Blogi
Poliisikonstaapeli Vihtori (blogi)
Jostain syystä sivuston hakutoiminto näyttää nyt vain tulosten ensimmäisen sivun. Voin vain toivoa, etten ole kirjoittanut tästä aiheesta jo aiemmin. Näitä juttuja on tullut väsättyä jo niin pitkään, etten ihan tarkkaan muista, mitä kaikkea olen käsitellyt. Mutta kertaus kuuluu olevan opintojen äiti. Tällä kertaa Vihtori Markus Ihantolan elämäntarinaa.
Vihtori Markus syntyi huhtikuussa 1876. Isä Vihtori Anselm oli silloin renkinä Jumesniemen Kärjellä ja nähtävästi perhe asuikin siellä. Tietysti on mahdollista, että Vihtori tuli maailmaan äiti Matilda Josefiinan kotona Mataluksessa Pinsiössä. Parin vuoden päästä perhe muutti Salmensivun torppaan, joka kuului Kärjelle. Siellä kului Vihtorin lapsuus, arvatenkin työn merkeissä. Ripille hän pääsi 1892. Sisaruksia hänellä oli siinä vaiheessa seitsemän. 1893 perhe siirtyi Ihantolan torppaan nykyisen Haukijärven alueelle.
Ihantola oli Kalkunmäen Tiipiän torppa ja ilmeisesti kohtuullisen kokoinen. Se tarjosi työpaikan myös Vihtorille. Muutenkin vanhemmista lapsista oli siinä vaiheessa apua torpan töissä. Muistitieto kertoo torpan miesväen tehneen talvisin myös metsätöitä. Vihtori avioitui jo 21-vuotiaana 1897. Vaimo Aliina löytyi läheltä, Herttualan Haapaniemen torpasta. Pian syntyi myös omia lapsia, joista vanhimmat tosin kuolivat pieninä. Vihtori oli kutsunnoissa vetänyt arvan numerolla seitsemän. Se merkitsi kolmen vuoden asepalvelusta Lappeenrannassa. Hän siis palveli rakuunarykmentissä. Palvelukseen hän astui 1898.
1902 perhe suuntasi Hatanpään kartanoon, joka tuolloin kuului Messukylään. Vihtori lienee työskennellyt vähän aikaa muonarenkinä. Pian rippikirjaan on kuitenkin korjattu, että hän toimi N. Idmanin kuskina. Työt kuitenkin loppuivat, kun Nils Idman jäi kiinni kavalluksesta. Lapsia oli tuossa vaiheessa seitsemän. 1913 Vihtori, Aliina ja lapset muuttivat Pirkkalaan.
Pirkkalassa uusi koti löytyi Hyhkystä Simolan maalta. Vihtori merkittiin työmieheksi, tarkempaa tietoa ei työpaikasta ole. Jo seuraavana vuonna muutettiin Tampereelle. Nyt Vihtori toimi taas kuskina. Tällä kertaa työnantajaksi tuli Tampereen poliisilaitos, jonka palveluksessa hän toimi lopun työuransa. Hän hoiti hevosia. Ehkä rakuunakoulutuksesta oli apua työpaikan saamisessa. Jossain vaiheessa hänestä käytettiin nimitystä poliisilaitoksen virkailija. Lopulta uran päättyessä hän oli poliisikonstaapeli. Ilmeisesti hän oli koko ajan ratsupoliisin palveluksessa. Ansiokkaasta palveluksesta hän sai Suomen Valkoisen ruusun II luokan mitalin. Perhe asui Rautatienkadulla "Hetalan talossa".
1939 koittivat eläkepäivät ja muutto omaan taloon Pispalaan. Vihtorille ja Aliinalle syntyi kaikkiaan 13 lasta, joista kahdeksan eli aikuisiksi. 1939 nuorinkin oli jo parikymppinen. Monet lapsista asuivat jossain vaiheessa Vihtorin omistamassa talossa osoitteessa Pispalanvaltatie 56. Talo oli rakennettu 30-luvulla. Muistitieto kertoo, että talossa oli 30 tulisijaa. Sen hirret oli tiettävästi tuotu Terijoelta siellä puretusta huvilasta. Lapsenlapsilla on ollut tieto, että Aliina piti talossa kahvilaa tai leipomoa. He myös muistivat Vihtorin pitkänä suoraryhtisenä miehenä.
Vihtori ehti nauttia eläkepäivistä 12 vuoden ajan. Kesäkuussa 1951 hän kuoli kotonaan Pispalassa. Aliina oli kuollut jo kolme vuotta aiemmin.
