Blogi
Mukavia muistoja lastenkotiajalta (blogi)
Jokin aika sitten kirjoittelin blogitekstissä lastenkodin lasten nimiluettelosta. Kutsuin luetteloa tuolloin surulliseksi, ja Kaija Valkama aiheellisesti huomautti, ettei elämä lastenkodissa ollut surullista. Taisin tarkoittaa enemmänkin, että lastenkotiin joutumisen syyt olivat surullisia. Löysin muutama päivä sitten lehtileikkeen, joka vahvistaa Kaijan ajatuksen. Yllä olevalla otsikolla julkaistun jutun lehdestä leikannut ei ole merkinnyt lehden nimeä eikä päivämäärää. Ymmärtääkseni sen kirjoittanut M. Eriik Virtanen on syntynyt 1919, joten juttu voisi olla julkaistu joskus 1980- tai 1990-luvulla. Veikkaukseni on, että se on julkaistu Hämeenkyrön Sanomissa.
Kirjoittaja tuli lastenkotiin sen toimiessa Lintolassa. Hän kertoo, ettei Erkkilän tilan päärakennus sinänsä sopinut lastenkodiksi. Niinpä se rakennettiin aivan uusiksi vuonna 1929. Talon hakkasivat (hirsirakennus) kirjoittajan mukaan Mäkiset, jotka asuivat melko lähellä. Yksi heistä toimi rakennusmestarina. Edelleen kirjoittaja kertoo koulua käyneiden lasten muuttaneen jo koulun alkaessa Vihtori Rajalan taloon. Joulua viettivät uusissa tiloissa Erkkilässä niin Rajalasta kuin Lintolasta tulleet.
Kirjoittaja muistelee hyvällä myös Pakkasen omistanutta Estlanderia. Tämä lahjoitti Haukijärven koulun oppilaille joulujuhlassa pienen murupussin, jossa oli omena, pari kolme karkkia ja jotain muutakin, jota kirjoittaja ei enää muistanut. Apteekkari Viktor Törnvall puolestaan lahjoitti 50 markan pankkikirjan kaikille lastenkodin lapsille. Tämä tapahtui 1929 tai 1930.
Kirjoittaja viittaa Ahti Kilpisen lehden joululiitteessä ilmestyneisiin muistelmiin. Nyt kysynkin lukijoilta, olisiko jollakin tallessa joko tätä Virtasen tai häen mainitsemaansa Kilpisen juttua. Olisi hyvä saada niiden tarkka ilmestymisajankohta selville. Kenties Kilpisen jutussa olisi vielä lisätietoa elämästä lastenkodissa.
Ala-Nappa vai Yrjölä? (blogi)
En malta olla vielä kertomatta vanhoista sanomalehdistä löytämästäni Haukijärven historiaa sivuavasta jutusta. Tällä kertaa se ilmestyi Satakunnan Kansa-lehdessä syyskuussa 1918 otsikolla "Piirteitä Satakunnan Suojelusjoukkojen ja Porin Rykmentin osanotosta wapaussotaamme". Kirjoittaja oli K. K. Saarenheimo. Juttu käsitteli mainittujen joukkojen vaiheita Hämeenkyrössä ja muuallakin. Osa siitä kuvaa ns. Orjatsalon joukon liikkeitä. Sanottakoon tässä yhteydessä, että Aarne Orjatsalo ei ollut mukana siinä Tampereelta paenneessa punaisten joukossa, joka kantaa hänen nimeään ja joka kulki myös Haukijärven kautta. Lainaan tähän katkelman jutusta:
"Tämän raiwokkaan joukon käsiin joutui Hämeenkyrössä Pakkasten kartanon läheisyydessä pari 1 komppanian miestä, A. Yrjölä ja K. Smedberg. Kun he huhtik. 6 p:nä iltapimeässä lähestyiwät mainittua kartanoa, kohtasiwat he pahaa-aawistamatta walkolakkisia ja -nauhaisia etuwartijoita, jotka browningeillaan ampuiwat heitä. Tällöin katkesi Yrjölän käsi ja toinen kuula läwisti hänen päänsä, jolloin häntä wielä kuolleenakin iskettiin pistimellä rintaan. Smedbergiä kohden ammuttu kuula läwisti wain hänen waatteensa, jolloin hän kylmäwerisesti heittäytyi maahan teeskennellen kuollutta. Tämän jälkeen riisuttiin ruumiit puolialastomiksi, ja Orjatsalon määräyksestä läwistettiin Yrjölä wielä kerran pistimellä, mutta Smedbergiä lyötiin wain kiwärinperällä päähän. Tässä tilassa makasi hän hangella kolmisen tuntia minkä jälkeen pääsi pakoon metsään. Täältä yritti hän päästä Erkkilän taloon, mutta oli pakoitettu palaamaan takaisin nähtyään pihalla parikymmentä wihollisratsua. Wasta aamuyöstä tohti hän saapua Pakkasten kartanoon, missä sai ystäwällistä hoiwaa."
