Blogi

Turun maakunta-arkistossa selailin erilaisia lupaluetteloita 1900-luvun alkupuolelta. Paikallishistorian harrastaja on tietysti kiitollinen kaikista säilyneistä dokumenteista. Aikalaiset eivät lupamenettelystä aina välttämättä ole olleet kovin innoissaan. Se, että asetta varten tarvitaan lupa, lienee aika yleisesti hyväksyttyä. Silti luvan hakeminen on saattanut joltakin unohtuakin. Seuraavassa pieni katsaus 1910- ja 1920-lukujen aselupiin Haukijärvellä.

Metsästystä varten tarvittiin ase. Herttualan aseseppä Ahlfors teki sellaisia, mutta vuosisadan alussa niitä varmaan jo valmistettiin myös teollisesti. Jaakko Mäenpäällä oli luettelon mukaan maasepän tekemä haulikko. Muiden aseiden alkuperästä ei ole mainintaa. Haulikoita ja luodikoita oli noilla vuosikymmenillä ainakin Väinö Selkeellä, Kalle Virtasella, Jalmari Leivolla, Taavetti Kallioniemellä, Taavetti Heikkilällä, Hugo Kukkolalla, Svantte Suomisella, Yrjö Mustajärvellä, Frans Viidanojalla, Hugo Pertulla ja Sakari Metsäraukolalla. Joillakin oli lupa useampaan aseeseen, esimerkiksi Taavetti Kallioniemellä luodikkoon ja kahteen haulikkoon. Listasta ei voi päätellä, oliko Julius Estlanderin salonkikivääri tarkoitettu metsästykseen vai urheiluammuntaan. Luettelo ei varmaankaan ole täydellinen. Lupia saattoi olla voimassa jo aiemmilta vuosilta. Lisäksi joiltakin vuosilta tiedot ilmeisesti puuttuivat.

Käsiaseiden määrää hetken aikaa ihmettelin. Sitten huomasin, että Pakkasella karjanhoitajina toimineilla Josef Liukkosella ja Vilho Sirenillä oli kummallakin lupa taskuaseeseen. Ilmeisesti ainakin heidän aseensa liittyivät eläinten teurastukseen, joka tapahtui tuohon aikaan tiloilla. Samasta syystä ase oli varmaankin myös Svantte Ojaniemellä, Artturi Kallioniemellä, Yrjö Mustajärvellä, Uuno Sampakoskella ja Arvo Koskisella.

Aikoinaan viljaa jauhettiin pienissä vesimyllyissä. Niitä oli rakennettu ojiin tai puroihin, joissa virtaus riitti myllyn pyörittämiseen vain syksyisin ja keväisin. Tällaisia pieniä myllyjä tiedetään Haukijärven alueella olleen ainakin neljä. Haukijärven ja Parilanjärven välisessä ojassa lienee ollut joskus mylly, koska muutamissa asiakirjoissa mainittu Myllysilta sijoittunee vanhalle Häijääntielle. Myllyveroluettelo mainitsee Haukipäänojan myllyn, joka muistitiedon mukaan sijaitsi Viidanojankulmalla lähellä nykyistä Halosen (Viita) taloa. Mylly on ollut olemassa jo 1700-luvun lopussa, mahdollisesti paljon aikaisemminkin. Kumpaakaan myllyä tai edes merkkejä niistä ei kukaan enää muista.

Mustajärvenkulmalla oli kaksi myllyä vielä 1900-luvun puolella. Toinen myllyistä kuului Kallioniemen talolle ja se sijaitsi Pukaronjoessa. Mahdollisesti joessa riitti vettä jauhattamiseen muulloinkin kuin syksyllä ja keväällä. Mylly purettiin 30-luvun puolivälissä ja sen hirret vietiin Tampereelle. Saman kohtalon kokivat Mustajärven päässä sijainneen myllyn hirret joskus ennen sotia. Väinö Suni käytti niitä rakentaessaan taloa Nekalaan.

Herttualaan rakennettiin sähkömylly 1915. Sitä käyttivät myös naapurikylien asukkaat. Osa Haukijärven talollisista oli myllyn omistaneen Hierun osakkaita. Kun vehnän viljely alkoi yleistyä 1930-luvulla, suunnattiin myllymatka Siuroon tai Ikaalisiin, sodan jälkeen myös Häijään vehnämyllylle. Nykyisin voi vain kuvitella, millainen tuo matka hevosella tehtynä oli.

Joissakin taloissa oli myös käsikivet, joilla voitiin jauhaa pienempiä määriä viljaa. Muistitieto kertoo, että niillä saatiin melko karkeaa jauhoa. Raskastakin käsikivien pyörittäminen varmaan oli. Otsansa hiessä piti haukijärveläistenkin ennen vanhaan leipänsä hankkia.

