1900-luvun alkuvuosina oli siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan voimakasta. Myös Haukijärveltä ja Parilasta oli runsaasti lähtijöitä. Ensimmäisiä heistä oli Erland Maatiala, joka lähti 1903 määränpäänään Minnesota. Siitä lähtijöiden määrä kasvoi, varsinainen huippu näyttää olleen 1908, jolloin esteettömyystodistusta Amerikan matkaa varten haki seitsemän kyläläistä. Ihan kaikki heistä eivät matkaan kuitenkaan lähteneet. Myös vuosina 1912 - 1913 lähtijöitä oli useita. Tapana näyttää olleen, että muutama nuori mies matkusti yhdessä uudelle mantereelle. Myös joitakin pariskuntia lähti etsimään parempaa toimeentuloa. Suosittuja ovat olleet suomalaisseudut Yhdysvaltain Minnesotassa ja Kanadan Ontariossa. Ensimmäinen maailmansota ja vuoden 1918 tapahtumien jälkiselvittelyt hiljensivät muuttoliikkeen lähes kokonaan. Seuraavalla vuosikymmenellä lähtijöitä taas oli. Useimmat Amerikkaan lähteneet jäivät sinne pysyvästi, mutta myös takaisin palanneita oli.
Kirjeet kulkivat uuden ja vanhan kotimaan välillä. Selkeen poikien kirjeitä on säilynyt 1920-luvulta alkaen. Väinö kirjoitti 1929 kotiinsa näin: "Toivon vaan Isälle ja Äitille parhainta vointia taas kesän ajaksikin. Keväällä kuin koko luonto herää unestaan niin saman vaikutuksen se tekee meihin ihmisiinkin. Tiedän kyllä, että teitä painaa omat huolenne, surunne ja ikävänne., mutta koittakaa ottaa kaikki niin kevyesti kuin voitte, sillä ei ne ole liian kepeät sittenkään. Jääkäät lämpimiin terveisiimme kaikin Isä, Äiti, Huugo ja perhees." Kalle Selkeen kirjeessä 1935 kerrotaan perheen kuulumisia ja muistellaan lapsuusaikoja: "Me olemme kaikin hyvässä voinnissa, ei ole sairaus ketään vaivannut. Vieno ja Kalle käyvät molemmat työssä samassa paikassa. Kallekin on jo ollut työssä vajaan kaksi vuotta ja Vieno on jo ollut samassa työssä viidettä vuotta. Kalle se osti automobiilin, ajelee kun iso herra, antaa meillekin aina joskus kyytiä." ..."No Isä ja äiti, vieläkös te jaksatte liikkua, kun minä tunnen jo itseni vanhaksi ja olen sen ikänen, kun Isä ja äiti oli sillon kun minä lähdin ensi kerran tänne jo kohta 30 vuotta sitten. Ajat kuluu ja me ihmiset aikojen mukana, mutta muistan hyvin sen ajan jollon olin pieni ja äiti minua selässään kanto sen suon yli Mäkelän tätin kylään. Mutta ehkä lopetan nyt, jätän Isän ja äidin mitä rakkaammin hyvästi ja sinun veikko perheineen. Toivomme mitä parhainta kesän jatkoa toivoo Kalle ja Sophia Lakso ja lapset."
Sota-aika merkitsi pitkää katkosta siirtolaisten yhteydenpidossa entiseen kotimaahan, postikaan ei tuolloin kulkenut normaalisti mantereiden välillä. Pohjois-Amerikkaan muuttaneista monet kävivät vierailulla entisessä kotimaassaan, osa jo 30-luvulla, useimmat vasta sodan jälkeen. Esimerkiksi Yrjö Järvelä ehti käydä Suomessa useamman kerran. Frans ja Hilda Ihantola olivat ennen Kanadaan lähtöään Elli Haukipään kummeina. Seuraavan kerran he kävivät kotiseudullaan Ellin täyttäessä 50 vuotta.