Blogi

Katsotaanpa, mitä Hämeenkyrön Sanomat kirjoitti 90 vuotta sitten vuoden viimeisessä numerossaan, joka oli kaksoisnumero. Se ilmestyi 20.12.1929. Joulu oli tietysti esillä, mutta ei niin näyttävästi kuin voisi kuvitella. Lehdessä oli muutama jouluruno, joulupakina ja pari muutakin kirjoitusta, joiden teemana oli joulu. Lisäksi esiteltiin laajasti eri kustantajien julkaisemia kirjoja, joiden kai ajateltiin sopivan joululahjaksi.

Mutta ensin ihan arkista, kylään liittyvää juttua. Kunnanvaltuusto oli kokoontunut 17.12. ja sen esityslistalla oli runsaasti lastenkotiin liittyvää asiaa. Erkkilän Järventaustan lohko jätettiin lastenkodin viljelysten ulkopuolelle ja sitä hallinnoi tilanhoitokomitea. Lastenkodille päätettiin rakentaa heinäsuuli, jota varten talousarvioon otettiin 5000 mk. Lastenkodin rakennukset hyväksyttiin kunnalle vastaanotetuiksi. Lisäksi hyväksyttiin T. Kivelän (myöh. Kalliopohja) anomus saada ostaa itselleen tonttialaa Erkkilän maista. Verotuskin oli kokouksessa esillä. Kalle Haukipää valittiin tulo- ja omaisuusverolautakuntaan. Veroilmoituksia puolestaan otti vastaan mm. Frans Mustasilta, joka ilmoitti asiasta lehdessä. 

Mainonta oli nykyiseen verrattuna vähäistä. Haukijärvellä toimi tuohon aikaan Heinosen kauppa, mutta se ei mainostanut lehdessä. Kyröskosken kaupat sen sijaan kertoivat joululahjoiksi sopivista vaatteista, kengistä, kintaista ja tohveleista. Myös radiokone todettiin hyväksi joululahjaksi. Tuotanto mainosti tuotteitaan emännille, ruokatavaroita ei mainittu, mutta niihin luultavasti viitattiin. Ainoa mainostaja, joka edes kaukaisesti liittyi kylään, oli K. Voutilainen & Kumpp., joka toivotti asiakkailleen lehdessä hyvää joulua. 

Sivusto päivittyy seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella. Muistutan vielä mahdollisuudesta lähettää sivuston kautta joulukortteja. Hyvän joulun toivotuksena lainaan tähän loppuun ensimmäisen säkeistön U. W. Walakorven lehdessä julkaisemasta Joulutervehdys-nimisestä runosta. Se tuntuu ajankohtaiselta vielä 90 vuotta myöhemminkin.

Lennä, lennä kaikkeen maailmaan,

rauhan suloinen ja suuri sana!

Avaa uksi tupaan tummaisaan,

missä viha viipyy vierahana!

Valtiorikosoikeuksien aktien digitointi jatkunee ensi vuoden puolella. Katsotaan tänään yhtä tapausta, joka ei ehkä ole aivan tyypillinen. Kyseessä on ensinnäkin nainen. Heitä toki oli syytettyinä valtiorikosoikeuksissa, mutta suuri enemmistö oli kuitenkin miehiä.  Lisäksi hän seurasi punakaartin mukana antautumiseensa saakka, vaikka ei kantanutkaan asetta. Ja hän asui Haukijärvellä vain muutaman vuoden ja tulee siksi vain mainituksi sivustolla. Kyseessä on Alina (joskus muodossa Alida) Välkki.

Alina oli syntynyt Urjalassa kesällä 1894. Oikeuteen joutuessaan hän oli siis 24-vuotias. Hänen perheensä asui Kylmäkoskella. Hän oli naimaton. Hän oli käynyt kansakoulun ja kaksivuotisen karjakkokoulun. Hän oli ehtinyt olla karjakkona Pakkasella parin vuoden ajan. Melkein yhtä pitkään hän oli kuulunut Haukijärven työväenyhdistykseen. Punakaartissa hän oli ollut vapaaehtoisena eikä ollut saanut palkkaa. Hämeenkyrön suojeluskunta arvioi, että hänellä oli hyvä palkka. Se myös luonnehti häntä kiivaaksi, työteliääksi, hyväksi työssään ja lakkoyllyttäjäksi. Häntä ei haluttu takaisin Haukijärvelle, vaan ehdotettiin lähetettäväksi toiselle paikkakunnalle.

