Blogi

Olen taas Turusta tulossa, ja arkistossahan siellä tietenkin piti käydä. Kävin muun muassa läpi Hämeenkyrön nimismiespiirin aineistosta luetteloa henkilöistä, joille oli myönnetty esteettömyystodistus ulkomaanmatkaa varten vuosina 1920 - 1960. Seuraavassa joitakin sen pohjalta mieleen nousseita ajatuksia. Kannattaa huomata, etten välttämättä huomannut luettelosta kaikkia entisiä kyläläisiä. Samoin se, ettei esteettömyystodistuksen ottaminen ihan sataprosenttisen varmasti merkinnyt matkaan lähtöä. Koska todistus oli maksullinen, ei sellaista ihan huvin vuoksi kuitenkaan haettu.

Lapsuudesta muistan, että matkustaminen kotimaassa (jos ei nyt ihan Tampereen reissuja lasketa) oli harvinaista herkkua, ulkomaanmatkoista nyt puhumattakaan. Tosin Ruotsissa jo muutamat piipahtivat. Pian alkoi muutto sinne työn perässä. Mutta katsotaanpa, mitä nimismiehen luettelo kertoo. Amerikan mantereelle lähteneitä oli vähän. Martta Koivisto 1922, Erik ja Lydia Myllymäki sekä heidän poikansa Kalle 1923 ja Yrjö Jarvelä 1930, siinä taisivat olla kaikki esteettömyystodistuksen sinne matkustaakseen ottaneet.

Ensimmäiset Ruotsiin lähtijät, jotka luettelosta löysin, olivat luultavasti sotalapsina naapurimaahan lähetettyjä. Parilasta matkaan lähteneet veljekset menivät Ruotsiin 1942. Sodan jälkeen Ruotsissa käynti alkoi yleistyä. Osa meni töihin, joku ehkä opiskelemaan, muutamat tapaamaan sota-aikaisia sijaisvanhempiaan. Ainakin Impi Hujo, Agnes, Salme ja Yrjö Saulamo, Jaakko ja Jorma Vuori, Rauha Hujo, Mirja Mylläri ja Niilo Järvinen taisivat liikkua näissä merkeissä vuosina 1948 - 1952. Taimi Järvinen ehkä kävi tapaamassa miestään. Samaan aikaan esteettömyystodistuksen Ruotsiin matkaa varten 1950 ottaneet Tauno ja Annikki Heikkilä, Atte ja Kaarina Rekonen sekä Hellin Matikka mahdollisesti osallistuivat jollekin järjestetylle turistimatkalle. Vuoden 1952 jälkeen ei passia enää Ruotsiin matkustettaessa tarvittu, joten emme saa tietoja myöhemmin lähteneistä.

Toki huvimatkailua on ollut 20-luvullakin. Ahkerimmin liikkeellä taisi olla Julia Estlander, joka tarvitsi passia Eurooppaan 1921, 1925 ja 1927, jälkimmäisellä kerralla hän matkusti tyttärensä Heidin kanssa. Eurooppaan otti passin myös Gustav Estlander 1928. Sellaista tarvitsi Kerttu Lehtosalokin 1924. Eeva-Liisa Leppihalme lienee matkustanut 1959 Saksaan ja Sveitsiin.

Osa noista esteettömyystodistuksista Eurooppaan tapahtunutta matkustelua varten myönnettiin rajoituksella, että Venäjälle ei voi mennä. Mutta niinpä vain alkoivat matkat Neuvostoliittoon 50-luvun lopussa. Yksi ensimmäisiä sinne matkustaneita hämeenkyröläisiä oli Kalervo Luukkanen 1957. Lieneekö käynyt entisllä kotitanhuvillaan.

