Maa- ja metsätalous
Kylän maatiloista Pakkanen oli omaa luokkaansa niin pinta-alan, hevosten ja karjan määrän kuin koneistuksenkin suhteen. J.E.Richter oli kehittänyt siitä kartanon. Muut kylän talot olivat pinta-alaltaan paljon pienempiä. Torppien viljelyala oli yleensä alle 10 hehtaaria, mäkitupalaisilla oli vain pieni maatilkku. Vuokra-alueiden itsenäistyttyä monet viljelijät hankkivat lisämaita.
Ilmoitus Hämeenkyrön Lehdessä
4.10.1895, lähde
Historiallinen Sanomalehtikirjasto
Maataloustyö tehtiin pääasiassa hevosen avulla ja käsivoimin. Hevosvetoiset niittokoneet, haravat ja puimakoneet alkoivat helpottaa työtä 1900-luvun alkupuolelta lähtien. Vuoden 1910 maatalouslaskennassa niitä on kirjattu jo kaikkiin taloihin ja suurimpiin torppiin. Puimakoneen voimanlähteenä oli Pakkasella höyrykone, myöhemmin traktori, muut käyttivät hevoskiertoa apuna. Myös käsin väännettäviä tappureita oli käytössä. Käyttövoima saatiin sittemmin maamoottorista ja sähköistyksen myötä sähkömoottorista. Moottorit olivat usein muutaman talon yhteisiä. Talkootyötä tehtiin aiemmin paljon. Terttu Pälä on muistellut talkoita Mustajärvenkulmalla.
Pakkaselle haettiin traktorinkuljettajaa 1928 lehti-ilmoituksella. Muilla ei traktoreita ennen sotaa ollut. 1950-luvulla niitä hankittiin jo useammalle tilalle. Ensimmäiset leikkuupuimurit tulivat kylään 50-luvun lopussa.
Traktorikäyttöinen puimakone ilmeisesti Pakkasella. Vasemmalla Alfred Viidanoja, istumassa Emil Hakala. Kuvan omistaa Pasi Peltomäki. Klikkaa kuva suuremmaksi
Lisää maatalousaiheisia kuvia Haukijärveltä
Pienempien tilojen karja koostui muutamasta ruskeasta länsisuomenkarjaan kuuluneesta lehmästä. Pakkasella ja ehkä muissakin isommissa taloissa oli ayrshire-rotuista karjaa. Siirtolaisten mukanaan tuomat lehmät kuuluivat itäsuomenkarjaan. Pienimmillä tiloilla ei ollut riittävästi laidunmaata. Tätä varten perustettiin sodan jälkeen yhteislaitumia. Haukijärvellä niitä oli kaksi, Niittukorpi-niminen Viidanojankulman ja Lamminkulman välissä ja toinen, nimeltään Parilanlaidun, kylältä Häijääseen päin. Valtio omisti laitumet, kunnostuksesta piti huolta laidunosuuskunta, johon lisälaidunta tarvitsevat liittyivät. Yhteislaitumet kävivät tarpeettomiksi 60-luvun lopulla ja ne myytiin lisämaaksi läheisille tiloille.
Maidosta tehtiin kotona voita ja juustoa. Pienemmillä tiloilla tyydyttiin kirnuamaan tai käyttämään separaattoria käsivoimin, Pakkasella oli meijeri. Se perustettiin jo 1880-luvulla. Meijeritoiminta jatkui ainakin vuoteen 1918, mahdollisesti 30-luvun alkuun saakka. 1900-luvun alussa Hämeenkyrön osuusmeijeri aloitti toimintansa Laitilassa ja vuoden 1910 maataloustiedustelun mukaan kylän vauraimmista torpistakin vietiin jo maitoa meijeriin. Kuljetus tapahtui sotiin asti pääasiassa hevosilla. Sodan jälkeen yleistyi maidon kuljettaminen maitoautolla. Maito tuotiin tonkissa maitolaiturille, josta auto otti sen kyytiin. 50-luvulla maitoa kuljetti Ville Tarkki osuusmeijeriin ja Arvo Tanilan auto Tampereelle. Jälkimmäinen liikennöi Mouhijärveltä. Autot toivat tavaraa myös paluumatkalla. Lähinnä taloihin tuotettiin meijerituotteita, mutta muunkin tavaran kuljetus hoitui maitoauton kyydissä, omia autoja ei vielä monessakaan taloudessa ollut. Pääsivätpä lapsetkin joskus huviajelulle maitoauton lavalla. Takaisinpäin piti kuitenkin kävellä.