Sivustolla on muistitietoon perustuen arveltu ns. Orjatsalon joukon surmaaman miehen olleen Juho Urho Ala-Nappa Mouhijärveltä. Tämän tiedetään Sotasurmat-tietokannan mukaan ainakin kuolleen Hämeenkyrössä 6.4.1918. Sen sijaan kuvaukseen sopivaa Yrjölä-nimistä 1918 kuollutta tietokanta ei tunne. Se tuntuu oudolta, sillä valkoisten joukkoihin kuuluneet sodassa surmansa saaneet ovat olleet aika hyvin tiedossa. Lehtijutun tietoja on toisaalta vaikea noin vain sivuuttaa.
Kuolinilmoitus (blogi)
Seuraava ilmoitus julkaistiin sosialidemokraattisessa Uusi Aika-lehdessä syyskuussa 1919. Lehti sisältyy Kansalliskirjaston digitoituihin aineistoihin.
Surullinen luettelo. Ilmoituksessa on mainittu vain sodan aikana Haukijärven työväenyhdistykseen kuuluneet. Muualle muuttaneet ja yhdistykseen kuulumattomat, kuten Olga Mäkelä, eivät ole siinä mukana. Pitkään näyttää olleen tapana, että vain miehet kuuluivat yhdistykseen. Niinpä ilmoituksen tiedot eroavat jonkun verran sivustolla olevista.
Toisaalta ilmoituksessa on mukana myös Herttualassa asuneita ja joitakin, joiden asuinpaikka ei ole tiedossa. Ville Järvenpää, Paavo Nieminen, Kalle Tuomisto ja Toivo Ahlfors asuivat Herttualassa. Kalle Norrgårdin, Ville Anian ja Juho Välimäen asuinpaikka ei ole tiedossa. Norrgårdeja asui kyllä aiemin Haukijärvellä. Ville Ania lienee ollut kotoisin Mouhijärven puolelta. Sitä, missä he olivat renkeinä ennen sotaa, en tiedä.
Raahelainen Haukijärvellä (blogi)
Otsikolla "Otteita Raahen komppanian päiväkirjasta" julkaisi Raahe-lehti heinäkuussa 1918 kirjoituksen, jossa sivutaan myös Haukijärveä. Kirjoittaja kertoi yksikkönsä majoittuneen Herttualan Alakeskiselle. Hän kuvaa vartiossa oloa, mutta myös vapaa-aikaa. Ilmeisesti jälkimmäiseen kuuluu kuvaus käynnistä Haukijärven työväentaloa katsomassa:
"Muutaman pojan kanssa pistäydyin katsomassa Haukijärven työwäenyhdistyksen taloa, joka on noin 4 kilometriä Herttuan kylästä Mouhijärwelle. Siellä oliwat paholaisen jälkeläisten punaisten liput, nauhat ja muut "kansan tahdon" merkit sikin sokin lattialla; hoppu oli sieltä näyttänyt tulevan, koskapa warastetut perunat oliwat kuppiloissa, ja maidonpänikän oli jänyt jotain wellintapaista."
