Blogi
Eläinlääkäri ei tullut paikalle (blogi)
Aamulehdessä oli elokuussa 1913 Haukijärveä sivuava juttu ja vastine siihen. Alkuperäisen tekstin oli laatinut nimimerkki "Asiaa seurannut". Hän kertoi, että Pukaran Kallioniemen hevonen oli edellisessä kuussa sairastunut ja T. Kallioniemi yritti saada sille apua piirin eläinlääkäriltä, jolle "telefoonilla soitettiin" ja selvitettiin asia. Lääkäri lupasikin tulla parin päivän päästä. Kallioniemi tarjosi hevoskyytiä, mutta sellaista ei lääkäri sanonut tarvitsevansa. Lääkäri lähti tulemaan, mutta autolla. Hän tuli Parilaan, josta lähetti sanan tulla häntä hakemaan. Kun Kallioniemi ehti perille, oli lääkäri jo mennyt. Hänen kerrottiin odotelleen vain puoli tuntia. Kallioniemi yritti vielä saada lääkärin palaamaan ensin soittamalla apteekkiin ja sitten ajamalla tämän perässä Ikaalisiin. Lääkäri ei enää suostunut palaamaan. Hevonen jouduttiin lopettamaan.
Runsaan viikon kuluttua lehdessä oli piirieläinlääkäri K.O. Eräsen hiukan närkästyneen tuntuinen vastine. Hän kertoo tulleensa autolla Pertun taloon, josta oli lähettänyt tien tuntevan tytön viemään kiireellistä sanaa Kallioniemeen painottaen vielä sitä, että hänellä oli kiire. Edelleen hän kertoo odottaneensa Pertulla kaksi tuntia. Hänellä oli ollut käsitys, että matkaa Kallioniemeen oli kolme tai neljä kilometriä. Hämeenkyrön apteekista oli Kallioniemi hänet tavoittanut soittaessaan Pakkasen kartanosta. Lääkäri kertoi silloin sanoneensa, ettei voi palata, koska hänen piti viedä auto toisen käyttöön ja koska oli luvannut olla parin pitkämatkaisen eläimenomistajan tavoitettavissa kotonaan. Siksi hän ei myöskään voinut palata Kallioniemen kanssa takaisin. Muitakin piirilääkärin velvollisuuksia oli odottamassa. Paitsi toimiensa arvostelusta sanomalehdessä tuntuu Eränen närkästyneen myös siitä, että hevosta oli käynyt katsomassa "suodenniemeläinen puoskari".
Vaikeaa oli siis eläinlääkärin saaminen Pukaraan. Vaikka oli keskikesä, ei sivutie Mustajärvenkulmalle ollut autolla ajettavassa kunnossa. Aika nopeasti lääkäri odotti hakijan tulevan Kallioniemestä. Hämeenkyröön oli kyllä päätetty 1913 perustaa oma eläinlääkärin virka, mutta ilmeisesti lääkäri ei vielä ollut tullut paikkakunnalle. Piirieläinlääkäri asui Ikaalisissa. Ei siis ihme, jos toisinaan turvauduttiin itseoppineisiin parantajiin. Jutussa mainittu suodenniemeläinen lienee ollut Sianoja-niminen mies, joka kuoli 1918. Pakkasella jo tuolloin ollut puhelin sentään helpotti yhteyden saamista lääkäriin. Kallioniemen hevosen arvoksi mainitaan ensimmäisessä jutussa 600 - 700 markkaa. Vahinko oli tuntuva rahallisesti.
Seppiä (blogi)
Seppä oli ennen tärkeä henkilö kylässä. Hevosen kengittämisen ohella hän valmisti monenlaisia tarve-esineitä nauloista viikatteen teriin ja kärrynpyörien metalliosiin. Herttualan seppä valmisti myös aseita. Vähitellen teollinen valmistus syrjäytti sepän tekemät työkalut. Kengitys ja erilaiset korjaukset pitivät kyläsepän leivässä vielä 1950-luvulla.
Haukijärvellä on ajoittain toiminut kaksikin seppää, toinen varsinainen kyläseppä ja toinen Pakkasella. Vuonna 1908 Pakkaselle tuli seppä Heikki Salonen perheineen Ikaalisista. Hän oli syntynyt Kalvolassa, mutta perhe oli asunut Ikaalisissa ainakin vuodesta 1900. He asuivat Haukijärvellä neljä vuotta, kunnes 1912 muuttivat Kurkijoelle. Ilman seppää kartano ei kuitenkaan jäänyt, vielä samana vuonna seppä Alfred Lindgren muutti Urjalasta Haukijärvelle. Samaan aikaan kylässä toimi myös seppä Taavetti Jokinen. Hän lienee toiminut seppänä melko nuoresta, koska jo vuosien 1881 - 1890 rippikirjassa hänellä on tämä ammatti.
