Blogi
Siukolasta, osa 1/2 (blogi)
Kun aiemmin tuli mietityksi Mustajärvenkulman Virran mahdollisia asukkaita, koetetaan tänään selvittää, mikä voisi olla Viidanojankulman Siukolan nimen taustalla. Siukola on pellon nimi eikä asumuksesta ainakaan tässä vaiheessa ole tietoa. Siukolan torppa ja myöhemmin tila oli ja on varsinaisessa Heinijärven kylässä, ei Haukijärvellä. Joku kuitenkin on Alaviidanojan peltolohkon Siukolaksi nimennyt. Tässä muutamia mahdollisuuksia, edetään suurin piirtein aikajärjestyksessä:
1. Siukolan torppa on perustettu hiukan aiemmin kuin (Ala)Viidanoja. Kenties sillä oli tuolla kohtaa niitty, johon sitten Alaviidanojan ensimmäinen torppari raivasi peltoa. Myös Siukolan torpparin oikeus ottaa poltto- ja rakennuspuuta metsästä myöhemmän pellon paikalta voisi tulla kyseeseen.
2. Viidanojan ensimmäinen torppari Matti Juhonpoika asui perheineen ensin Siukolassa itsellisenä ja toi sieltä nimen mukanaan. Rippikirja ei tätä vahvista, mutta ei kumoakaan.
3. Joku Siukolan torpan lapsista asui noilla main mökissä, joka on jo kauan sitten purettu. Tämän on täytynyt tapahtua 1800-luvun puolella.
4. Siukolan viimeisen torpparin poika Kaarle Oskari Siukola asui paikalla sen jälkeen kun oli lähtenyt torpasta vuoden 1909 aikoihin. Asuminen on kuitenkin ollut lyhytaikaista, koska muistitieto ei hänestä kerro. Hän kuoli 1945.
5. Siukola pellon nimenä ei liitykään Heinijärven Siukolan torppaan, vaan sen on tuonut mukanaan joku muualta tullut torpan asukas. Suku torpassa vaihtui 1860-luvulla ja uudestaan 1900-luvun alkuvuosina.
Yritän seuraavassa tekstissä hiukan tarkentaa Siukolan ja Alaviidanojan vaiheita. Tarkoitus on myös katsoa, vahvistaako tai kumoaako mikään asiakirjoista löytyvä yllä lueteltuja vaihtoehtoja.
Lisää sotilaskantakortteja, osa 2 (blogi)
Katsotaan tällä kertaa taas muutamia sodassa kaatuneiden kyläläisten kantakortteja. Vuorossa ovat Aleksi Koivisto, Sulo Koivisto ja Lauri Laine. Jostain syystä kantakortteihin on tallentunut heistä kovin erilaiset määrät tietoa.
Aleksi Koivisto astui maaliskuussa 1930 suorittamaan asevelvollisuuttaan konekiväärikomppaniaan. Paikkakunta ei asiaan vihkiytymättömälle kortista selviä. Vuoden kuluttua hän vapautui täysin palvelleena. Kertausharjoituksissa hän kävi 1933 ja 1935. Lokakuussa 1939 hänet määrättiin JR 65:n palvelukseen. Jos oikein tulkitsen kortin merkintöjä, vapautettiin hänet marraskuussa palveluksesta, mutta määrättiin tammikuussa 1940 takaisin. Hän osallistui Suomussalmen ja Kuhmon taisteluihin. Kortti kertoo,että hänen molemmat peukalovarpaansa paleltuivat Suomussalmella. Kesäkuussa 1941 tuli lähtö jatkosotaan. Hänet määrättiin konekivääriampujaksi JR 36:n riveihin. Hän haavoittui elokuun alussa 1941 Pajarin taistelussa ja kuoli haavoihinsa sairaalassa 26.8.1941. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies.
Sulo Koivisto vietti lapsuutensa lastenkodissa. Myöhemmin hän oli töissä ainakin Mustajärvenkulmalla ja Peltolassa. Hän lähti kesäkuussa 1940 suorittamaan asevelvollisuuttaan. Hän sai pioneerin koulutuksen. Rintamalle hän joutui kesällä 1941. Hän palveli pioneerina kolmessa joukko-osastossa, viimeksi Esik. K/JR 2:ssa. Taisteluihin hän osallistui Nuijamaalla, Hiitolassa, Räisälässa, Taipaleenjoella, Pasurinkankaalla, Valkjärvellä, Lempaalanjärvella ja Syvärin voimalaitoksella. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Sulo Koivisto kuoli ilmapommituksessa Nurmoilassa kesäkuussa 1944. Hänen ruumiinsa jäi kentälle. Hänet siunattiin Hämeenkyrössä.