Mitä hänen rikoksensa sitten olivat? Hän oli toiminut punakaartissa ruuanlaittajana ja myöhemmin sairaanhoitajana. Se riitti avunannoksi valtiopetokseen. Hän oli seurannut Haukijärven komppaniaa Lahteen saakka. Asetta hän ei ollut kantanut. Suojeluskunnan lausunto väittää, että hän lähetti kaiken kartanon voin punakaartilaisille ja vei mennessään maitoastioita. Alina itse kiisti astioiden viemisen ja väitti isännän käskeneen lähettää voita punakaartille.

Alina sai kahden vuoden kuritushuonerangaistuksen, kuitenkin ehdollisena neljän vuoden koeajalla. Suojeluskunta ei ollut vaatinut hänen pitämistään vangittuna ja myös Hämeenlinnassa häntä kuulustellut Viljo Helme ehdotti hänen laskemistaan vapaalle. Ilmeisesti hän pääsi lähtemään Hämeenlinnasta, jossa oli vankileirillä, pian 15.8.1918 annetun tuomion jälkeen.

Todennäköisesti hän meni kotiinsa Kylmäkoskelle ja yritti saada oman alansa töitä.  Seuraava havainto hänestä on vuodelta 1920, kun hänet hyväksyttiin Toijalan tietopuolisen karjanhoitokoulun karjakkojen jatko- ja tarkastuskarjakkojen valmistuskurssille. 1921 hän sai palkinnon lypsystä Sääksmäen kirkonpuolen maamiesseuran näyttelyssä. Pian sen jälkeen seurasi avioliitto vankilasta vapautuneen Väinö Selkeen kanssa, lapsen saaminen ja Amerikkaan lähtö. Nuoret olivat varmaankin tutustuneet Alinan asuessa Haukijärvellä. 

Nyt olisi sopiva aika päättää sodissa kaatuneiden kyläläisten kantakortteja tarkasteleva sarjamme. Valitettavasti se ei ole mahdollista, sillä Toivo Mäkisen, Uuno Malkamaan ja Taavetti Rajalan kortteja ei ole vielä digitoitu. Kansallisarkiston sivut ovat muutoksen alla, ja lisää kortteja saadaan ilmeisesti vasta ensi vuoden puolella. Palataan asiaan silloin. Katsotaan nyt kuitenkin kolmen muun kortteja.

Paavo Suoja asui Mouhijärvellä 1923, kun lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan. Se oli noin 11 kuukauden mittainen, ja hän vapautui asepalveluksesta täysin palvelleena syyskuussa 1924. Palveluspaikka oli 5. erillinen konekiväärikomppania, jonka sijaintia en tiedä. Kantakortin mukaan hän oli tuolloin naimaton ja sotilasarvoltaan sotamies. Hänen aseensa oli raskas konekivääri. Myös pituus, paino ja saappaan koko on kortissa kerrottu. Lokakuussa ja marraskuussa 1939 hän osallistui YH:een ja sotatoimiin hän liittyi joulukuussa. Joukko-osastosta on kaksi erilaista merkintää: 1.KKK/T-JR4 ja 2.KKK/JR 65. Kantakortin mukaan hän toimi ampujana. Hän kaatui helmikuussa 1940.

Paavo Uusikulku lähti suorittamaan asevelvollisuuttaan toukokuussa 1935. Hän vapautui täysin palvelleena Tampereen rykmentistä Lahden Hennalassa heinäkuussa 1936. Hän oli kortin mukaan naimaton, kuulunut Suodenniemen suojeluskuntaan viiden vuoden ajan ja sotilasarvoltaan alikersantti. Jostain syystä kantakortin kääntöpuolelle on tehty pelkästään merkintä kaatumisesta. Tiedämme muista lähteistä, että hän oli avioitunut ennen sotaa ja asui Haukijärvellä. Hän kaatui Kannaksella 23.12.1939. Tarkempi kaatumispaikka oli Muolaan Leipäsuo. Hänet siunattiin kentälle jääneenä Suodenniemellä. Sotapolku-sivustolla on hänen sotilaskuvansa. Hänen joukko-osastonsa oli X/Os.B eli Osasto Berg, jonka taistelutoimintaa tuohon aikaan on kuvattu Suodenniemi aiheisessa blogissa.