Tämän jälkeen kirjoittaja kuvaa jonkinlaista punaisten väijytystä, jossa kaksi valkoisiin joukkoihin kuulunutta haavoittui. Tarkempi paikka ei käy ilmi tekstistä. Osasto ajoi takaa punaisia Mouhijärvelle vievää maantietä pitkin. Kaikki talot tien varrella olivat tyhjinä, ilmeisesti punaisten puolella olleet olivat piiloutuneet valkoisten tullessa. Illalla sotilaat palasivat Pakkasen kartanoon, josta kerrotaan seuraavaa:
"Se Pakkasten talo, johon olimme leiriytyneenä, se se talo on. Meidän talot siellä kotinurkissa owat waan mökkiä tämän rinnalla, tai mitä arwelette siitä, kuin on kolme nawettaa, joissa pidetään 400 lehmää. Nyt niitä ei ollut kuin hiukan toista sataa. Punikit oliwat niitä wieneet talosta oikein urakalla, samoin 19 hewosta, mutta oli niitäkin jäänyt päälle 20. Tästa siis saa käsityksen kummoiseen taloon sitä matkan warrella joutui."
Näin siis Raahen seutulainen kulki sotaretkellään Haukijärven kautta.
Lähde: Kansalliskirjaston digitoidut ainesitot
70-vuotias (blogi)
Maaliskuussa 1920 Aamulehti (Kansalliskirjaston digitoidut aineistot) julkaisi jutun Juho Peltoniemestä tämän täyttäessä 70 vuotta. Lainaan artikkelista kaksi ensimmäistä kappaletta tähän suoraan:
"70 vuotta täyttää tänään vanha isäntä Johan Peltoniemi Hämeenkyrön Parilan kylän Peltoniemen tilalla. Mainittu tila perustettiin v. 1853. Silloin oli pienen Mustajärven ympäristö erämaata, jonka asukkaina olivat sudet ja karhut. Tienoilta kaadettiin suuria mastopuita, joita kuljetettiin Turkuun myytäväksi. Mastojen pituus voi olla 150 jalkaa ja tyven läpimitta n. 8 - 9 jalkaa. Näitä jättiläisiä vetämään tarvittiin 18 hevosta ja matka Turkuun kesti 7 - 8 päivää.
Metsää pelkäämättä löi Johan Peltoniemen isä, Matti Peltoniemi konttinsa puunoksaan ja ryhtyi rakentamaan saunaa perheensä suojaksi. Sitten kuokin ja kirvein korven kimppuun. Kaskiruis, eli niin sanottu juureinen ja nauriit antoivat ensi vuosien ravinnon. Isän ja pojan yhteisillä voimilla kasvoi sarka saran viereen, korvet ja rämeet kuivattiin reheviksi niityiksi. Elämä olikin silloin kuokan ja kirvesvarren varassa, ei kelloa katsottu työhön mennessä eikä sieltä tullessa. 34-vuotisen isännyytensä aikana Johan Peltoniemi saikin useita palkinnoita ja kunniakirjoja tilan mallikelpoisesta hoidosta."
Seuraaksi jutussa kerrotaan torpan itsenäiseksi ostamisesta ja siitä, miten ahkera ja vaatimaton päivänsankari oli. Hän vietti tervettä elämää ja oli 70-vuotiaana täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Peltoniemeä tai Mustajärvenkulmaa on nykyisin vaikea ajatella susien ja karhujen asuttamaksi erämaaksi, vaikka muut kyläläiset korpikulmasta joskus puhuvatkin. Aikaa torpan raivaamisesta on toki kulunut jo reippaat 150 vuotta ja noista syntymäpäivistäkin pian 100 vuotta.