Blogi

Olen näissä teksteissä kertoillut muutaman kyläläisen vaiheista ja tarkoitus on edelleen jatkaa sarjaa. Mielelläni ottaisin mukaan myös kylän karjalaisasukkaiden vaiheita. Heidän elämästään ennen Haukijärvelle tuloa ei ole kuitenkaan ihan helppo löytää tietoa. Muutamissa kirjoissa on hyvin lyhyitä tekstejä ja lisäksi lehdet - ennen muuta Vpl Pyhäjärvi-lehti - ovat julkaisseet heitä koskevia juttuja. Tässä tekstissä hyödynnän mainitun lehden vuonna 1963 numerossa 11 julkaistua juttua Juho Virkistä. Ilmeisesti pohjana oli tämän haastattelu.

Juho Virkki syntyi 1893 Sakkolassa Yrjö ja Helena Virkin perheen vanhimpana lapsena. 1904 perhe muutti Pyhäjärvelle Saaprun kylään. Juhon lisäksi perheessä oli lapset Kaarlo, Edvard, Matti ja Yrjö. Perheen isä toimi kylän seppänä ja ehti opettaa sepäntaitoja myös Juholle ennen kuin 1906 kuoli. Isän kuolema aiheutti perheen taloudelle vaikeuksia. Juho toimi seuraavat vuodet ensin paimenena ja myöhemmin renkinä taloissa. Viimeisessä palveluspaikassaan hänellä oli taas mahdollisuus opetella sepäntaitoja. Niinpä saaprulaiset pyysivät hänet jatkamaan isänsä työtä. Hän joutui ottamaan lainaa hankkiakseen tarvittavat työkalut. Paja oli aluksi maakuoppaan rakennettu. Se kuitenkin syttyi palamaan 1917 ja tuhoutui kokonaan. Samana syksynä valmistui uusi, kivestä rakennettu paja, jossa oli sementistä valmistettu kaareva katto. Juho Virkki toimi rakentajana, hän hallitsi myös kivityöt. Tässä pajassa Juho teki sepäntöitä ja veljetkin kasvoivat samaan ammattiin.

Juho avioitui 1919 Ida Tenkasen kanssa. Kun tämän isä kuoli, tuli Juhosta maanviljelijä. Hän hankki vuoden 1926 aikoihin  traktorin, rautapyöräisen Fordsonin, ensimmäisenä Pyhäjärvellä ja teki sillä töitä myös muiden pelloilla sekä ajoi puutavaraa Pyhäjärven asemalle. Pitemmän päälle työ traktorin kanssa ei kannattanut ja Juho luopui siitä. Sen jälkeen hän rakensi sirkkelisahan ja myllyn, joiden voimalähteenä oli ensin puukaasumoottori, myöhemmin öljymoottori. Saha ja mylly paloivat tulipalossa 30-luvun alkuvuosina. Juho rakensi sahansa uudestaan ja se toimi Pyhäjärvellä sotiin asti.

Juhon tarina kertoo harvinaisen sinnikkäästä ja yritteliäästä miehestä. Toiminta jatkui autoilijana Haukijärvellä, mutta senhän vanhemmat kyläläiset hyvin muistavatkin.

Seuraavassa tarkastelen hiukan kansakoulun jälkeistä opiskelua sotia edeltävänä aikana. Yllättävää kyllä helpointa asiasta on saada tietoa vuosisadan kahdelta ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Rippikirjat on jo digitoitu vuoteen 1911 ja myös Historiallisen sanomalehtikirjaston aineisto on käytettävissä. Myöhemmiltä vuosikymmeniltä tieto on hajanaisempaa perustuen lähinnä henkikirjoihin, sanomalehtien muuttaneiden luetteloihin, kansakoulun matrikkeliin ja muistitietoihin. Sodan jälkeinen aika ansaitsisi oman käsittelynsä, ehkä siitä joskus myöhemmin.

Ensimmäinen kyläläinen, jonka opiskelusta on varmaa tietoa, oli Paul Richter. Hän suoritti insinöörin tutkinnon Polyteknillisessä opistossa Helsingissä 1880-luvulla. Sinne pääsy lienee vaatinut ylioppilastutkinnon suorittamista. Tarkempaa tietoa hänen koulutiestään ei ole. Todennäköisesti myös hänen sisarensa saivat opetusta joko kotonaan tai ajan tyttökouluissa. Estlanderienkin lapset ovat varmaan käyneet oppikoulua. Haukijärven kansakoulua he eivät käyneet. Lähin ruotsinkielinen koulu oli Tampereella. Haukijärven koulun matrikkeli kertoo, että tilanhoitaja Saarisen Ilta-tytär siirtyi oppikouluun 1934. Myös Hugo ja Ida Sillanpään lapsista ainakin osa kävi oppikoulua Ikaalisissa. Eikä unohtaa tietysti sovi F.E.Sillanpäätä, joka vähävaraisen kansanosan edustajana oli pitkään ainoa koulutietään kansakoulua pitemmälle jatkanut.

Satakunnan Sanomat 4.2.1910

Muut kyläläiset kouluttautuivat aikuisina. Osan koulutti koti, mutta vähävaraisemmat hankkivat itse tarvittavat varat. Ida Erkkilä sai 1911 päästötodistuksen Orimattilan emäntäkoulusta, Martta Erkkilä valittiin 1914 Tampereen talouskouluun ja Martti Erkkilän tiedetään olleen 1918 Osaran maamieskoulussa. Otto Metsäraukola hyväksyttiin 1911 Kokemäen maamieskouluun. Taavetti Jokinen (Poutala) kävi Jokisaaren maanviljelyskoulun Nivalassa jo 1900-luvun alkuvuosina. Vihtori Jokisalo hyväksyttiin Evon metsäkouluun 1910. Hänen veljensä Johannes Jokinen oli rakennusmestari, hän lienee suorittanut opintonsa Tampereella. Martti Valkama pääsi Tampereen käsityö- ja taideteollisuuskouluun 1910.