Töissä Pitkäniemen sairaalassa (blogi)
Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin. Lähteitä on kuitenkin sen jälkeen tullut lisää, joten palaan nyt asiaan. Digitoiduista lähteistä parhaita ovat rippikirjat, sillä niissä on tarkka syntymäaika ja syntymäpaikka. 1900-luvun alkupuolen henkikirjoissa on merkitty vain syntymävuosi. Käytän niitä kuitenkin osittain lähteinä, sillä 1920-luvun rippikirjoja ei ole vielä käytettävissä. Muuttovuosia ei voi pitää varmoina. Moni saattoi odottaa pitkäänkin ennen kuin toimitti muuttokirjansa Hämeenkyröstä Pirkkalaan.
Ensimmäinen kylään liittyvä henkilö Pitkäniemessä oli Karl Forsberg, joka tuli sinne jo 1899 Helsingistä. Hän oli sairaanhoitaja ja myöhemmin ylihoitaja. 1914 sairaalaan tuli töihin Susanna (Sanni) Peltomäki. 1919 he avioituivat. Sanni Forsberg palasi miehensä kuoleman jälkeen hoitajaksi Pitkäniemeen. Myös Olga Peltomäki toimi hoitajana Pitkäniemessä 1916, mutta ei liene muuttanut kirjojaan Pirkkalaan.
Varhaisia tulijoita olivat myös Mäkelän sisarukset Koskelasta. Kaarle Fulgentin Mäkelä tuli hoitajaksi 1902, kävi välillä Amerikassa, palasi ja muutti 1908 Tampereelle. Vendla Mäkelä toimi pesijättärenä vuosina 1905 - 1907. Ellen Lempi Mäkelä oli myös pesijätär. Hän saapui Hämeenkyröstä 1909 ja muutti avioiduttuaan Tampereelle 1917. Edvard Mäkelä perheineen asui Pitkäniemessä vuosina 1901 - 1904. Hän toimi palovartijana. Seuraavasta polvesta Hilja Mäkelä oli hoitajana sairaalassa 1928 -1931.
Fanny Mustajärvi toimi pesijättärenä 1908 - 1911. Aina Mustajärvi puolestaan tuli pesijättäreksi 1914. Hän viihtyi sairaalan töissä vuoteen 1922.
Vuonna 1914 tulijoita olikin paljon. Aiemmin mainittujen lisäksi silloin aloittivat sairaalassa työskentelyn Emma Katri Peltonemi, Kaarle Johannes Valkama (aiempia Valkaman asukkaita) sekä Tyyne Valkama. He kaikki toimivat hoitajina. Artturi Oskari Virtanen (Kahilan vävy) perheineen tuli samana vuonna rengiksi maatilalle. Emma Peltoniemeä ei ole merkitty henkikirjoihin 1922 eikä 1923, mutta Sääksmäelle muuton aikaan 1925 hän oli hoitajatar Pitkäniemestä. Kaarle Valkama kuoli 1918. Tyyne Valkama lienee tehnyt Pitkäniemessä koko työuransa. Virtasen perhe palasi Hämeenkyröön 1922.
Eino Roito mainitaan 1922 henkikirjassa hoitajana. Hanna Ahonen merkittiin 1928 henkikirjaan pesijättärenä. Seuraavana vuonna siinä näkyy myös Heikki Torpainen hoitajana. 1930 henkikirjassa he ovat aviopari. Toropaisia ei mainita enää 1938 henkikirjassa Pitkäniemessä. Sen sijaan Sanni ja Lea Forsberg, Eino ja Helvi Roito sekä Tyyne Valkama näkyvät Pitkäniemessä vielä viimeisessä digitoidussa eli vuoden 1939 henkikirjassa.
Muista lähteistä tiedetään, että Heikki Perttu kävi mielisairaanhoitajakurssin Pitkäniemessä. Muistitieto kertoo myös Kalle Heikkilän ja Anna Leivon työskennelleen Pitkäniemessä.
Kohtalona Neuvostoliitto (blogi)
Tuolla nimellä on julkaistu Kansallisarkiston tietokanta, josta voi hakea Venäjälle eri vaiheissa siirtyneitä ihmisiä. Mainitsinkin Kansallisarkiston projektin taannoisessa blogitekstissä pohtiessani Frans Heinon kohtaloa. Palataan häneen kohta, mutta ensin vähän tietokannasta yleisellä tasolla. Piti tietysti katsoa, keitä hämeenkyröläisiä on päätynyt sinne. Hämeenkyrössä syntyneitä löytyi kahdeksan, heistä yksi oli edelleen kirjoilla pitäjässä. En tunnistanut heidän joukossaan kyläläisiä. Toki on muistettava, ettei kotikunta välttämättä tullut kirjatuksi oikein tai lainkaan. Mouhijärvellä syntyneitä oli myös kahdeksan, heidänkin nimensä yhtä lukuun ottamatta outoja.