Lauri Laineen kantakortti sisältää hyvin vähän tietoja. Hänen kotipaikkansa oli tuolloin jo Mouhijärvi. Hän oli avioitunut ja osoitteeksi merkittiin Hahmajärvi. Hänen joukko-osastonsa oli I/JR 38. Hän kaatui Pitkärannassa Impilahdella 10.3.1940, vain muutama päivä ennen talvisodan päättymistä. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Hänet on haudattu Mouhijärvelle.
Pientä lisätietoa (blogi)
Pari viikkoa sitten kirjoittelin Lopotista. Katsoin Nimisampo-palvelusta Lopotti-nimisiä paikkoja. Niitä löytyi Suomesta ja luovutetusta Karjalasta yhteensä 108 kappaletta. En tiedä, kuinka virallisia nimet ovat. Ainakin Kotuksen Nimiarkistossa voi olla myös epävirallisesti käytettyjä nimiä. Luettelossa on taloja, peltoja, kyliä, kulmakuntia, kaupunginosia ym. Maantieteellisesti nimet keskittyvät Itä-Suomeen ja Karjalaan. Muutamia on myös Keski-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa. Jos tunnetumpaa esikuvaa Mustajärvenkulman Lopotille etsii, tulee lähinnä mieleen kaupunginosa Viipurissa, se on voinut jossain vaiheessa olla esillä lehdissä.
Mustajärvenkulmalta jatketaankin. Taannoin oli puhetta Virran mökistä Kallioniemen ja Keskisen välissä. Sen jälkeen löytyi muistitietoa (kiitos tiedoista!), että mökissä on asunut Frans Evert Ahosen veli. Tieto sai minut tarkistamaan, olisiko hänellä ollut Ville-nimistä veljeä. Ei ollut, mutta Taavetti Vihtori löytyi. Hän syntyi 1863, jolloin vanhemmat Taavetti Juhonpoika ja Eeva Heikintytär (myöhemmin Keskinen) asuivat vielä Maurilla. Mahdollisesti Taavetti Vihtori ei koskaan asunutkaan Keskisellä, sillä hän oli ensin Maurilla renkinä ja muutti sitten Mouhijärvelle. Olisiko hän voinut asua Virralla? Käytettävissä olevat lähteet liittävät hänet vahvasti Hahmajärvelle. Siellä hän asui 1919 henkikirjan mukaan ja siellä hän asui vielä kuollessaan 1941. Hänen sukunimensä oli Tuominen. On kuitenkin pieni mahdollisuus, että hän olisi asunut Pukarassa 1920-luvun loppupuolella. Hänellä nimittäin oli Alli Kerttu-niminen tytär ja samanniminen henkilö Pukarasta avioitui 1928. Lisäksi joku Taavetti Tuominen on saanut 1922 lainhuudon tilalleen Pukarassa. Taloa rakentaessaan hän olisi voinut asustella Virralla vähän aikaa.
Myös toinen veli Kaarle Erland Keskinen on mahdollinen Virralla asuja. Hänen tiedetään henkikirjojen mukaan olleen vuokraajana Pukaran Ruskeella vielä 1919. Hänen on kuitenkin täytynyt muuttaa sieltä pois viimeistään 20-luvun puolivälissä, sillä Ruskee myytiin ja sinne tuli uudet asukkaat. Melko pian tämän jälkeen hän muutti Hämeenkyröön, jossa sai yhdessä vaimonsa Hildan kanssa lainhuudon tilalleen Mahnalassa 1929. Henkikirjatietojen mukaan Kalle Keskinen Hämeenkyröstä on omistanut tilan Uusi-Pukarassa suunnilleen 20-luvun puolivälistä lähtien. Aikaikkuna Virralla asumiseen jää kapeaksi, mutta on silti olemassa.
Olisi tietysti mahdollista, että Virran asukki olisi ollut kolmas veli, Ivar Emil. Silloin Virran vaihe ajoittuisi vuosien 1903 ja 1917 väliin, ts. avioliiton solmimisen ja Aholaan muuton väliin. Asiakirjojen mukaan he näyttäisivät asuvan tuohon aikaan Keskisellä ja Iivarin sukunimeksi on merkitty Keskinen. Se ei tosin sulje Virtaa täysin pois. Ville Siren ei siinä tapauksessa voinut olla Virran Ville. Hän tuli perheineen Pukaraan 1914. Jotenkin kuitenkin kuvittelisi, että muistitieto olisi tunnistanut kylässä pitkään asuneen Iivarin.
Arvoitus ei vielä näillä tiedoilla ratkea. Mutta jatketaan, onhan arkistoissa asiakirjoja.
Lisää sotilaskantakortteja (blogi)
Kansallisarkisto on digitoinut lisää kaatuneiden sotilaskantakortteja. Katsotaan tällä kertaa, mitä ne kertovat Viljo Huhtalan, Matti Järvelän ja Jaakko Kallioniemen sotapolusta.