Sairaanhoitajaksi opiskeltiin ennen muinoin työn ohessa, sairaalat kouluttivat hoitajia. Haukijärveltä hoitajiksi ovat kouluttautuneet ainakin Kaarle Fulgentius Mäkelä,  Sanni Peltomäki, Emma Peltoniemi ja Tyyne Valkama. Myös Heikki Perttu mainitaan sairaanhoitajaksi ennen poliisin uralle ryhtymistä. Emma Antila oli koulutukseltaan diakonissa.

Vuoden 1918 tapahtumista ei ole vieläkään helppo kirjoittaa yksilötasolla. Joutuu miettimään, että joku pahoittaa mielensä. Josefiinasta kuitenkin uskallan kertoa, koska hänen lapsensakin ovat varmasti jo kuolleet. Kesällä 1918 alettiin punakaartiin jollain tavalla osallistuneiden asioita käsitellä valtiorikosoikeuksissa. Niiden asiakirjat (ns. aktit) ovat Kansallisarkistossa. Aika monta silloista tai aiempaa kyläläistä on saanut syytteen avunannosta valtiopetokseen. Mitä siis Josefiina oli tehnyt?

Josefiina Jokela asui 1918 Viialassa tai Akaan Viialassa kuten tuolloin sanottiin. Olen tarkistanut, että henkilötiedot täsmäävät. Josefiina oli muuttanut Haukijärveltä joskus vuoden 1912 jälkeen, mutta pysynyt edelleen kirjoilla Hämeenkyrössä. Mahdollisesti joku lapsista asui tuolloin Viialassa. Kauppiaaksi hän ei enää ruvennut, vaan toimi ompelijana. Viialan suojeluskunta kertoi lausunnossaan hänen tehneen neulomatyötä kotonaan sekä olleen rauhallinen ja työteliäs. Ilmeisesti sota kuitenkin vei ansiomahdollisuudet. Josefiina itse ilmoitti kuulustelussa, että rupesi rahaa saadakseen ompelemaan Viialan punakaartille. Lieneekö kaartilla ollut jotenkin yhtenäinen asu vai riittikö vaatteissa muuten vain korjailtavaa?

Josefiina ei tiettävästi lähtenyt punakaartin mukana pakoon eikä siten tullut vangituksi sodan loppuvaiheessa, mikä saattoi olla hänen onnensa. On luultavaa, että hän on saanut syytteen, koska hänen nimensä on esiintynyt kaartin palkkalistoilla. Vaihtoehtoisesti joku on voinut ilmiantaa hänet kaartille työskentelystä. Kun hänen asiansa tuli käsittelyyn, elettiin jo syksyä ja enin kiihko oli laantunut. Valtiorikosoikeuden 19. osasto, joka toimi Tampereella, vapautti Josefiinan syytteestä. Viialasta hän ilmeisesti sai tarpeekseen ja muutti pian Pispalaan.

Josefiinalle siis kävi lopulta hyvin. Sodan molemmilta puolilta olisi myös monta surullista tarinaa kerrottavana. Ehkä niistä sitten, kun sata vuotta on kulunut noista traagisista tapahtumista.

Vaikka nyt mennäänkin hiukan 1960-luvun puolelle, lisättäköön viimekertaiseen tekstiin, että Martti Pakarinen vei sekatavarakauppansa kaupparekisteriin 1962. Toiminimi oli Martti Pakarinen. Kauppa oli haukijärveläisistä ainoa, jonka omistaja on myös poistanut rekisteristä. Se tapahtui 1967. Muut on rekisterinpitäjä poistanut.

Olen muutamaan otteeseen kirjoitellut kylän postiasioista. Kun oli tilaisuus käydä Kansallisarkistossa, selasin maalaiskirjeenkantajien luettelot läpi vuosilta 1902 - 1917. Niissä ei mielestäni mainittu ketään kyläläistä, ei myöskään Haukijärveä kuljetuksen määränpäänä. On tietysti mahdollista, että jossakin on vielä olemassa sivutoimisiä kirjeenkantajia koskeva luettelo. Aika todennäköisenä voinee kuitenkin pitää, että posti noina vuosina tuli kylään jonkin muun linjan kylkiäisenä.

Postiasioista edelleen. Viidanojankulma oli postinhakua varten jaettu kahteen osaan, tien alkupäähän ja loppupäähän. Raja kulki Hakalan ja Tuomelan välissä. Kummankin osan kukin talo vuorollaan haki postin Kalliopohjasta ja jakoi sen alueensa taloihin. Posti haettiin arkisin (ma - la) noin klo 18 - 19.

Lopuksi lisäyksenä luonnonlääkintää käsitelleeseen tekstiin kuva Ikaalisten Yli-Ojalta. Kuva on ilmeisesti 30-luvulta. Täältä lienee useampi kyläläinen hakenut helpotusta vaivoihinsa.

Kuvan omistaa Hannu Niemi.

Tekstissä mainittujen lisäksi on lähteenä käytetty Mauno Jokisen antamia tietoja.