Palataan sitten Frans Heinoon. Tietokannan tiedot sopivat häneen muuten, mutta kotikunta Perniö ei tietenkään ole oikein. Siispä tarkistamaan löytyikö Perniön Pettälästä Frans Heino. Ei löytynyt ainakaan vuosien 1869 - 1879 rippikirjasta. Eikä sopivaa Fransia muutenkaan, syntymävuosi ja sukunimi olisivat toki voineet muuttua matkan varrella. Seurakunnassa kastettiin 1876 kaikkiaan seitsemän Frans-nimistä poikalasta. Heistä yhden isä oli nimeltään Anders Johan (Antti Juho). Seurasin tätä Fransia 1900-luvun alkuvuosiin, jolloin hän muutti Hankoon. Ainakin siihen saakka sukunimi säilyi Ahlbäckinä. Eihän tämä tietenkään todista, ettei Petroskoihin päätynyt Frans Heino olisi ollut Perniöstä. Kuten todettua, syntymävuosi on voinut muuttua Amerikassa tai Venäjällä. Toistaiseksi kuitenkin pidän mahdollisena, että kyseessä olikin Haukijärveltä lähtenyt Frans Heino.
Toinenkin tutun kuuloinen nimi löytyi: Kaarle Vihtori Ahola, syntynyt 29.7.1900 Mouhijärvellä. Hänellä on jonkinlainen kytkös Haukijärvelle. Hänen isänsä Juho Ivar oli lähtöisin Parilan Rajalasta. Tupurlan Aholan torpassa Juho ehti asua vain muutaman vuoden ennen Amerikkaan lähtöään. Juho ja Hilma saivat kaksi poikaa, joista toinen siis kohtasi matkansa pään 1938 Neuvostoliitossa. Tämä herättää kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Mikä sai mouhijärveläisen lähtemään rajan taakse? Mistä hän meni rajan yli? Tietokanta ei ainakaan tiedä Amerikan kautta kulkemisesta. Pikemminkin siinä mainittu salatein saa ajattelemaan, että hän meni Suomesta rajan yli Neuvostoliittoon. Oliko siellä myös Juho, jonka jäljet Amerikan mantereella häviävät melko pian hänen sinne saavuttuaan?
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Lehtijuttuja valtameren takaa, osa 2 (blogi)
Jatketaan vielä Amerikan mantereella ilmestyneiden suomalaisten lehtien parissa. Monenlaista pientä löytyi myös muista valtameren taakse asettuneista entisistä kyläläisistä.
Päivälehti kertoi syyskuussa 1910, että John ja Ida Heinonen olivat saaneet tyttären, joka sai nimen Senni Kaariina. Todellisuudessa tyttären nimi taisi olla Jenni. Nimi mainitaan vanhempien muistokirjoituksessa. Tyttären syntyessä he asuivat Victoriassa, joka myös mainitaan myöhemmissä lähteissä. Maria ja Kalle Silta (Mustasilta) puolestaan ilmoittivat Erkki Johannes -pojan syntymästä Työkansa-lehdessä 1913. Canadan Uutiset tiesi kertoa 1920 Frank ja Hilda Ihantolan nuorimman lapsen ristiäisjuhlasta. Lapsi, joka valitettavasti kuoli seitsemänvuotiaana, sai nimen Kerttu Johanna. Paikalla oli naapureiden lisäksi kauempaa tulleet Kalle ja Elsie (os. Ihantola) Anttila.
Uuno Laakso (Selkee) ja Aino Tuominen kihlautuivat 1916. Avioliiton he solmivat samana vuonna. Sanonta "yhtyneet tovereiksi toisilleen" oli hyvin yleinen tuon ajan lehdissä. Mahdollisesti se viittasi siviiliavioliittoon. Laaksot näkyivät myös joulu- ym. tervehdyksissä lehdissä. Tässä yhdessä Väinö Selkeen perheen kanssa.
