Blogi

Satuin selaamaan aineistoa, jonka olen tallentanut vanhoista Hämeenkyrön Sanomien numeroista. Katsotaanpa, mitä Haukijärveä koskevaa lehdessä oli vuonna 1932. Jätän kuolinilmoitukset pois, koska kyläläisten kuolinvuodet on jo sivustolla kerrottu.

Eniten kylää koskevaa oli kunnan ilmoituksissa ja selostuksissa kunnanvaltuuston kokouksista. Soiden perkaaminen tuntui tuolloin olevan tärkeää. Ritalan suon kuivaushanke päätettiin toteuttaa ja samalla tutkia, saataisiinko suolta polttoturvetta, jota voitaisiin käyttää kunnalliskodin tarpeisiin. Niinikään lastenkodin maihin kuuluneen Portaansuon (Porrassuon) teettäminen pelloksi jätettiin köyhäinhoitolautakunnan tehtäväksi, mikäli "köyhäinhoidon tarpeessa olevia työttömiä ilmaantuu". Elettiin lama-aikaa. Kunta teetti korjauksia koululla ja lastenkodissa. Koululla korjattiin uuneja, lastenkoti maalattiin ja tiivistettiin. Koululle haettiin siivoojaa, lastenkodille palvelijatarta.

Vaikka ajat olivat ankeat, jaksettiin sentään huvitella. Iltamapaikkana toimi työväentalo. Urheiluseura Ryhti järjesti iltamat 27.3, 31.7 ja 15.10. Työväeyhdistyksen iltamat pidettiin 31.1, 24.6 ja 26.12. Lisäksi yhdistys järjesti syysjuhlat 4.9. Niissä oli tarjolla urheilukilpailuja, kenttäpelejä ja illalla tanssit. Tanssihaluisille oli siis tilaisuuksia omalla kylällä.

Ote iltamailmoituksesta 29.7.1932. Viivat ovat peräisin heikkolaatuisesta mikrofilmistä.

Lehdessä oli myös yksityisiä ilmoituksia. Huutokauppoja pidettiin 1932 seppä Jokisella, Pakkasella ja Tuomistolla. Hevosia oli myytävänä Ketolassa ja Mäkelässä. Aleksi Kallio ilmoitti linja-autovuorosta Haukijärveltä Jumesniemen kautta Tampereelle. Linjaa ajettiin päivittäin. Iso joukko mustajärvenkulmalaisia kielsi metsästyksen maillaan. Malakias Mäkelä taas ilmoitti laittavansa ketunmyrkkyä ja rautoja Peltolan, Mäkelän ja Mäenpään maille.

Kuten tiedetään, elettiin ennen varsin omavaraisesti. Haukijärvellä on kauppoja ollut 1900-luvun alkuvuosista lähtien, mutta ennen sotia niiden tuotevalikoima oli vähäinen eikä liikevaihtokaan päätä huimannut. Vaatteita ja kenkiä ei yleensä ostettu kaupasta, vaikka Kyröskoskella niitä myyviä liikkeitä jo olikin. Kankaiden ostaminen sen sijaan oli yleistä jo 30-luvulla, joten pellavaisissa vaatteissa ei enää kuljettu ja villakankaiden valmistuskin alkoi olla vähäistä.

Vielä 20-luvulla on kuitenkin kudottu villakangasta, käytetty se Tampereella tampattavana ja kutsuttu sitten paikalle räätäli, tuolloin yleensä Maurits Koivisto, tekemään kankaasta vaatteita talonväelle. Tamppaus teki kankaasta paksumpaa, joten tällaisesta kankaasta valmistettiin ilmeisesti lähinnä takkeja ja muita paksumpia vaatteita. Maurits Koivisto kiersi taloissa, mutta muistitieto kertoo hänellä olleen ainakin jossakin vaiheessa myös oma asunto Mouhijärven puolella talossa, jonka Hugo ja Lyydia Pertttu sittemmin ostivat. Myös Ismail Katajisto oli aiemmin toiminut räätälinä, mutta ikänsä vuoksi hän on varmaan tuossa vaiheessa jo keskittynyt tilansa hoitoon. Kun molemmat edellä mainitut kuolivat 1931, lienee kylä jäänyt ilman räätäliä. Lähin taisi olla Herttualan Kalle Hakala, joka vähän aikaa 20-luvulla asui Haukijärvelläkin. Ompelijoita ja kutojia kylässä oli vielä 50-luvulla.

Myös nahka piti olla omasta takaa, kun haluttiin jalkineita. Nahka oli sitä ennen käynyt läpi nahkurin käsittelyn. Tältä saattoi myös ostaa nahkaa, mikäli sellaista ei saatu omista eläimistä. Nahkureita ei liene asunut kylässä, lähimmät olivat Kyröspohjassa ja kirkonkylässä. Suutarina laajimmin kiersi Kalle Salo, joka aloitti työt kylässä joskus 1910-luvulla ja jatkoi vielä vähän aikaa sotien jälkeen. Salolla oli myös oma asumuksensa, jossa hän niinikään työskenteli. 1900-luvun alun suutareita olivat myös Kalle Nieminen ja Johannes Keskinen. Väinö Mustajärvi ja Viljo Haukipää eivät tiettävästi koskaan kiertäneet taloissa. Jalkineiden lisäksi tarvittiin nahkaa ja suutaria myös hevosen valjaita valmistettaessa.