1800-luvun loppupuolelta lähtien puiden myynti metsäteollisuudelle oli tärkeä tulonlähde niille, jotka omistivat metsää. Puiden kaato ja ajo hevosella tarjosi talviaikaan lisäansioita erityisesti pientilojen omistajille ja heidän pojilleen. Hevosen käyttö puunajossa jatkui 50-luvulle saakka. Metsätöissä sattui myös onnettomuuksia. 1910 Kalle Ristilä (Hakala) oli tekemässä tukkeja Suoniemen Kauniaisissa, kun hän löi kirveellä jalkaansa. Samanlainen vahinko kävi Alfred Viidanojalle Haukijärvellä. Samana vuonna olivat Frans Mustasilta ja Nikolai Färm tukkipuita kaatamassa Haukijärvellä, kun puu meni konkeloon. Alempaa puuta kaadettaessa lähti toinen puu liikkeele ja löi Frans Mustasillan tajuttomaksi. Pysyviä vammoja ei kenellekään tullut. Myös puutavaran uitto antoi työtä keväisin ja kesäisin. Tuure Lindegren (myöh. Lohikivi) on kertonut muistelmissaan olleensa töissä uitolla Pukaranjoella keväällä 1917. Palkkaa maksettiin neljä markkaa kymmenen tunnin työpäivältä.
Muita ammatteja
Monilla mökkien asukkailla oli jokin ammatti, joka tuotti lisätuloa. Juho Heinonen ja Kalle Virtanen toimivat puuseppinä, Wilho Kinkki läkkiseppänä, Ismael Katajisto mainitaan kraatarina, Vihtori Järvelä kivityömiehenä, Kalle Salo oli suutari ja Kalle Hakala teurastaja. Ennen viljelijöiksi ryhtymistään Väinö Salomäki ja Arvi Heikkinen tekivät sähkötöitä Hierulla. Muitakin töitä oli tehtävä, jos oman alan työt eivät riittäneet toimeentuloon.
Kylän sepällä oli töitä niin paljon, että työtä voi pitää hänen varsinaisena ammattinaan. Taavetti Jokinen toimi pitkään Haukijärven seppänä. Pakkasella on myöhemmin ollut seppä Formulahti. Kaarlo Virkki teki sepäntöitä sodan jälkeen. Myös rakennusalalla toimineita voi pitää lähes päätoimisina. Ainakin Toivo Mäkinen, Nikolai Mäkelä, Aarne Laaksonen ja alkuvuosina myös Erkki Kanerva saivat toimeentulonsa rakennuksilta, vaikka kaikilla oli myös maanviljelystä. Toivo Mäkinen ja Nikolai Mäkelä toimivat urakoitsijoina. Kauppiaita on tarkasteltu erikseen, samoin postinkuljettajia.
Sodan jälkeen oli vilkas rakentamisen kausi. Tähän liittyi myös erilaista pienyrittämistä. Emil Mäkinen valmisti olkilietsoja ja muita maatalouskoneita sekä prässäsi tynnyreistä kattopeltiä. Yksi navettakin on Haukijärvelle tehty hänen kehittämällään valumenetelmällä. Hänellä oli myös veljensä Väinön kanssa yhteinen kenttäsirkkeli. Erkki Kanerva valmisti jatkosodan aikana tiiliä. Sodan jälkeen toimintaan tuli mukaan myös Eino Laaksonen. Tiilitehdas sijaitsi Koivulan ladon vieressä, metsätie sinne lähti maantieltä Peltolan alapuolelta. Ainekset sekoitettiin hevoskiertoisella savimyllyllä, lyötiin käsin tiiliksi ja kuivatettiin laavuissa. Sitten oli vuorossa tiilien polttaminen uunissa. Mukana valmistuksessa olivat toisinaan myös Kalle Salo ja Frans Lehto, samoin lähitalojen nuorisoa. Tehtaan toiminta jatkui vuoteen 1946 tai 1947.