 Kauko Ylijoki vietti lapsuutensa lastenkodissa. Kun asevelvollisuus koitti 1943, hän oli maatyömiehenä Palon kylässä. Hänen lähin omaisensa oli Tampereella asunut sisar. Hän oli naimaton, sotilasarvoltaan sotamies ja saanut kiväärimiehen koulutuksen (Jv. kk. 5). Puolen vuoden koulutuksen jälkeen matka vei rintamalle. Hänen joukko-osastonsa oli Esik./III/JR 7. Sen sotapolku löytyy em. sivustolta. Hän kaatui Äyräpäässä heinäkuussa 1944. Myöhemmin samassa kuussa hän olisi täyttänyt 20 vuotta. Kantakortin mukaan hänen ruumiinsa jäi kentälle. Toisen lähteen mukaan hänet olisi kuitenkin haudattu Hämeenkyröön.

Sellaisia sodissa kaatuneita, joilla oli jonkinlainen kytkös Haukijärveen, oli muitakin. Mainittakoon tässä kaksi esimerkkiä. Eino Hautalan isä oli Pakkasella töissä ja perhe asui entisessä Niemen torpassa. Eero Rajala kävi koulunsa Haukijärvellä, vaikka perhe jo tuolloin asui Mouhijärvellä Tiisalan Rajalassa. Hänen äitinsä oli kotoisin Keskiseltä.

Maamme 102-vuotiaaseen itsenäisyyteen kuuluu sodan ja rauhan vuosia, puutetta ja hyvinvointia, surua ja iloa. Siihen on aina kuulunut myös uskoa tulevaisuuteen. Niin Haukijärvelläkin. Muistetaan itsenäisyyspäivänä sotaponnistuksia, mutta myös rauhan aikana parempaa tulevaisuutta rakentaneita kyläläisiä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Kuvassa perhe - isä, äiti ja kaksi tytärtä - katsoo vakavan näköisenä kameraan. Lasten iästä voi päätellä, että kuva on otettu joskus 20-luvulla, ehkä sen loppupuolella. Myös vaatteet ja kampaukset tukevat tätä. Äidillä on pitkät hiukset, jotka on sidottu taakse, samoin vanhemmalla tyttärellä. Pikkutytöllä on lyhyt tukka ja komea rusetti päässä. Isällä on puku taskuliinoineen ja mahdollisesti myös solmio. Siihen aikaan ei kameralle juuri hymyilty.

Kuvassa on Urho ja Silja Lindholmin perhe. Silja oli lähtöisin Linnusmäestä. Tampereelle hän oli muuttanut 1912. Kuvan liitetiedoissa on molempien vanhempien kuolinpäivät (Urho kuoli 1939 ja Silja 1964) sekä tieto, että perheen isä työskenteli laitosmiehenä Verkatehtaalla. Äidille ei ole ilmoitettu ammattia, todennäköisesti hän oli kotona. Lasten nimet ovat Signe ja Eila. Kuvan on Vapriikin kuva-arkiston käyttöön 60-luvulla antanut Sulo Lindholm. Kuvaajasta on tiedossa vain etunimi, Aira.

Miksi en julkaise kuvaa? Koska se on maksullista, myös ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Paikallishistoriasivuilla ei valitettavasti voi maksaa kuvista. Jos oikein Siiri-tietokannan hakutuloksia tulkitsen, ei kuvaa ole vielä digitoitu. Poikkesin Vapriikin kuva-arkistossa taannoisella Tampereen reissulla. Varsinaisesti etsin kuvia kaupungissa asuneista sukulaisista ja heidän asuinpaikoistaan. Kortistoa selatessa Lindholmien nimi tuli vastaan, ja pyysin kuvan nähtäväksi. Muita entisiä kyläläisiä en pikaisella haulla löytänyt, mutta en tietenkään ehtinyt katsoa kaikkia kortteja. Palvelu arkistossa oli erittäin ystävällistä. Niinpä voinkin suositella siellä käyntiä niille, jotka etsivät Tampereelle muuttaneista sukulaisistaan kuvia. Kannattaa ottaa etukäteen yhteyttä arkistoon.