Kun Taavetti Jokinen 1932 kuoli, jäi kylä ilman seppää yli 10 vuodeksi. Pakkasella seppiä oli ainakin ajoittain. Vuoden 1933 henkikirja mainitsee seppä Heikki Ylimutkan. Hänellä oli vaimo ja kolme lasta. Hän lienee kuitenkin muuttanut omistajanvaihdoksen aikoihin pois kylästä. Sodan aikana ja ehkä sodan jälkeenkin Pakkasella oli seppänä Erkki Formulahti. Hän oli syntyjään hämeenkyröläinen ja toimi aiemmin samassa tehtävässä muilla kylillä.
Kun karjalaiset asettuivat kylään, sai Haukijärvi taas sepän. Kaarlo Virkki - seppä-Virkki - rakensi pajansa Heinoonkylään. Hän toimi ammatissaan vielä 60-luvun puolella. Joku muukin vielä yritti, Sirkiän yläpuolella oli paja vähän aikaa 60-luvulla. Traktorit syrjäyttivät hevoset työjuhtina. Kyläsepät ovat kadonneet.
Seppä Formulahti. Kuva on Ari Lehtisen kokoelmista.
Tämän blogin myötä toivotan kaikille sivuston lukijoille hyvää pääsiäistä.
Susia ja karhuja (blogi)
Olen kysynyt 20-luvulla syntyneiltä kyläläisiltä, oliko heidän lapsuudessaan susia ja karhuja. Vastaus on ollut aina sama, niitä ei ollut eikä niistä edes varoiteltu. Otokseni on kuitenkin aika pieni eikä käsitä yhtään isompien metsäalueiden lähellä asunutta, joten kovin tieteellisenä ei tutkimustani voi pitää. Blogiin kuitenkin kelpaa. Hämeenkyrössä oli susia 1870-luvulla, jolloin ne tappoivat useampia lapsia. Haudattujen luettelot todistavat tästä: esimerkiksi 1877 kuolleen Kalle Turvan kuolinsyyksi on merkitty "sudelta viety". Tapaukset kuitenkin sattuivat Pinsiön suunnalla, tietääkseni yhtään haukijärveläislasta ei joutunut suden suuhun. Tässä kuitenkin pari haukijärveläisiin liittyvää petotarinaa, näin kiivaan susikeskustelun aikana.
On Haukijärvelläkin susia asustellut. Juttuja ja tarinoita-osiossa on kertomus Viidanoja Heikistä, joka pyysi ainakin kaksi sutta. Kyseessä varmaankin oli Yliviidanoja torppari Heikki Heikinpoika (s. 1818). Hänen tyttärentyttärensä Tilta (Matilda), joka myös mainitaan tarinassa, oli syntynyt 1867. Juttu ajoittuu siis 1870- tai 1880-luvulle. Ulriikka Santamäki, joka sutta kävi katsomassa oli syntynyt 1830. Voisi kuvitella, että Viidanojankulmalta Mouhijärven suuntaan oli tuolloin metsiä, joissa susia eleli. Jonkinlaisesta ansapyynnistä oli kyse, koska Heikki kävi pyydyksiään katsomassa. Sudenkuoppa-nimitys on vielä muistona vanhoista pyyntimenetelmistä.
Petterin Tilta kertoi jälkipolvilleen, kuinka nuorena pakeni karhua Kirkkojärven jäätä pitkin. Pappilan rantasauna tarjosi pelastuksen. Tarina ei oikein tunnu uskottavalta. Jos karhu olisikin herännyt talviuniltaan, kun jäät vielä kantoivat, olisi sitä pakoon juokseminen lumessa ollut aika mahdotonta. Pian olisi karhu ihmisen saavuttanut. Tuskin Tilta oli juttua omasta päästään keksinyt, kyllä hän jotain oli pakoon juossut. Matilda oli syntynyt 1868, joten tapahtuma ajoittuu 1880-luvulle. Ehkä tytöt - mukana oli joku muukin - pakenivat jotain isoa koiraa.
Metsämatkalla pelotti (blogi)
Juttuja ja tarinoita-osiossa sivustolla on kertomus hiiden väestä. Se sai minut miettimään, mitä Herttualan ja Haukijärven välissä oikein mahtoi ennen vanhaan olla. Tarina sinänsä on kovin epätarkka eikä siinä oikein ole mitään sellaista, mikä auttaisi ajoituksessa. Juttuja hiiden väestä esiintyy myös Hämeenkyrön murrekirjassa 1880-luvulla syntyneiden kertomana, tosin vanhoilta ihmisiltä kuultuina. Voisi siis olettaa, että liikutaan 1800-luvulla. Kertojan käyttämä termi rykmenttisotakokous ei sekään auta ajoituksessa. Sotaväkeä oli sekä Ruotsin että Venäjän vallan aikana. Se, että maatilan isäntä olisi joutunut sotaharjoituksiin, on kuitenkin epätodennäköistä.