Serafia Vilhelmiina syntyi tammikuussa 1872 Suodenniemellä pitäjänräätäli Taavetti Rimnellin ja tämän vaimon Eeva Vilhelmiina Juhontyttären toisena lapsena. Perhe asui silloin Pyykoskenmaan Isoveden tilan maalla. Myöhemmin he muuttivat Märkätaipaleen kylään. Taavetti oli syntynyt Mouhijärvellä, Eeva puolestaan oli Suodenniemeltä. Heille syntyi vielä kolme tytärtä ennen kuin Eeva Juhontytär kuoli 1882. Lapsista kaksi kuoli pienenä.

Isä-Taavetti muutti 1883 kolmen tyttärensä kanssa Jämijärvelle. Hän solmi avioliiton Kreetta Liisa Juhontyttären kanssa. Uusperhe, johon kuului viisi lasta, asui itsellisenä Kauppilan Kontilla. Fiia (niin useimmat Serafian tunteneet ovat häntä kutsuneet, joten käytettäköön tässäkin samaa nimeä) pääsi ripille 1888 ja seuraavana vuonna tie vei palveluspaikkaan Narvin torppaan, jossa hän viihtyi runsaan vuoden. Matka jatkui Ikaalisten Kilvakkalan Tapiaiselle. Siellä hän oli piikana 1890 - 1891.

 Vuoden 1891 lopulla Fiia muutti Hämeenkyröön. Hän oli palveluksessa Myllymäen Eljaalassa ja Mattilassa, Jumesniemen Jaskaralla sekä Mahnalan Lehtiniemessä. Viimeistään siellä asuessaan hän tutustui Matti Rintalaan, jonka kanssa solmi avioliiton marraskuussa 1896. Kuulutettujen luettelo tietää kertoa, että sulhanen oli saapuvilla kuulutusta otettaessa ja antoi perukirjan. Se oli pakollinen, koska Matti Rintala oli leski. Puhemiehenä oli toiminut talollinen Erland Lehtiniemi. Perhe asui aluksi Parilassa. Parilaan muuton yhteydessä Fiian syntymäpaikka jostain syystä vaihtui rippikirjassa Suodenniemestä Laviaksi. Suodenniemellä hän kuitenkin syntyi ja on selvästi merkitty kastettujen luetteloon. 

Fiian tarina lienee ajalleen aika tyypillinen. Nuorena töihin, piikomista eri taloissa, avioliitto ja lopulta iso lapsikatras. Pieni mökki ja hiukan maata, joka jossain vaiheessa ostettiin omaksi. Niinhän se meni monen muunkin haukijärveläisen kohdalla.

Toukokuussa 1929 julkaistiin Hämeenkyrön Sanomissa ilmoitus, jossa pyydettiin tietoja "Noppe"-nimisestä koirasta. Se oli kadonnut Hämeenkyrön Osuusmeijeriltä 19.5. Nopen tuntomerkit olivat: narttukoira, selkä musta, jalat ruskeat, rinta valkoinen ja korvat pystyt. Sillä oli ollut kauluri kaulassa, josta oli karva kulunut. Ilmoituksia pyydettiin palkintoa vastaan osoitteella T. Heikkilä, Mouhijärvi, Haukijärvi. Nimestä tulee mieleen Mustajärvenkulman Ahosen Taavetti Heikkilä. Mahtoikohan Noppe-koira löytyä?

Saman vuoden marraskuussa oli lehdessä Hugo Sillanpään ilmoitus löytyneestä rahasta. Sitä oli pienempi summa, kuten ilmoituksessa mainitaan. Löytöpaikkaa ei kerrottu. Omistajaa vaadittiin suorittamaan ilmoituskulut. Rahaa lienee siis kuitenkin löytynyt niitä enemmän. Miten selvitettiin, että rahat todella kuuluivat sille, joka ne väitti kadottaneensa? Ehkä löytöpaikan ja rahasumman perusteella. Tässäkään tapauksessa emme saa tietää, löysikö rahasumma tiensä omistajalleen.

