edelleen käytössä. Seuraavassa ei toisteta sivustolla jo kerrottuja asioita, vaan keskitytään heihin, joita sivustolla ei ole lainkaan ja heihin, joiden tietoihin tulee tarkennuksia. On syytä muistaa, että henkikirja ei kerro koko totuutta kevään 1920 tilanteesta Haukijärvellä. Osa muualle muuttaneista pysyi kirjoilla kotipitäjässään ja tuli merkityksi joko kotiinsa tai irtolaiseksi.  Jotain tietoa kuitenkin kylästä ja 100 vuoden takaisista kyläläisistä saamme.

Haukijärvi. Pakkasella olivat palveluksessa Emma Niemi (Halla), Helmi Hyvönen sekä Jooseppi ja Martta Liukkonen. Väinö Selkee on merkitty kotiinsa. Emme tosin tiedä, oliko hän vielä Tammisaaressa tai kenties töissä jossain muualla. Muonarenki Taavetti Siltanen (s. 1861), hänen vaimonsa Miina (s. 1847) sekä tyttäret Amanda (s. 1872) ja Fanny (s. 1888) asuivat jossakin Pakkasen tai Suojan rakennuksessa. Muonarenki Frans Leppänen (s. 1870) ja vaimonsa Suoma (s. 1887) niin ikään. Itsellinen Kalle Pajusen perheestä joskus myöhemmin lisää. 

Heinijärvi. Iida Keskinen Mustajärvenkulmalta oli piikana Tättälässä, Martta Koivisto Viidanojankulmalta samoin. Kalle Ketola merkittiin Tättälän itselliseksi. Henkikirja ei kerro, asuiko hän talossa vai jossakin tyhjäksi jääneessä asumuksessa, kuten Kataistolla, vanhassa Huhtalassa tai Santamäessä. Renki hän ei kuitenkaan ollut, vaan teki ilmeisesti töitä muuallakin kuin Tättälässä. Metsäraukolan kohdalla on sulkeissa nimi Rikman. Taavetti Koivisto oli Amerikassa. Iida ja Anna Marjamäki asuivat todennäköisesti edelleen kotitorpassaan. Anna Rintala oli piikana Hillulla. Fiina ja Tyyne Jokela sekä Lydia Kinkki merkittiin irtolaisiksi, joten he asuivat todennäköisesti muualla.

Herttuala. Lempi Ahonen merkittiin Uudentalon itselliseksi. Väinö Rintala oli renkinä Ylikeskisellä, Väinö Ketola samoin. Eero Ihantola oli renkinä Mikkolassa ja asui vaimonsa Tyynen ja tyttärensä Hiljan kanssa todennäköisesti Ristimäessä. Siellä asui luultavasti myös Tyynen sisko Anna Söderling lapsineen. Selma Kahilaa kutsutaan hiukan monimutkaisesti vävyn leskeksi. Kalle ja Fanny Voutilainen on myös merkitty Kahilan alapuolelle. Herttualan irtolaisissa on seitsemän Järvinen-nimistä henkilöä tai pariskuntaa. Heistä ainakin osa lienee jossain vaiheessa asunut Mustajärvenkulmalla.

Kalkunmäki. Frans Niemi (s. 1900) oli itsellisenä Tiipiällä, Frans ja Iida Lehto taas Ahrolassa. Frans Laine oli muonarenkinä Purtulla, perhe lienee asunut varsinaisessa Kalkunmäen kylässä. Naimattomina Kanadaan muuttaneet sisarukset Kalle ja Elsa Ihantola merkittiin Salomäkeen, sen sijaan aviopari  Frans Anshelm ja Hilda Ihantola on pudonnut listalta kokonaan.

Parila. Juho Vilhelm Keskisen leski Aina ja lapset asuivat Keskisellä. Aina Kaunisto ilmeisesti asui kotonaan. Sofia Anttila merkittiin torppariksi, todennäköisesti hän yritti jatkaa torpanpitoa miehensä kuoleman jälkeen. Peltoniemessä kotona asuivat vielä Martta ja Elli. Lydia Raiskio oli Pertun itsellinen. Myös Jaakko ja Hilma Varin sekä Emilia Varin poikansa Taunon kanssa asuivat Pertun maalla itsellisinä. Kalle ja Selma Salo taas olivat Äärilän itsellisiä. Vielä 1918 he olivat kirjoilla Harjavallassa. Karoliina Matintytär (Vuorenmaa) ja hänen poikansa Iivari Mäkinen merkittiin kirjaan Parilan irtolaisiksi. Todennäköisesti he asuivat muualla.

Pukara. Itsellinen Ida Ahola on merkitty Riukulaan. Hänen henkilöllisyydestään ei henkikirjan perusteella voi olla varma. Aiemmassa tekstissä mainittua Selinin perhettä asui Maurin maalla. Joskus Virran Villeksi arvelemani Ville Siren perheineen merkittiin edelleen kylään. Taavetti Peltomäki (nuorempi) oli sotapalveluksessa. Peltomäkeen on kirjattu myös itsellinen Alli Sjölund (s. 1900). Kalle Keskinen oli edelleen Ruskeen vuokraaja.

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.