Blogi
Räätälin pojasta torppariksi (blogi)
Sukunimilaki tuli Suomessa voimaan 1921. Sitä ennen nimi vaihtui usein asuinpaikan mukaan. Varsinkin maatilojen ja torppien nimet otettiin vielä 1900-luvun alussa usein sukunimeksi. Tästä on toki poikkeuksiakin. Olen miettinyt, mahtoiko Kahilaan 1885 torppariksi tullut Juho Valentin Hellsten olla alun perin käsityöläinen. Hellsten-nimi voisi viitata sellaiseen. Arvaus ei ole huono, mutta ei ihan osu kohdalleen. Juho Valentin syntyi marraskuussa 1844 räätälinoppilas Juho Hellstenin ja tämän vaimon Esteri Mikontyttären perheeseen Mouhijärven Saikkalassa. Myöhemmin isä-Juho on merkitty itselliseksi Häijäässä. Voisi olettaa, että hän teki edelleen räätälintöitä, vaikka hänestä ei koskaan tainnut tulla virallista pitäjänräätäliä.
Vuonna 1867 perheessä tapahtui muutoksia. Isä-Juho kuoli ja Juho Valentin solmi avioliiton. Jos vaimo Maria Matintytär käytti sukunimeä, se on ollut Peltoniemi. Hän syntyi Hämeenkyrön Palon Pässärillä 1844. Hänen vanhempansa ehtivät olla useammassa paikassa vuokraviljelijöinä ja torppareina ennen kuin 1851 asettuivat Parilan Peltoniemeen. Juho ja Maria kokeilivat torpparin elämää Parilan Katajistolla, mutta palasivat pian Mouhijärvelle. He asettuivat Hahmajärven Irrin Kataiston torppaan, mistä sitten siirtyivät Kahilaan.
Mikään ei kirkonkirjoissa viittaa siihen, että Juho Valentin Hellsten olisi toiminut räätälinä. On tietysti mahdollista, että hän avusti isäänsä, koska asui kotona eikä lähtenyt rengiksi. Ensimmäisten lasten syntyessä hänen ammatikseen on merkitty itsellinen ja räätälin poika. Isänsä sukunimeä hän kuitenkin käytti. Varsinaisesta sukunimestä ei tosin ehkä sittenkään voi puhua. Juhon ja Marian lapset nimittäin käyttivät Kahilan nimeä.
Kuorolaulua ja kalastusta (blogi)
Vpl Pyhäjärvi-lehdessä julkaistuista haukijärveläisten syntymäpäivä- ja muistokirjoituksista kerroin taannoin. Katsotaan tällä kertaa, mitä lehti kirjoitti kylän miespuolisista karjalaisasukkaista. Heidänkin kohdallaan mainitaan lähes aina uskonnollisuus, mikä varmaan kertoi paitsi kohdehenkilöiden myös kirjoittajien elämänasenteesta.
Mikko Halonen oli kuoromiehiä. Hän oli kuulunut kuoroon jo Karjalassa asuessaan ja Hämeenkyrössä hän oli mukana ainakin kirkkokuorossa. Lisäksi hän oli aktiivinen Vpl Pyhäjärvi-lehden asiamies, joka myös kirjoitti lehteen. Ainakin osa Haukijärveen liittyneistä jutuista oli hänen tekemiään. Kirjoituksessa hänen mainitaan harrastaneen myös metsästystä ja kalastusta.
Juho Jääskeläisen kerrotaan Karjalassa harjoittaneen puutavaraliikettä maanviljelyksen ohella. Hänellä lienee ollut Saaprun kylän ensimmäinen puimakone. Se toimi polttomoottorilla. Kirjoittaja tietää hänen myös olleen harvinaisen terve ja käyneen 80 ikävuotensa aikana vain kerran lääkärissä. 80-vuotispäivänsä alla hänet oli tavoitettu työskentelemästä lanttumaalla.
Myös Topias Naskalista tehtiin 80-vuotispäivähaastattelu. Hänen kerrotaan olleen ikäisekseen pirteä ja hyväryhtinen. Hän muisteli kaiholla nuoruutensa nuottakalastusta Pyhäjärvellä. Saaliiksi saatiin ainakin kuorreita, joita vietiin hevoskuormittain Pietariin. Siellä ne olivat jäätyneinä arvokasta kauppatavaraa. Haukijärvellä ei laajaan kalastukseen ollut mahdollisuutta.
