Blogi

Kansan Lehti julkaisi 25.6.1937 jutun otsikolla "Hämeenkyrön Haukijärven ty. viettänyt 30-vuotisjuhlaansa". Linkkiä lehteen ei ole, koska se on digitaalisena luettavissa vain vapaakappalekirjastoissa. Jutun kirjoittaja oli Frans Mustasilta. Jutussa kuvattiin työväentalolla vietettyä juhlaa, josta joskus myöhemmin tarkemmin. Huomioni kiinnittyi Mustasillan tekstissä sanoihin "...  juhlayleisön joukossa nähtiin yhdistyksen syntysanojen lausuja, toveri Kalle Lehtinen". Jo viikkoa aiemmin oli samassa lehdessä julkaistu "Hämeenkyrön kirje", jonka mukaan Frans Mustasilta ja Kalle Lehtinen olivat helmikuussa 1907 kutsuneet Katajiston torppaan kokouksen, joka päätti perustaa työväenyhdistyksen.

Kuka oli tämä Kalle Lehtinen? Ainakaan hän ei ollut kirjoilla Haukijärven alueella vuoden 1907 henkikirjassa, ei myöskään Mouhijärvellä lähitienoilla. Nimi kuitenkin lienee oikein, koska Mustasilta on jutun kirjoittaja. Raimo Ijäksen "Kuuluisia hämeenkyröläisiä "-tekstissä mainitsema ensimmäisen johtokunnan jäsen K. Leppänen lienee eri henkilö tai sitten kyseessä on kertojan muistivirhe. En tiedä, onko Ijäksellä ollut käytettävissään Mustasillan arkisto, mutta ainakin hän siteeraa (?) pöytäkirjaa 2.12.1906. Mustasillan arkisto olisi paikallishistorian kannalta erittäin mielenkiintoinen.

Kalle Lehtisen kohdalla on ainakin kaksi mahdollisuutta. Mahdollisesti hän asui Haukijärvellä ja työskenteli Pakkasella, mutta ei koskaan muuttanut kirjojaan Haukijärvelle. Olisiko hänellä siinä tapauksessa ollut yhteyksiä kylään vielä 30 vuotta myöhemmin? Hänet tiedettiin kutsua juhliin ja hän tuli paikalle. Toinen vaihtoehto voisi olla SDP:n työntekijä, joka oli tullut auttamaan työväenyhdistyksen perustamishankkeessa. Ehkä Mustasillan aloitteesta. Tämäkin kuitenkin edellyttäisi pitkään ylläpidettyjä yhteyksiä, mikä toki Mustasillan kansanedustajavuosien aikana oli mahdollista. Kalle Lehtisen henkilöllisyyden selvittämiseksi kaikki vinkit ovat tervetulleita.

Vuoden 1919 henkikirjasta löydämme Haukijärven alueelta vain muutaman, jolla ei ollut minkäänlaista sukunimen tapaista lisänimeä. Sukunimilaki tuli voimaan seuraavana vuonna ja pakotti ihmiset ottamaan pysyvän sukunimen. Sitä ennen käytettiin usein asumuksen (talo, torppa, mäkitupa) nimeä. Muutamilla toki oli jo pysyvä nimi, mutta toisilla nimet vaihtuivat joko asuinpaikan vaihdoksen myötä tai ihan muuten vain. Sivustolta voisi poimia useita esimerkkejä täysistä sisaruksista, joilla oli eri sukunimi. Talonnimet säilyivät pitkään sukunimien rinnalla jopa virallisissa asiakirjoissa, kuten olen jo aikaisemmin tainnut kirjoittaa.

Keitä nuo täysin sukunimettömät 1919 sitten olivat? Haukijärveltä löydämme Eeva Juhontyttären (s. 1840). Hän oli aiemmin asunut Anttilan torpassa, mutta jostain syystä se ei ollut jäänyt sukunimeksi. Tosin haudattujen luetteloon hänet merkittiin Anttilan nimellä, hän nimittäin kuoli heinäkuussä 1919. Parilassa ilman sukunimeä henkikirjassa on Karoliina Matintytär (s. 1856), joka oli Vuorenmaan torpparin leski. Hänelle rovasti Lehtonen antoi 1922 sukunimeksi Vuorenmaa. Linkin luettelo perusteluineen on muutenkin mielenkiintoinen. Heinijärveen kuuluneissakin oli sukunimettömiä, mutta en tunnistanut heitä nykyisen Haukijärven alueen asukkaiksi.

Otetaanpa vertailukohdaksi vuoden 1890 henkikirja. Heti ensimmäiseltä sivulta löydämme useamman pelkästään etunimellä ja isännimellä esiintyneen. Renkejä, piikoja, itsellisiä. Mutta vain osa heistä, monilla oli sukunimi¹. Muistitieto kertoo,että jo 1800-luvun lopulla papit kehottivat ihmisiä ottamaan sukunimen. Ilmeisesti osa väestä noudatti kehotusta, osa ei pitänyt kiirettä. Saman muistelijan mukaan pappi ehdotti hänen isoisälleen nimeä, kun tämä ei sellaista itse löytänyt. Nimi tulikin kirjatuksi kirkonkirjoihin.