Viljo Huhtala lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan helmikuussa 1940. Hän oli ammatiltaan maatyömies. Joukko-osastoa en pysty merkinnästä tunnistamaan, mutta ilmeisesti hän sai koulutusta sotakoirien käsittelyyn. Kantakortista ei käy ilmi, milloin asevelvollisuus päättyi. Talvisotaan hän ei varmaankaan osallistunut. Jatkosotaan käsky kävi kesäkuussa 1941. Hän oli kiväärimiehenä rajajääkäripataljoonassa. Hänen sotansa päättyi jo syyskuun alussa 1941 Voitajoella Vienan Karjalassa.
Matti Järvelän kantakortista onkin jo ollut sivustolla omaisilta saatu kuva. Hänet määrättiin astumaan vakituiseen palvelukseen huhtikuussa 1941. Hänen ammatikseen ilmoitetaan kivimies ja kirvesmies. Koulutuksen hän sai 6. Jalkaväkiprikaatissa. Sotilasarvoltaan hän oli sotamies. Kantakorttiin ei ole merkitty, milloin hän joutui rintamalle. Kovin pitkä koulutusaika ei ollut, sillä hän kaatui jo syyskuussa 1941 Aleksandrowkassa Jalkaväkirykmentti 6:n riveissä.
Jaakko Kallioniemi ehti suorittaa asevelvollisuutensa jo ennen sotaa. Hän palveli 1938 Tampereen rykmentissä, joka lienee tuolloin ollut Lahdessa. Kantakortista näemme, että hänen sotilaalliset taitonsa arvioitiin hyviksi. Hän oli kuulunut Mouhijärven suojeluskuntaan vuodesta 1934 lähtien. Hän oli ammatiltaan maanviljelijä. Talvisodassa hän toimi kiväärimiehenä ja ryhmänjohtajana. Häni taisteli Sakkolan lohkolla. Sodan päätyttyä hänet ylennettiin korpraaliksi. Toukokuussa 1940 hänet vapautettiin palveluksesta. Jatkosodassa hän taisteli JR 36:n ja JR 15:n riveissä panssarintorjuntatykkimiehenä. Hän osallistui Simpeleen, Hiitolan, Kaarlahden, Suvannon, Taipaleen ja Raudun taisteluihin. Hän myös kävi aliupseerikoulun ja sai 1944 ylennyksen alikersantiksi. Hän sai myös kunniamerkkejä. Kesäkuussa 1944 hän haavoittui ja kuoli myöhemmin sotasairaalassa.
Syrjäkylä vai kauppapaikka? (blogi)
Haukijärveläiset eivät ole suuremmassa määrin viljelleet huumoria nimetessään kylänsä alueita tai taloja. Suomen karttaa tutkiessa törmää toisinaan aika suorasukaisiinkin nimityksiin. Haukijärveltä ne puuttuvat tai ovat jääneet unohduksiin. Useimmat talonnimet tulevat joko alueen luonnosta tai muinaisesta isännästä. Parrin/Parilan nimi poikkeaa tästä. Hämeenkyrön historian I osassa sitä on selitetty kylän kahdella talolla. Sen sanotaan kuitenkin mahdollisesti tulevan germaanisesta parrua tai keihästä tarkoittavasta sanasta. Osa nimistä lienee lainoja muualta, kuten Selkee ehkä Mouhijärveltä tai suhteellisen myöhään perustettu Ihantola muualla sijainneista samannimisistä torpista ja taloista.
Hiukan huumoria löytyy Mustajärvenkulman Lopotista, kulmakunnasta, johon kuuluivat talot Aholasta Kallioniemeen. Verkkolähteet antavat lopotille merkitykset kylä, kirkonkylä, kaupunki, syrjäkylä ja kauppapaikka. Sana on peräisin venäjästä. Ehkä sillä on Mustajärvenkulmalla lähinnä viitattu syrjäkylään. Se voi myös olla laina johonkin aikaan uutisiin nousseesta kuuluisammasta Lopotista samaan tapaan kuin Tampereen Amuri ja Petsamo. Vaikea on nähdä Lopottia merkittävänä kauppapaikkana, paitsi mahdollisesti kieltolakiaikana. Ajankohta on kuitenkin nimen antamiselle ehkä liian myöhäinen.
Toisinaan kyläläiset ovat muistaneet toisiaan lisänimillä, joihin on ajateltu sisältyvän huumoria. Se ei ehkä ole aina ollut hyväntahtoista, joten jääkööt tarkemmat nimet kertomatta. Kuulemani nimitykset ovat liittyneet kantajansa ulkoisiin ominaisuuksiin, puhetapaan ("totanoinniin") tai elämäntapaan ("Pistola"). Lisänimiä saaneet ovat ajat sitten siirtyneet ajasta ikuisuuteen. Niistä kertoneistakaan ei ole enää montaa jäljellä. Katoavaisia ovat siis nimetkin.