Vuonna 1907 syntyi Ruotsin alamaiselle kuski Axel Larssonille ja hänen vaimolleen Fannylle poika Erik Vilhelm Pakkasen kartanossa Haukijärvellä. Kummeina olivat Pakkasen työnjohtaja Arndt Lindström vaimonsa Vilhelmina Etholenin kanssa. Samaan perheeseen syntyi vielä 1911 Gottfrid Birger, kummeina sillä kertaa Kristian Larsson ja vaimonsa Anna sekä neiti Tekla Stark. Perheen vanhemmat lapset Axel (s. 1899) ja Ingeborg (s. 1901) kävivät koulua Haukijärvellä vuosina 1910 - 1914. Perhe siis asui Haukijärvellä ainakin vuodet 1907 - 1914. Axel oli kirjoilla Hedvig Eleonoran seurakunnassa Tukholmassa.

Miksi Pakkasella oli ruotsalainen kuski vuosisadan alussa? Kartanossa lienee ollut komeat vaunut, mutta tuskin niitä ajamaan olisi tarvittu erillistä kuskia. Kartanon oma työväki varmaan pystyi sellaiseen. Mieleen tulee, että Gustav Estlander olisi hankkinut auton jo tuossa vaiheessa, mahdollisesti tuonut sellaisen mukanaan kartanoon tullessaan. Auto oli vielä sellainen harvinaisuus, että sitä kuljettamaan olisi saatettu palkata ammattilainen. Axel Larsson (s. 1873) ei kuitenkaan tullut suoraan Pakkaselle. Hän saapui Suomeen jo 1897. Täällä hän avioitui suomalaisen Fanny Starkin (s. 1875) kanssa. Lapset olivat kaikki syntyneet Suomessa.

Millaista mahtoi olla Tukholmasta tulleen elämä Haukijärvellä? Varmaan ainakin perheen äiti ja lapset osasivat jonkun verran suomea, vaikka lienevätkin olleet ruotsinkielisiä. Aikuisille ruotsia puhui ainakin isäntäväki ja osa heidän vieraistaan. Tosin kanssakäyminen ei liene ollut mitenkään läheistä, kun Estlanderia ei ole pyydetty kummiksi lapsille. Kartanossa oli lisäksi työnjohtaja, joka mahdollisesti puhui ruotsia, koska oli kotoisin Helsingistä, tullut Kirkkonummelta ja muutti Paraisille. Ruotsin arkistoista ehkä selviäisi, mikä sai Axel Larssonin alunperin tulemaan Suomeen.

Osa lukijoista on varmaan huomannut, että sivustolla on Viidanojankulmalla hiukan mystinen asumus nimeltä Siukola, josta tietoa on hyvin vähän. Muistitieto kertoo Siukolan vainiosta. Lähes aina tällaisilla nimillä on jokin pohja historiassa. Seuraavassa hiukan pohdintaa siitä, mikä tuo pohja voisi Siukolan kohdalla olla.

Heinijärvellä on ollut Siukolan torppa. Vanha kartta sijoittaa sen Ruusin ja Hämylän väliin, hiukan kauemmas maantiestä. Myös muistitieto - hiukan epävarma tosin - kertoo Siukolan olleen varsinaisessa Heinijärven kylässä. Rippikirjan mukaan Siukolan torppari ja seppä Taavetti Nymalm (s. 1833) on kuollut 1896. Seuraava rippikirja ei enää tunne torppaa. Torpparin leski Maria Isakintytär (s. 1828) poikansa Kaarle Oskarin (s. 1860) kanssa on merkitty itselliseksi. Maria kuoli 1909. Kaarle Oskari sairasteli. On mahdollista, että he ovat lähteneet tai joutuneet lähtemään torpasta ja saaneet luvan siirtää jonkin rakennuksen Viidanojankulmalle. Asuminen olisi päättynyt Marian kuolemaan, sillä vähän myöhemmissä Yliviidanojan ja Alaviidanojan lohkomisasiakirjoissa ei mökistä ole mainintaa.

Muitakin vaihtoehtoja on. Maria oli kotoisin Siukolan torpasta ja hänellä oli sisaruksia, mm. kaksi veljeä. Heistä joku on voinut asua vähän aikaa Viidanojankulmalla. Taavetti ja Maria ovat voineet viipyä siellä hetken ennen torppaan asettumistaan. Heidän lapsiaan siellä tuskin on asunut. Tyttäret muuttivat torpasta muualle ja pojista aikuisikään eli vain Kaarle. Asuminen ajoittuisi siis 1800-luvun puolelle tai aivan 1900-luvun alkuvuosiin. Muistitiedon vähäisyys tukee sitä, että mökki on hävinnyt jo kauan sitten.

Kuten alussa totesin, muistitiedolla on yleensä aina jonkinlainen todellisuuspohja. Niinpä siis lienee Viidanojankulmalla joku Siukolan torpan asukkaista hetken aikaa viivähtänyt.