Toivo Tenkanen mainitsee Reino Toiviaisen muistosanoissa tämän käyneen nuorena Sairalan evankelisen kansanopiston ja sen vaikutuksen näkyneen koko hänen elämässään. Hän johti raamattupiiriä Haukijärvellä ja kuului Hämeenkyrön kirkkovaltuustoon ja - neuvostoon. Hän toimi myös Vpl Pyhäjärvi-lehden avustajana.
Palkintoja ja kysymyksiä (blogi)
Lehdissä on iät ja ajat julkaistu erilaisia kilpatehtäviä, joiden ratkaisemisesta on arvottu pieniä palkintoja. Itsekin muistan lapsena postittaneeni vastauksia, tosin huonolla menestyksellä. Onnetar on kuitenkin toisinaan suosinut haukijärveläisiä. Toki palkinnon saaneilta on vaadittu myös tehtävän oikeaa ratkaisemista. Seuraavat esimerkit ovat 30-luvulta.
Vuonna 1936 sai Toini Kallioniemi (osoite Mouhijärvi Haukijärvi) 20 markan palkinnon Nuorten Pellervo-lehdestä. Hän oli ratkaissut tehtävän, jossa ilmeisesti kirjaimet olivat sekaisin ja ne piti järjestää niin, että muodostui lause: "Työtätekeväisen kunnosta työn arvo kasvaa rivakkaan". Seuraavana vuonna Eero Kallioniemi ratkaisi saman lehden kuva-arvoituksen. Hänenkin palkintonsa oli 20 markkaa.
Viiri-lehti antoi 1939 lukijoilleen tehtäväksi arvioida, kuinka monta kahvipapua oli Talous-osakekaupan 1/4 kg:n kahvipakkauksessa. Oikea vastaus oli 1681 kahvipapua. Kenenkään arvio ei mennyt ihan nappiin. Parhaat arviot kuitenkin palkittiin. Voittaja sai kilon kahvia ja muut 10 onnekasta puolen kilon kahvipaketin. Jälkimmäisten joukossa oli Into Viidanoja Haukijärveltä. Kahvipaketti oli tuolloin ehkä arvokkaampi palkinto kuin nykyisin.
Sitten kysymysten pariin. Nämä asiat ovat tulleet vastaan vanhoja aikakausilehtiä selatessa. Kuka mahtoi olla Eero Järventausta, joka mainitaan Haukijärven (osoite Mouhijärvi) kirjekerhon edustajana Opintotoveri-lehdessä 1938? Kirjekerhon mahdollisesta toiminnasta olisi mukava kuulla lisää. Turkistalous-lehdessä 1930 on Kalle Kallioniemi (Mouhijärvi, Haukijärvi) ilmoittanut haluavansa liittyä Suomen Turkiseläinten Kasvattajien Liiton jäseneksi. Kasvatettiinko Kallioniemessä tai muualla Haukijärvellä turkiseläimiä vai oliko kysymys vain suunnitelmista?
Tavallinen tarina (blogi)
Olen näissä teksteissä kertoillut Haukijärvellä aiemmin asuneista ihmisistä. Tällä kertaa hiukan Katajistolla nelisen vuotta asuneesta Kalle Valkilasta. Kaarlo syntyi 1863 Kalkunmäen Soron Ojanperän torpassa vävy Taavetti Jeremias Juhonpojan ja vaimonsa Anna Loviisa Taavetintyttären perheeseen. Pian he muuttivat saman kylän Suutarlan Nopan torppareiksi. Lapsia perheessä oli ainakin viisi. Ripille päästyään Kalle lähti 1879 Ikaalisiin rengiksi. Jo vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi Hämeenkyröön ja Kalkunmäkeen. Sieltä tie vei Kyröspohjan kautta Mahnalaan. Koko ajan hän työskenteli tuohon aikaan tyypillisessä nuoren miehen ammatissa eli renkinä.
Ensimmäisen avioliittonsa Kalle solmi 1885. Puoliso oli Karoliina Matilda Jeremiaantytär. Lapsia perheeseen syntyi ainakin kymmenen. 1890-luvun alussa perhe siirtyi asumaan Mahnalan Ylikominmaan Valkilan torppaan, josta siis sukunimi oli peräisin. Karoliina kuoli tammikuussa 1904. Jo saman vuoden joulukuussa Kalle avioitui uudestaan. Puoliso oli tällä kertaa Jemina Kaarlentytär, joka oli ollut leskenä pari vuotta. Perhe, johon kuului kaikkiaan 13 lasta tästä ja vanhempien edellisistä avioliitoista, muutti pian Alakominmaan Mäkelän torppaan. Jemina oli asunut torpassa jo ensimmäisen avioliittonsa aikana. Sekä Valkila että Mäkelä olivat Lavajärvellä. Jemina oli elossa vielä vuoden 1915 henkikirjoja tehtäessä.
