Blogi

Vuorossa on jälleen valokuva. Vaikka kuviin ei kovin paljon ole tullut tunnistuksia, jatkan silti niiden julkaisemista, koska arvelen vanhojen valokuvien kiinnostavan muitakin. Tälläkin kertaa kuva on otettu Hanna Kanervan albumista ja sen on sivuston käyttöön antanut Tarja Ahonen. Kuva on sikäli erilainen, että se on otettu talviaikaan.

Tunnistan kuvasta vain Erkki Kanervan, joka on kolmas vasemmalta, kun takana ja edessä seisovia ei lasketa. Hänen vasemmallla puolellaan on Kanervan veljeksistä joku, mahdollisesti Reino tai Tauno. Kuva on siis otettu viimeistään 1933. Isä Ville Kanerva kuoli 1922. Voisiko Erkki olla tässä vasta 20-vuotias? Olisiko vasemmalla siinä tapauksessa Ville Kanerva? Hannaa ei kuvassa mielestäni ole, mutta voisiko Esteri Kanerva olla mukana? Myöskään Anna Kanervaa en tunnista.

Kuva ei taida olla Haukijärvellä otettu. En ainakaan keksi tuollaista rakennusta kylästä. Näyttää, että siihen on kuulunut kaksi kuistia, joten se on ollut hiukan tavallista mökkiä isompi. Vaalea väri kertoo maalipinnasta. Kuka mahtaa olla mies, joka on halunnut koiransakin kuvaan? Talon isäntä?

Hiukan täydennystä viimekertaiseen tekstiin: Toivo Kotin Reima-hevonen oli ruuna ja tamma Eri-Milka oli Niilo Rautiaisen omistuksessa. Vähän toisenlaisesta hevosharrastuksesta kertoo Hevoslehden 1.11.1924 julkaistu juttu Satakunnan Hevosjalostusliiton näyttelystä Hämeenkyrössä. Siellä hyväksyttiin kantakirjaan A. Palomäen tamma Jahnun-Liisa ja A. Roiton (Aatto Roito?) tamma Lennon-Ilo. Varsanäyttelyssä sai palkinnon A. Palomäen Maurin-Vappu.

Pari viikkoa sitten kirjoittelin ns. kapinavahingoista haetuista korvauksista. Hevosistaan korvausta halusivat myös Martti Erkkilä, jonka 15-vuotias valakkahevonen oli ryöstetty, Gustav Estlander, jolta oli viety tammahevonen sekä Kalle Mäkelä, jonka kuusivuotias tammahevonen oli jäänyt jonnekin, kun sen sotaan mukanaan vieneet pojat oli vangittu. Hämeenkyrön nimismiespiirin arkistoon sisältyvistä anomuksista ei suoraan käy ilmi, saivatko anojat korvausta. Kaikkien sodasta aiheutuneiden vahinkojen korvaaminen täysimääräisinä ei tuon ajan oloissa liene kuitenkaan ollut mahdollista.

Karjantuote-lehti julkaisi 26.7.1918 tietoa meijereiden tilanteesta käydyn sodan jälkeen. Pakkasen kartanon menetyksiä kuvataan seuraavassa katkemassa. "Karja on vähentynyt 204 eläimestä 120:een; osa on nimittäin ryöstetty, osa myyty ja osa on kuollut tai täytynyt lopettaa huonouden takia. Suoranainen tappio on noin 40 eläintä, a 900 mk. Lisäksi tulee vielä, että jäljelle jääneetkin eläimet ovat sangen heikkoja ja kapinan aikuisen puutteellisen hoidon takia vallan ehtyneitä."

Otsikko viittaa raveihin, ei autokilpailuihin. Ensimmäinen löytämäni merkintä kilpa-ajoista, joihin haukijärveläinen on osallistunut, on vuodelta 1917. Tuolloin hämeenkyröläisen M. Erkkilän Sutja-tamma voitti vanhempien hevosten sarjan Laviassa Lavian hevoskasvatusyhdistyksen järjestämissä ajoissa. Muita hevosurheilun harrastajia ei sitten sotia edeltävältä ajalta näyttäisi löytyvänkään. Pakkasella kyllä oli paljon hevosia, mutta tiettävästi niillä ei kilpailtu. Haukijärvellä ei myöskään järjestetty raveja tuohon aikaan. Tiedossa ei ole, osallistuivatko esimerkiksi Mustajärvenkulman isännät hevosillaan ajoihin Mouhijärvellä.

Kylään sodan jälkeen perustettu maamieseura alkoi järjestää kilpa-ajoja. Niitä pidettiin talviaikaan järvien - ainakin Heinijärven ja Parilanjärven - jäällä. Hämeenkyrön Sanomat kertoi, että seuran raveihin 20.3.1955 Heinijärvellä osallistui 29 hevosta. Sarjoja oli seitsemän, erikoisuutena 1000 metrin kirkkoajo, jonka voitti P. Jääskeläisen Aave-Tyttö ajalla 2.03. Sarjojen parhaat näyttivät olleen Hämeenkyröstä ja Mouhijärveltä.

Ainakin seuraavat 40- ja 50-lukujen ravituloksista poimitut hevoset ja niiden omistajat lienevät olleet haukijärveläisiä: ori Pekon-Humu (V. Mustajärvi), ruuna Välke (H. Rautiainen), ruuna Humu (E. Kanerva), tamma Siro (H. Selkee), tamma Aave-Tyttö (P. Jääskeläinen), ruuna Humu (T. Kotti), ruuna Pekka (E. Kanerva), Reima (T. Kotti), Eri-Milka (H. Rautiainen) ja Liiho (M. Pakarinen). Tiettävästi Kotin ja Pakarisen hevoset kilpailivat myös radoilla, muut ajoivat ilmeisesti vain jäällä. Selkeen Siron saama palkintokirja on säilynyt Hilkka Luukkasen arkistossa. Erkki Kanervasta on valokuva yhden hevosensa kanssa.

En tiedä, kuuluvatko tämän anomuksen tekijänoikeudet anoja Kalle Selkeelle vai sen ilmeisesti kirjoittaneelle Samuli Metsäraukolalle. Toivon kuitenkin, ettei kukaan pahastu anomuksen julkaisemisesta. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Yllä oleva anomus on peräisin Hilkka Luukkasen arkistosta, johon pääsin tutustumaan muutama vuosi sitten. Arkisto sisältää monenlaisia dokumentteja menneiltä vuosikymmeniltä kuiteista kirjeisiin, kauppakirjoihin ja torpankontrahtiin.

On yllättävää, että punaiselle puolelle vuoden 1918 sodassa kuulunut ja vähän aikaa vankileirilläkin ollut Kalle Selkee rohkeni anoa joulukuussa 1918 korvausta hevosesta, jonka oli ottanut mukaan sotaan lähtiessään. Kuten arvata saattaa, ei anomukseen suhtauduttu suopeasti. Jonkinlaisena kansalaisrohkeuden osoituksena sitä voinee silti pitää.

Hevosen korkeus on ilmoitettu kortteleina. Yksi kortteli lienee ollut sama kuin vaaksa eli vajaat 15 cm. Hevonen oli siis noin 150 cm korkea. Tilastokeskuksen (Suomen virallinen tilasto (SVT): Kuluttajahintaindeksi [verkkojulkaisu]. ISSN=1796-3524. 2013, Rahanarvonkerroin 1860 - 2013 . Helsinki: Tilastokeskus) rahanarvokertoimella laskien saadaan hevosen arvoksi nykyrahassa noin 1460 euroa. Emme tiedä, oliko hevonen Selkeen ainoa.