Blogi

Malmeja Haukijärven alueelta ei tiettävästi ole löydetty, vaikka kansannäytteitä on lähetetty tutkittavaksi ja tutkimuksiakin tehty. Muulla tavoin maa- ja kallioperää sen sijaan on hyödynnetty.

Vera Markkolan keräämässä vihkosessa "Miehiä menneisyydestä – Hämeenkyrön kivimiehiä" kerrotaan kuinka Herttualan Mikkolan tallin sokkelikivet ajettiin Mustajärven kulmalta Kalliomäen talon lähellä olleesta louhoksesta.

Vihtori Järvelä teki maanviljelyksen ohella myös kivitöitä. Jälkipolvien mukaan Vihtori Järvelä korjasi poikansa kanssa Hämeenkyrön kirkon raput. Kun Haukijärven koulun pihatietä levitettiin, kaivettiin sen portinpylväinä olleet Järvelän hakkaamat kivipaadet urheilukentän alle, siellä ne lienevät edelleen.

Talojen nurkkakivet pyrittiin löytämään läheltä, käytössä oli vain miesten ja hevosten voimat. Jos sopivia maakiviä ei löytynyt, lohkottiin kivet isommasta kivestä tai kalliosta. Niinpä monin paikoin näkee jälkiä kiven lohkomisesta kiviporalla ja kiiloilla.

Mistähän näin vaaleaa kiveä on löytynyt?

Vihavaisten omistamalla Hämeenkyrön Kiviveistämöllä oli 1960-70-luvulla lyhyen aikaa louhos Häijääntien ja Herttualaan johtavan vanhan tien välissä. Kiven laatu ei kuitenkaan soveltunut hautakiviin ja louhinta päättyi. Muistona tuosta ajasta on vedellä täyttynyt louhos.

Punamulta

Kirjassaan Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen mainitsee "Punamultaa saadaan pitäjän omaksi tarpeeksi Heinijärven kylän takamailta, jossa sitä 40—50 tynn. poltetaan." Paikan kuvaus sopisi vaikkapa Viidanojankulmaan. Punamullan valmistuksessa maa lietetään, sekoitetaan ja poltetaan. Kirjan ilmestymisestä on jo yli 160 vuotta, mutta maastosta saattaa yhä löytyä jälkiä punamullan poltosta. Onko jollain lukijoista lisätietoa missä punamultaa on poltettu?

Maakivistä tehtyä kiviaitaa

Tämänkertainen aihe on hiukan surullinen. Joskus ihminen katoaa eikä hänen kohtalostaan saada mitään tietoa katoamisen jälkeen. Nykyisin jäljitysmahdollisuudet ovat parempia kuin sata vuotta sitten.  Jos henkilöstä ei saada mitään tietoa pitkään aikaan, hänet voidaan julistaa kuolleeksi. Menettely voi olla tarpeen esimerkiksi perinnönjakoon liittyen. Suomen Sukututkimusseuran jäsensivuilla on kuolleeksijulistamishakemuksista koottu tietokanta. Sieltä löytyy kolme entistä kyläläistä.

Kalle Anselm Kukkolan kuolleeksi julistamista on haettu 1934. Hänen äitinsä kuoli silloin, joten hakemus liittyy todennäköisesti perinnönjakoon. Kalle Justinus Mäkisen ja Matti Nestor Koiviston kuolleeksi julistamista on haettu samalla päivämäärällä 1940, mikä saa ajattelemaan sota-aikaa. Kumpikin tosin oli 1800-luvun puolella syntynyt.

Kaikki edellä mainitut katosivat vuoden 1918 sodan yhteydessä. Todennäköisesti kaikki kuolivat silloin. Ketään kyläläistä ei tuntuisi hävinneen Amerikan mantereelle tai Venäjälle. On tosin mahdollista, että heitä on julistettu kuolleeksi viranomaisten toimesta silloin, kun on kulunut 90 vuotta heidän syntymästään. Useimpien kohdalla se tarkoittaisi 1970-lukua. Niin pitkälle ei alussa mainittu tietokanta taida yltää.

Viime vuosisadan alussa perustettiin kuntiin vuokralautakuntia, joiden tehtävänä oli sovitella talollisten ja maanvuokraajien välisiä riitoja. Vuokralautakunta teki myös katselmuksia torpissa. Vuonna 1911 pyysi Alaviidanojan torppari Kaarle Siren vuokralautakuntaa pitämään torpassa katselmuksen, koska tulokatselmusta ei ollut pidetty. Mitään riita-asiaa ei siis näyttänyt olevan. On tietysti mahdollista, että Kaarle Yliraukolalla oli myyntiaikeita Alaviidanojan suhteen ja torpparikin oli niistä tietoinen. Katselmuksesta tehtyyn pöytäkirjaan on kirjattu hyvin tarkat tiedot torpan rakennuksista, jopa kouluarvosanoin(?) arvioituina. Niinpä saamme tietää, millainen Alaviidanojan asuinrakennus silloin oli.