Herttualan talot olivat yhtenä ryppäänä Trossitien ja nykyisen Herttualantien risteyksessä. Useimmat pienemmistä mökeistäkin olivat puolen kilometrin sisällä risteyksestä Haukijärvelle päin. Kauempana (Haukijärven suuntaan) olivat vain Haapaniemi ja Hakala, mahdollisesti myös Järvenpää, jos se oli tarinan tapahtuma-aikaan jo olemassa. Viimeistään niiden jälkeen alkoi metsätaival. Ihantolan torppaa tuskin vielä oli olemassa. Mettä-Tiipiä näkyy jo 1800-luvun alkupuolen rippikirjoissa, joten mahdollisesti nykyisen Peltolan paikalla oli rakennuksia ja peltoa jo 1700-luvun lopussa. Seuraava varmasti asuttu paikka oli Maatiala nykyisen Haukijärven Harjun lähellä. Tiipiän ja Maatialan välissä on voinut olla muutama pieni mökki, samoin Maatialan ja Suojan välillä. Viimeistään vierekkäin sijainneiden Pakkasen ja Suojan kohdalla oli isäntämme päässyt turvaan hiiden väeltä.
Missä kohtaa nuo pelottavat otukset sitten hyökkäsivät Tilan isännän kimppuun? Ehkä synkin osuus pimeään aikaan on ollut Herttualan tiheän asutuksen päättymisen ja Tiipiän väli. Aika varmasti se on ollut metsämatkaa. Kerrotaan nimittäin, että Kirvesjärven ympärillä olevat pellot on raivattu vasta 1900-luvulla. Vanhat kartat 1800-luvun puolivälistä näyttävät samaa. Kun metsää ei vielä hyödynnetty, on puusto voinut olla tiheää. Pitemmällä Haukijärvellä oli edellä mainittujen talojen peltoja ja niittyjä.
Jos valoihin tottunut nykyihminen kulkee pimeätä metsätietä, voi mieleen hiipiä pieni pelko. Emme ehkä ajattele hiiden väkeä tai muitakaan henkiolentoja. Enemmän olemme huolissamme toisten ihmisten vuoksi. Ehkä mielen pohjalla häivähtää myös ikiaikainen pimeässä koettu uhka. Vielä 1800-luvulla oltiin taikauskoisia. Uhka sai kasvot, tässä tapauksessa hiiden väen.
Haukijärveläiset Suurta adressia allekirjoittamassa (blogi)
Vuonna 1899 kerättiin Suomessa 11 päivän aikana yli 500 000 nimeä adressiin, joka oli suunnattu Helmikuun manifestia vastaan. Määrä oli huomattava, koska maassa oli tuolloin noin 2,5 miljoonaa asukasta. Nimiä kerättiin myös Hämeenkyrössä. Haukijärveläisetkin ovat halunneet vastustaa sortotoimia. Suuri adressi on digitoitu ja siihen voi tutustua Kansallisarkiston Digitaaliarkistossa. Hämeenkyröläisten allekirjoitukset alkavat adressitekstin jälkeen.
Lähdetäänpä etsimään kyläläisten nimiä adressista. Niitä on pari suurempaa ryhmää ja lisäksi yksittäisiä nimiä, esimerkiksi muiden kylien taloissa palveluksessa olleiden allekirjoituksia. Ensimmäinen isompi ryhmä on seitsemännessä kuvassa olevat viidanojankulmalaisten nimet. Huomiota kiinnittää, että Metsäraukolan asukkaat ovat käyttäneet Rikman (Riikmanni)-nimeä. Suuria yllätyksiä nimilista ei tarjoa. Lähinnä jää miettimään, kuka on torppari Kataisto. Onko kirjain sukunimen edessä K?
Pukaralaisten nimiä löytyy kuvasta 25 ja parilalaisten allekirjoituksia kuvasta 26, jossa on myös Suojan isännän ja emännän nimet. Ei mitään yllättävää näissäkään. Juho Malakias Mäkelä lienee ollut töissä tai käymässä Pukarassa. Erikoista on, ettei Pakkaselta näyttäisi olevan adressissa yhtään nimeä. Eikö Richter halunnut allekirjoittaa? Vai onko hän toimittanut nimet jonnekin niin, että ne eivät ole Hämeenkyrön kohdalla?
Jos joku edellä olevaa lukiessaan ennätti iloita esivanhemman nimikirjoituksen löytymisestä, on pakko tuottaa pettymys. Useimmat vanhemmat ihmiset käyttivät tuohon aikaan allekirjoituksenaan puumerkkiä. Adressissa niitä ei kuitenkaan ole. Kun nimikirjoituksia katsoo tarkemmin, huomaa, että sama henkilö on kirjoittanut useamman nimen. Vihtori Ihantola allekirjoitti viralliset paperit puumerkillään. Hänen nimensä lieneekin kirjoittanut tytär Fanny, jonka nimi on listassa seuraavana. Väärennöksistä ei kuitenkaan ole kyse, vaan kirjoitustaidottomuudesta. Vähän hilpeyttä herättää Matilda Josefiina Ihantolan titteli, palvelustyttö. Hänet lienee tavoitettu Herttualasta. Mahdollisesti hän on ollut jossain kylän talossa tilapäisesti työssä, mutta palvelustyttö tuo 45-vuotias 10 lapsen äiti ei takuulla ole ollut. Nimen lienee kirjoittanut joku oudompi. Hyvällä onnella aidon nimikirjoituksenkin voi löytää.