Vuosien 1915 ja 1920 välissä Jemina kuoli. Samoin kuoli Vesilahdella 1915 asunut suutari Edvard Lahti. Hänen puolisonsa Lempäälässä syntynyt Amanda Augusta jäi leskeksi ennen vuotta 1920. Tässä kohtaa on lähteissä (sadan vuoden säännöstä aiheutuva) aukko emmekä tiedä, missä Kalle ja Amanda kohtasivat. Avioliiton he kuitenkin solmivat 1920 ja mitä ilmeisimmin asettuivat asumaan Mäkelään, johon hakivat lainhuutoa 1930. Pian tämän jälkeen he ostivat Katajiston ja muuttivat sinne asumaan. Loppu onkin sivustolla.
Kallen tarina on tosiaan aika tyypillinen. Lähtö kotitorpasta melko nuorena, renkinä useissa taloissa, avioliitto ja torpparin asema. Lopulta itselliseksi johonkin mökkiin. Joskus kuulee väitettävän, ettei aiemmin ollut uusperheitä. Kyllä niitä oli ja runsaasti. Tosin eri syystä kuin nykyisin. Aika monet avioituivat kaksi kertaa. Kolmekaan avioliittoa Kallen tapaan ei ollut järin harvinaista. Ja lapsia, niitähän oli useimmissa perheissä runsaasti.
Vaatimaton siemenkauppias (blogi)
Kalle Linnusmäestä on kirjoitettu paljon lehdissä. Ainakin yksi artikkeli on laajempi, siitä joskus toisen kerran. Tällä kertaa F. E. Sillanpään pieni kuvaus hänestä. Leikekokoelmastani löytyi myös pari hänen kuolemansa jälkeen laadittua muistokirjoitusta.
Sillanpää jukaisi "Oma puutarha"-nimisessä lehdessä 1939 kirjoituksen "Kukkia", jossa hän pääasiassa kuvaa vanhempiensa puutarhanhoitoa. Linnusmäestä hän toteaa näin: "Kalle Linnusmäki kantoi siemeniä repussa selässään - ja se mikä tuon repun sisällöstä minua pientä poikaa eniten kiinnosti, oli pieni käsivaaka, vihtskoolit, jolla hän punnitsi siemenannokset. Linnusmäki puolestaan oli koko pitkän ikänsä niin sanottu originaali. Hän kuoli äskettäin korkeassa iässä ja hän sietäisi oman pienen elämäkertansa, kun olisi aikaa laatia." Elämäkerta jäi laatimatta, mutta kirjailija tulee kertoneeksi pienen yksityiskohdan Linnusmäen harjoittamasta siemenkaupasta. Kun vaakaa kerran käytettiin, oli siemenillä tietty painoon perustuva hinta.
Linnusmäki kuoli heinäkuun lopussa 1938. "Puutarha"-lehti julkaisi hänen muistokirjoituksensa, jonka oli laatinut nimimerkki Y. N. Hän korosti Linnusmäen puutarhaviljelyn edistämiseksi tekemän valistustyön arvoa. Haudalle tuli kirjoittajan mukaan paljon kukkia. Tampereen seudun puutarhurien seppeleen laskivat puutarhurit O. Nopola ja P. Mäkinen.
Hämeenkyrön Sanomat kirjoitti Kalle Linnusmäestä elokuun 1938 ensimmäisessä numerossaan. Hänen kerrottiin omaksuneen alaltaan varsin suuren tietomäärän, olleen palkkioissaan vaatimaton sekä ihmisenä rehti, sydämellinen, iloinen ja hyväntuulinen. Lukemattomat keittiökasvitarhat saivat kiittää syntymisestään Linnusmäkeä, kirjoitti lehti. Kirjoitus päättyy näin: "Kuokka ja lapio ovat nyt hervonneet hänen uutterasta kädestään, mutta hänen ihanteellinen, kaikkea kaunista hellivä henkensä ikäänkuin liikkuu vielä keskellämme eikä hänen suorittamansa pitkä päivätyö ole mennyt hukkaan."