Karjalaisten yritystoiminnasta on kerrottu Karjalaistilat-osassa.
Kulkuneuvojen kehitys toi uusia työmahdollisuuksia. Autoilijoita on käsitelty Kulkuneuvoja-sivulla. Autojen ja moottoripyörien yleistyminen toi mahdollisuuden kulkea töissä kauempana. Kyron tehtaalla työskennelleitä asui kylässä ainakin 50-luvulla. Tehdastyön lisäksi Kyro tarjosi urakkatyönä kivihiilen purkua proomuista. Tässä kovatahtisessa työssä olivat mukana kylältä ainakin Eino Laaksonen ja Kalle Sulin.
Naisilla oli vähemmän työmahdollisuuksia kodin ulkopuolella. Koululla työskenteli opettajien lisäksi muutamia naisia, samoin Pakkasella ja lastenkodilla kävi ajoittain ulkopuolista työvoimaa kylältä. Kotonaan ompelutyötä tekivät ainakin Aina Salomäki, Elma Laine, Hilja Jalo, Laina Vuori, Elli Haukipää, Martta Niemi, Sirkka Jääskeläinen, Hellin Matikka ja Jenni Honkanen, jonka kerrotaan valmistaneen erityisesti takkeja. Elli Mäkelä kutoi villavaatteita. Ida Varvas oli konekutoja. Lyydia Antila kävi taloissa kehräämässä. Ida Venetmäki (os. Erkkilä) toimi hierojana. Hilma Jalosen kerrotaan tehneen myyntiin juuriluutia, joihin hän keräsi ainekset suolta. Muistitiedon mukaan opettaja Asta Niittymäki toimi tarvittaessa myös pitokokkina.
Luonnon antimia
Metsästys antoi lisätuloja joillekin kyläläisille. Turkin vuoksi metsästettiin kettuja, oravia, näätiä ja piisameita. Kettuja pyydettiin paitsi ampumalla, myös myrkkyä ja rautoja käyttäen. Kerrotaan, että yksi ketunnahka tuotti saman verran kuin päivä metsätöissä. Ainakin Malakias Mäkelän tiedetään pyytäneen kettuja. Muistiteto kertoo, että Herttualan Kirmon isäntä Antti Lehtonen toi piisameita Kuolemaisjärveen 20-luvun alussa. Sieltä ne levisivät alueen muihinkin järviin, myös Mustajärveen. Kanta oli runsas. Vuonna 1936 Jaakko ja Reino Valkama saivat 50 piisamia Mustajärvestä. Yhden nahan arvo oli 50 markkaa, mikä vastasi miehen päiväpalkkaa. Mouhijärveltä on säilynyt tieto, että 1952 oravannahasta maksettiin kolme markkaa. Risto Haukipää metsästi oravia. Jäniksistä, rusakoista ja metsäkanalinnuista saatiin vaihtelua ruokapöytään. Hirvikanta oli aiemmin aika pieni. Gustav Estlanderille ja Hugo Pertulle myönnettiin 1900-luvun alkupuolella hirvenkaatolupia. Metsästystä harrastivat myös Teuvo Akkanen, Toivo ja Leo Kotti, Hannes Tiittanen, Aatos Mylläri, Keijo Ketola, Antti Heikkinen, Leo Paakeli, Soini Talonpoika, Niilo Rautiainen, Tenho Kopperoinen, Leo Haukipää ja Erkki Toiviainen. Osa heistä oli Hämeenkyrön Eteläisen Metsästysyhdistyksen jäseniä jo 50-luvulla.
Kalastusta harjoitettiin ilmeisesti aika pienimuotoisesti. Sopivimpia kalastukseen olivat Mustajärvi ja Kelhäjärvi. Taavetti Antilan ja Toivo Mustajärven tiedetään harrastaneen kalastamista. Myöhemmin Albert Matikainen harjoitti pientä kalakauppaa kiertäen myymässä pyydystämiään kaloja.
Marjoista ainakin puolukkaa kerättiin isompia määriä, koska se säilyi hyvin survottuna. Iida Lehdon tiedetään olleen innokas marjastaja.