Jatketaan vielä Mouhijärven rippikirjan 1912 - 1921 parissa. Viimekertaisesta tekstistä unohtui pois pari kylästä Mouhijärvelle muuttanutta perhettä. Katsotaan heitä sekä piioiksi ja rengeiksi seurakuntaan pestautuneita nyt. Mouhijärveen kuuluneiden kylän talojen kohdalla en huomannut merkittäviä muutoksia, yksityiskohdat tarkentuvat myöhemmin sivustolle.

Ojaniemestä muuttivat Kalle ja Ida Ojaniemi 1913 Salmin Noukalle kanssa-asukkaiksi Hongistolle, johon Kalle Ojaniemi oli saanut ensimmäisen lainhuudon 1913. Ehkä kirjaus kanssa-asukkaasta syntyi siinä vaiheessa, kun omistusjärjestelyt olivat kesken. Perhe ei kuitenkaan jäänyt Hongistolle, vaan siirtyi 1917 Salmin Jutilan Järvenpään lohkotilalle. Sen lainhuudatus suoritettiin vuosina 1922 - 1923. Rippikirjan päättyessä 1921 oli Kallella ja Idalla kaksi lasta, joista Kaarlo Paavali kaatui 1940 Taipaleessa.

Juho Ivar ja Hilma Aleksandra Rajala muuttivat aivan 1900-luvun alussa Tupurlan Tiaisen Aholan torppaan, josta Juho pian muutti Amerikkaan. Hilma ja kaksi poikaa jäivät Tupurlaan. 1912 heidät merkittiin entisiksi torppareiksi. Tiaisen maalla he kuitenkin edelleen asuivat. 1921 heidät kirjattiin mäkitupalaisina eri sivulle Tupurlaan. Juho Ivar vaikuttaa ehtoollisellakäyntimerkintöjen perusteella olleen koko ajan valtameren toisella puolella.

Sitten luettoloa Mouhijärven taloissa renkeinä ja piikoina työkennelleistä. Lauri Kaunisto oli Vähä-Tiisalassa renkinä 1913 - 1914. Ida Niemi työskenteli samassa talossa koko rippikirjajakson ajan. Kalle Salmi aloitti Häijään Rouhulla 1920. Saara Söderling tuli samaan taloon 1921. Aina Mustajärvi oli tullut Hämeenkyröstä 1904, ollut ainakin Häijään Ylisarkilla piikana, asui sitten itsellisenä Häijäässä ja muutti 1914 Pirkkalaan. Anna Söderling piikoi ensin Rienilän Perttulilla 1914 - 1915, sitten Tupurlan Perttalassa, josta palasi 1916 Hämeenkyröön. Kalle Rajala (Engbäck) oli renkinä Tiaisella vuoteen 1914, jolloin muutti Hämeenkyröön. Kalle Varin oli muuttanut Mouhijärvelle 1905 ja palasi Tupurlan Perttalasta kotipiäjäänsä 1913. Ida Marjamäki muutti Ryömälästä Suoniemelle 1913. Artturi Pettersson tuli 1914 Salmin Uotilaan, missä ehti saada irtolaismerkinnän ilmeisesti Tuusulaan muuton vuoksi ennen kuin rippikirjaan kirjattiin: " Salmin lukusioilla vakuutettiin kuolleen Hämeenlinnan vankilassa". Kuolinaika oli heinäkuussa 1918. Matilda Marjamäki oli palveluksessa Salmin Simulassa 1913 - 1915. Emma Ahola siirtyi 1912  Rienilän Hallalta Vesunnin Uusi-Suikille ja sieltä vuoden 1916 aikoihin Halikkoon, koska sai Vesunnissa irtolaismerkinnän. Hyynilän Toijasella oli renkinä Vilho Ketola, joka näyttäisi 1922 menneen suorittamaan asevelvollisuuttaan. Amanda Ahola työskenteli Hahmajärven Irrillä ja  Murron Kököllä ennen kuin 1916 avioitui Toivo Jokelan kanssa. Ida Linnusmäen kanssa 1922 avioitunut Niilo Jaakkola oli renkinä Salmin Nuutilassa 1912 - 1916. Irtolaismerkintä kertöö, että hän todennäköisesti asui Hämeenkyrössä jo ennen kuin muutti kirjansa virallisesti.

En varmasti ole löytänyt kaikkia kylään liittyviä tuosta rippikirjasta. Tutkiminen jatkuu, ja merkittävät löydöt kirjaan sivuston tietoihin.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua. Iloista vappua!

 

© Leila Niemenmaa

Sivuston julkaisua ovat tukeneet Haukijärveläiset ry ja

Haukijärven seudun maa- ja kotitalousseura ry.