"Asuinrakennus 18,5 m pitkä, 6 m leveä, 3 m korkea, sisältää tuvan, kamarin, pakarin ja eteisen. Kauttaaltaan maassa kiinni permanto multapenkillä kunto huono (2). Seinät kolme hirsikertaa alhaalla lahonnut. Päädyt hirsistä, vesikatto vuoliaisten varassa veistoruoteilla ja päreillä katettu, nykynen kunto välttävä (5). Välikatto päällystetty sammalkerroksella. Sisäkatto tehty kamarissa uusista höylätyistä laudoista kunto tyydyttävä (7). Muissa huoneissa vanha ja mustunut, eteinen katoton sekä avonainen ilman ovia, kunto välttävä (5).

Lattiat kaikissa huoneissa puolentoista tuuman laudoista, kamarissa höylätty, kunto tyydyttävä (7), muissa kulunut, oksat korkeella, kunto välttävä (6). Sisäseinät kaikissa huoneissa päällystämättömät. Akkunat kaikki yksinkertaiset maalaamattomat, kunto välttävä (6). Ovet kamarin uusi, tyydyttävä (7), pakarin ja tuvan vanhat, välttävä (6). Tulisijat tiilistä, kamarin uusi, kunto tyydyttävä (8), pakarin leivinuuni sekä hella, kunto tyydyttävä (7), tuvan muuri tyydyttävässä käyttökunnossa."

Ainakin asuinrakennus oli torpparin oma. Alkuun on nimittäin merkitty a-kohdaksi torpparin omat rakennukset. Muita kohtia ei luettelosta löydy, joten mahdollisesti kaikki rakennukset olivat Kaarle Sirenin tai sitten b-kohta on jäänyt merkitsemättä. Kaarle Siren perheineen muutti torpasta jo seuraavana vuonna. Emme tiedä, miten pitkään asuinrakennus palveli seuraavia asukkaita.

Jatketaan vielä hiukan siirtolaisiksi lähteneistä. Jeremias Evertinpoika syntyi Vuorenmaan torpassa 1887. Hän varttui Parilassa, josta lähti rengiksi Vesajärven Saukolle 1903. Eri taloissa renkinä oltuaan hänkin päätyi Amerikan maille. Huhtikuussa 1910 hän matkusti Cloquetiin Minnesotaan. Tuossa vaiheessa hän oli ottanut käyttöön sukunimen Mäkinen.

Emme tiedä, mitä hän työkseen teki, mutta ilmeisesti hän onnistui säästämään jonkun verran rahaa. Salomon Ilmosen Amerikansuomalaisten historia-kirjassa hän kertoo ryhtyneensä opiskelemaan 1913. Luultavasti hän kävi ensin jotain yleissivistävää koulua, sillä synnyinmaassa opinnot taisivat rajoittua kiertokouluun. 1917 hän siirtyi opiskelemaan University of Illinois, Dental Surgery-nimiseen oppilaitokseen, josta valmistui hammaslääkäriksi 1923.

Hän ryhtyi hammaslääkäriksi Waukeganin kaupunkiin, missä pitikin sitten yksityispraktiikkaa pitkään. Hän avioitui 20-luvulla, ilmeisesti valmistumisensa jälkeen. Puolison nimi oli Helmi (s. 1899, k. 1988 Illinoisissa). Heillä oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Sukunimi lyheni ensin muotoon Maki, josta pian tuli Mckay tai Mackey. USA:n kansalaisuuden Jeremias otti jo 1915. Hän kuoli Waukeganissa 1976.

Jeremias Mäkisestä-Mackeystä löytyy Yhdysvalloista suhteellisen paljon tietoa. Vaikka joissakin lähteissä on syntymävuoden suhteen hiukan heittoa, voi silti luottaa siihen, että sama henkilö on kyseessä. Olisi kiinnostavaa tietää, kävikö hän myöhemmän elämänsä aikana Suomessa ja Haukijärvellä. Jos joku muistaa amerikkalaisen hammaslääkärin poikenneen kylässä, kertokoon ihmeessä vieraasta meille muillekin.