Kalle Koivisto kaipaili Raivaaja-lehdessä 1915 kahta hämeenkyröläistä tuttavaansa. Hän toivotti tervetulleiksi kirjeet myös muilta tuttavilta ja jopa tuntemattomilta. Asuinpaikka oli tuolloin jo Michigan. Vastaavat ilmoitukset olivat hyvin tavallisia amerikansuomalaisissa lehdissä. Niinpä myös Väinö Maatiala etsi veljeään Erlandia Työmies-lehdessä 1907. Tiedossa ei ole, ehtivätkö veljekset tavata ennen Väinön kuolemaa. Erlandia kaipaili myös serkku Aina Järvinen Raivaaja-lehdessä. Veljestään oli huolissaan niin ikään Jeremias Mäki peläten tämän joutuneen tulipalon uhriksi 1918. Ilmoitus julkaistiin Työmies-lehdessä.
"Farmille työhön" otsikoi ilmoituksensa Elizabeth Kinkki Toveri-lehdessä 1921. Kyseessä oli ymmärtääkseni Taavetti Kinkin ensimmäinen vaimo Amerikan mantereella. Taavetin elämänvaiheet uudessa maassa vaativat vielä hiukan selvittämistä. Niistä joskus myöhemmin lisää. Farmi, johon työvoimaa kaivattiin, oli Winlockissa Washingtonin osavaltiossa.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.
Lehtijuttuja valtameren takaa (blogi)
Kansalliskirjasto on digitoinut myös Amerikassa ilmestyneitä suomenkielisiä sanomalehtiä. Olen kyllä lehdet huomannut ja joskus yrittänyt niistä hakeakin. Tulos ei ole ollut kovin hyvä. Nyt näistä lehdistä on muodostettu kokoelma nimeltä Amerikansuomalaiset kausijulkaisut. Tällä valinnalla haun pystyy kohdistamaan kaikkiin kokoelman lehtiin. Joukossa on paljon työväenlehtiä, mutta toki muitakin. Lehtiä on tällä hetkellä digitoitu vuoteen 1923. Toivottavasti jatkoa saadaan pian. Kuten moni varmaan arvasi, olen etsinyt lehdistä Haukijärveltä muuttaneita koskevia juttuja. Niitä löytyikin muutamia. Eniten Alex Koivusta eli Taavetti Aleksius Koivistosta. Katsotaanpa tänään niitä.
Ensimmäinen juttu oli vuodelta 1911 Työkansa-lehdestä. Alex Koivu oli tuolloin farmari (maanviljelijä), mutta hän teki myös tilan ulkopuolisia töitä. Syyskuussa hän ajoi hevosella maata eräältä rakennustyömaalta. Tuolloin poliisi pysäytti hänet ja vaati näyttämään "laisin" eli luvan ajon suorittamiseen. Koivulla ei tällaista lupaa ollut. Poliisit selittivät, että itsenäisen farmarin tulee hankkia lupa, jotta hän voi harjoittaa hevosajoa kaupungin rajojen sisällä. Putkaan Koivu ei sentään joutunut, eikä hänen ajoaan estetty. Häneltä pidätettäisiin palkasta rahasumma, mahdollisesti 1000 dollaria (teksti on kovin himmeä juuri rahasumman kohdalla). Ymmärtäisin asian niin, että hän sai sakot. Jutun lopussa epäiltiin, että joku oli ilmiantanut Koivun poliisille.
Canadan Uutiset kertoi maaliskuussa 1923, että tiepaasin virkaan oli saapunut vain kaksi hakemusta. Toinen oli entiseltä tiepaasilta Alex Koivulta, toinen Simon Perrieriltä. Molemmat hakijat olivat McIntyresta, missä Koivun tila sijaitsi. Jostain syystä Shuniahin kunnanvaltuusto päätti antaa toimen Perrierille 500 dollarin palkalla. Älkää kysykö, mitä tiepaasin tehtäviin kuului tai mistä nimitys tulee. Tien kunnossapitoa voisi tietysti veikata.
Saman vuoden syyskuussa Koivu ilmoitti Canadan Uutisissa itse. Hän kehotti tilaamaan porsaita. Porsaat olisivat haettavissa lokakuun alkupäivinä. Hinta viisi dollaria viitannee melko pieneen porsaaseen. Tosin minulla ei ole mitään käsitystä Kanadan rahan tuolloisesta arvosta. Joulukinkuksi possut tuskin kuitenkaan ehtivät. Mielenkiintoista on myös se, että Koivulla oli jo tuossa vaiheessa puhelin.
Jatkossa hiukan muista Atlantin takana lehtiin päässeistä. Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.