 ¹Hämeenkyrössä aidosta sukunimestä voi tosin puhua vasta vuoden 1920 jälkeen.

Historiallisesta sanomalehtikirjastosta sattui silmiini muutama Haukijärveä koskenut uutinen. Aloitetaan mystisestä onnettomuudesta. Kansan Lehti kertoi elokuussa 1928, että kylässä oli maantieltä löytynyt loukkaantunut mies, joka oman kertomansa mukaan oli ollut tulossa työväenyhdistyksen iltamista. Matkalla hän oli jäänyt auton alle. Auto oli jatkanut matkaansa. Miehen päähän tuli haava ja hänen vasen jalkansa ruhjoutui pahoin. Hänet toimitettiin kunnanlääkärin luo hoitoa saamaan. Autosta ei ollut jutun ilmestymiseen mennessä saatu tarkempaa tietoa eikä miehen henkilöllisyyskään tekstistä selviä. Se, ettei kuljettaja pysäyttänyt autoaan, vaikka hän varmaankin tapahtuman huomasi, tuo mieleen pirtutrokarit. Todella huonoa onnea miehellä, ei tiellä varmaan kovin montaa autoa päivässä noina aikoina ajanut.

Toinenkin uutinen koskee onnettomuutta. Uusi Aika-lehti julkaisi marraskuussa 1922 lyhyen jutun, jonka mukaan Kanervan hevonen kaatui liukkaassa paikassa Haukijärvellä niin, että sen molemmat etujalat menivät poikki. Hevonen jouduttiin lopettamaan. Reino Kanerva oli ajamassa sillä puita, kun tapaturma sattui. Tarkempaa tietoa ei tapahtumapaikasta ole. Hevonen oli 1000 markan arvoinen, sen menetys tuntui varmasti perheen taloudessa.

Viimeinen juttu on samasta lehdestä joulukuulta 1921. Frans Virtanen esitti lehdessä anteeksipyynnön kuulumisestaan suojeluskuntaan ja valkokaartiin. Niihin hän oli liittynyt Paavolassa asuessaan. Syyksi hän ilmoitti ajattelemattomuutensa ja suojeluskuntalaisten pakottamisen. Pyyntö oli esitetty järjestäytyneelle työväestölle. Haukijärven työväenyhdistyksen johtokunnan vastauksessa katuminen hyväksyttiin ja toivottiin Virtasta kohdeltavan täysin toverina. Oman aikansa some-kohu? Suomi oli vasta alkanut toipua kahtiajakautumisesta ja vihapuheesta.

Monet sairaudet uhkasivat ihmisen henkeä vielä sotia edeltävänä aikana. Sama koski eläimiä. Kun nykyisiä lääkkeitä ei ollut, monet taudit olivat kohtalokkaita. Tämä näkyi myös oikeuden päätöksistä. Huhtikuussa 1933 käsiteltiin käräjillä Pakkasen huutokaupasta ostettujen lehmien kohtaloa. Pakkasen karjasta oli nimittäin löytynyt luomistautia näytteistä, jotka eläinlääkäri oli ottanut. Se tarkoitti, että huutokaupasta ostetut eläimet piti teurastaa. Tilaisuudessa oli kuitenkin ollut liikkeellä tietoa, että lehmän voisi pitää ellei tilalla ollut muita nautoja. Nimismiehen mukaan väärä tieto oli kuitenkin huutokaupassa korjattu. Kaikkia korjaus ei ollut saavuttanut tai sitten osa ei määräyksestä välittänyt.

Herttualan kylässä asunut teurastaja Nikkilä oli vaihtanut Vilho Mäkelän lehmän huutokaupasta ostettuun. Oikeus katsoi, että Mäkelä tiesi taudista, mutta piti silti lehmän, jota väitti terveeksi. Molemmat saivat sakkoa, Nikkilä enemmän. Oikeus ei kuitenkaan määrännyt lehmää teurastettavaksi. Frans Mäkinen sanoi pitäneensä huutokaupasta ostamansa eläimen, koska uskoi sen ainoan lehmän tapauksessa olevan mahdollista. Oikeus ei perustelulle heltynyt, sakkoja sai Mäkinenkin. Myös Anton Hautalaa ja Alfred Viidanojaa sakotettiin samasta syystä.

Edvard Mäkelä oli ennen oikeuden istuntoa teurastanut huutokaupasta hankkimansa lehmän. Todistuksen tästä antoivat Kalle Anttila ja Maria Lehtinen. Se ei kuitenkaan oikeutta vakuuttanut. Ilmeisesti eläintä oli pidetty talossa liian pitkään. Sakkoja sai hänkin. Önterä-lehmä tuli näin kirjatuksi käräjäpöytäkirjaan. Muiden nimiä ei ollut pöytäkirjaan kirjattu.

Edellä olen maininnut nimeltä muutamia kyläläisiä. Arvelen, etteivät 86 vuoden takaiset tapahtumat enää ketään loukkaa. Ymmärrämme vaatimattomissa oloissa eläneiden ihmisten tarpeen hankkia lehmä suhteellisen edullisesti.