Sitten siirrytään kolme vuotta eteenpäin ja luultavasti naapurikylään eli Herttualaan. Kauppias Otto Vikmanin ilmoituksessa kerrotaan, että eräs mieshenkilö oli jättänyt edelliskeväänä pantiksi  polkupyörän ja puvun. Asianomaista kehotettiin nyt perimään ne 14 vuorokauden kuluessa tai muuten ne siirtyisivät kauppiaan omaisuudeksi. Mistä pyörä ja puku oli pantiksi jätetty, sitä ei ilmoitus kerro. Jotain vähän isompaa se lienee ollut. Tapahtuma sijoittuu todennäköisesti Vikmanin Herttualan myymälään. Hänellä oli pieni kauppa myös Haukijärvellä, seppä Jokisen talossa. Ei luultavasti kuitenkaan vielä keväällä 1931. Seppä oli silloin vielä elossa ja perhe varmaan asui talossa.

Mustajärven sähköosuuskunnan pöytäkirjat ovat säilyneet. Seuraavassa tarkastellaan hiukan osuuskunnan kokouksissa (normaalien henkilövalintojen ja vastaavien lisäksi) esiin nousseita asioita. Tärkeimmät asiat liittyivät tietenkin talouteen. Osuuskunta otti lainaa, keräsi maksuja osakkailtaan ja sai tuloja sähkönmyynnistä. Esimerkiksi helmikuussa 1946 päätettiin ottaa Hämeenkyrön Säästöpankista 300 000 markan laina ja 1948 samasta pankista 700 000 markan laina. Vuodelta 1949 löytyy tieto, että virran kulutuksesta päätettiin kerätä 10 markkaa kilowatilta (tarkoittanee kilowattitunnilta). 1953 oli maksuja rästissä sen verran, että niitä päätettiin ruveta perimään tehostetusti.

Sähköverkon ylläpito vaati monenmoista. Niinpä 1949 päätettiin ottaa muuntajalle palovakuutus. Kuparijohtojen hankkiminen mainitaan 1950, jolloin sitä varten perustettiin komitea. Olivatko johdot aiemmin rautaa? Sitä eivät pöytäkirjat kerro. Puuttuvien voimajohtojen hankkiminen mainitaan 1951, tuolloin ne puuttuivat ainakin Kopperoiselta ja Kuroselta. Kallioniemen kulmalle voimajohtoja vetämään päätettiin 1952 ottaa mies Hankkijalta.

Myös sähkömittareiden lukijaa tarvittiin. Sellaiseksi valittiin 1948 Veikko Koskinen, ilmeisesti naapurikylän Herttualan puolelta. 1950 todettiin, etteivät muuntajan mittari ja osakkaiden mittarit näyttäneet ihan samoja kulutuslukemia. Tästä syystä Valkamasta, Kuroselta ja Kallioniemestä laskutettiin hiukan lisää.

Uusia jäseniäkin osuuskuntaan tuli. Kopperoisen ja Ruskeemäen ottamisesta jäseneksi löytyy pöytäkirjoista merkinnät. Molempien piti ilmeisesti maksaa linjat itse. Kopperoisen kohdalla tosin mainitaan, että osuuskunta vastasi työmaksuista. Myöskään Kuronen ja Musakka eivät ole alkuperäisessä jäsenluettelossa, mutta esiintyvät pöytäkirjoissa myöhemmin.

Sähkövirta hankittiin Hierulta ja sen toimitusehdoista keskusteltiin muutaman kerran. Mahdollinen luovutus Hierulle tuli pöytäkirjoissa esille ensimmäisen kerran 1952 ja se toteutui 1955. Osuuskunta luovutti silloin muuntoaseman ja ulkolinjat Hierulle. Sen jälkeenkin osuuskunnalle jäi velvoitteita, kuten 125 pylvään toimittaminen kahden vuoden kuluessa.

Lähde: Mustajärven sähköosuuskunnan pöytäkirjat, Valkaman arkisto