Lähteenä Jaakko Valkaman ja Eino Ihantolan muistitiedot

Kalastus lienee Haukijärvellä merkinnyt vain pientä lisää ihmisten ravintoon. Kovin arvostettua se ei ruuanhankintakeinona koskaan ole ollut. Katiskoja ja vastaavia pieniä pyydyksiä on kutuaikana pidetty vedessä ja ainakin lapset ovat kesäaikaan onkineet. Mustajärvellä lienee kalastettu hiukan muita järviä innokkaammin. Jonkinlaista virkistyskalastustakin on jo 1900-luvun alussa harrastettu. Ainakin toimittaja F.O. Viitanen mainitsee Taavetti Antilan ja muut haukijärveläiset kalastajat eräässä ihan muuta asiaa käsitelleessä jutussaan. Todennäköisesti Viitanen on joskus ollut heidän kanssaan kalalla.

Hiukan ammattimaisemmin kalastusta harjoitti sodan jälkeen Albert Matikainen. Hän kävi taloissa myymässä saalistaan. Tavallisesti kalat - ahvenet, hauet ja lahnat, miksei särjetkin - jauhettiin lihamyllyssä ja paistettiin kalapihveiksi tai -pulliksi. Kerrotaan, että Hämeenkyrössä kiersi siihen aikaan myös ostajia, jotka välittivät tällaisten kalastajien saalista eteenpäin. Tarkkaa tietoa kalojen määränpäästä ei ole, mahdollisesti niitä myytiin kaupunkien toreilla.

Ravinnon kannalta merkittävin kala lienee kuitenkin ollut silakka. Jaakko Valkama on kertonut, että sitä käytiin aikoinaan hevosella hakemassa rannikolta, ilmeisesti Merikarvialta. Dramatiikkaakin näihin reissuihin joskus liittyi. Kalle Valkaman hevonen oli kuollut yhdellä kalanhakumatkalla Siikaisissa. Onneksi matkassa oli mukana myös Iivari Kallio hevosineen. Osa kyläläisistä lienee hakenut silakkansa Kyröskosken torilta. Kotona silakat sitten suolattiin, jolloin ne säilyivät pitkään. Niitä syötiin sellaisinaan, halstrattuina, suutarinlohena ja rosollissa (sallatissa, kuten ennen sanottiin). Sodan jälkeen alkoi kiertää kauppiaita, jotka myivät silakkaa autosta. Tarina Salomäestä kertoo, että Tyyne Ihantola sattui tapaamaan kalakauppiaan Herttualassa ja osti tältä kaksi kilogrammaa silakoita. Sama kauppias poikkesi Salomäkeen, jossa tytär Eeva äitinsä ostoksista tietämättä osti saman määrän kalaa. Vielä kauppias kohtasi kyntöhommissa olleen Eero Ihantolan, joka hänkin osti kaksi kiloa silakoita. Koko kuusi kiloa kuulemma syötiin.

Yksittäisiä ravustajia on kylällä myös ollut. Ainakin ns. Simpunojassa (Lehdon ja Luukkasen ohi kohti Heinijärveä kulkeva oja) on joskus pidetty mertoja. Tiettävästi joitakin rapuja siitä saatiinkin. Enimmäkseen haukijärveläisten juhlat ovat kuitenkin olleet muita kuin rapujuhlia.

Meillä on tapana ajatella, että aiemmin elettiin turvallisessa ympäristössä, jossa rikoksia ei juuri tapahtunut. Vanhat sanomalehdet ja nimismiespiirin arkisto antavat asiasta hieman erilaisen kuvan. Lehdissä oli aiemminkin tapana julkaista yksityiskohtaisia kuvauksia rikoksista. Myös osallisten nimet mainittiin.

Puukotuksia on kylässä tapahtunut ainakin neljä, yksi jo 10-luvulla, muut 20-luvulla. Onneksi kaikki uhrit - Kalle Salo, Johannes Jalonen, Frans Niemi ja Pakkasen renki - selvisivät hengissä. Huonommin kävi eräälle Sillanpäässä renkinä olleelle, joka menetti henkensä Herttualassa mentyään ilmeisesti humalassa häiriköimään erään mökin pihaan. Viimeksi mainittukin tapahtui 20-luvulla.

Kieltolakiaika näkyi rikostilastoissa Haukijärvelläkin, vaikka muistitiedot eivät kerrokaan mistään runsaasta alkoholin valmistuksesta tai myynnistä. Ainakin yhtä kyläläistä on rangaistu pirtun varastossa pidosta ja toista entistä kyläläistä viinan valmistuksesta. Nuo edellä mainitut puukotukset tapahtuivat niin ikään kieltolain ollessa voimassa. Kaikissa oli alkoholilla osuutensa tapahtuneeseen.

Varkauksilta ei ole Haukijärvelläkään vältytty. Tiipiältä vietiin 1904 potkukelkallinen vaatteita. Varkaat eivät olleet kyläläisiä. Vihtori Järvelän ladosta varastettiin 1917 heiniä. Myös kyläläisiä on rangaistu näpistyksistä, varkauksista, petoksista ja väärennöksistä. Joillakin kyläläisillä jäi sakot maksamatta, mikä tiesi joutumista Turun lääninvankilaan. Jotkut myös jättivät saapumatta käräjille, vaikka heidät oli sinne haastettu.

Aina ei poliisia tarvittu paikalle rikosta selvittämään. Tarina kertoo kyläläisestä, joka vieraili luvatta naapurinsa perunakellarissa. Kerran hänet sitten teljettiin sinne. Ilmeisesti tilanteeseen liittyneen häpeän katsottiin riittävän rangaistukseksi. Perunoista oli perheessä varmasti pulaa, syöjiä kun oli useampia.