Blogi

Hän oli isoäitini. En koskaan ajattele häntä mummuna. Mummu on joku, jonka olet tuntenut, joku, jonka sylissä olet istunut, joku, jonka kanssa olet nauranut. Mitään näistä en ole voinut Martan kanssa tehdä, sillä hän kuoli jo 1927. Martasta ei ole säilynyt yhtään valokuvaa, joten en voi oikein edes kuvitella häntä mielessäni. Toki on mahdollista, että hän on mukana jossakin gallerian ryhmäkuvassa, mutta ei häntä ole kukaan tunnistanut.

Tällä kertaa kerron teille sen vähän, mitä Martasta tiedän. Martta syntyi syyskuussa 1900. Ei ole tietoa siitä, missä vanhemmat Samuli ja Matilda tuolloin asuivat. Joka tapauksessa Samuli oli Pakkasella muonarenkinä ja asuinpaikkaan viitannee sana Kukkula, joka näkyy rippikirjassa. Vuonna 1902 perhe muutti pieneen mökkiin Hiirikalliolle. Martta oli perheen kahdeksasta lapsesta kolmanneksi nuorin. Hän varmasti suri, kun näki sisaruksista neljän kuolevan lapsena. Lisäksi veli Artturi kuoli aikuisena Hämeenlinnan vankileirillä. Sen jälkeen Martta oli sisaruksista ainoa, joka oli elossa.

Martta aloitti kansakoulussa 1909. Oppimäärä tuli suoritetuksi 1913. Toisin kuin muille lapsilleen eivät Samuli ja Matilda saaneet Martalle vaate- tai muuta avustusta koulunkäyntiä varten. Ehkäpä heillä oli juuri noina vuosina taloudellisesti hiukan helpompaa. Mitä koulun jälkeen? Hän pääsi ripille 4.6.1916. Hänet merkittiin henkikirjoihin vanhempiensa kanssa. Hän ei näyttäisi lähteneen piikomaan minnekään. Ehkä hän asui kotona, mutta autteli Pakkasella tarvittaessa.

Yllätten Martan nimi tuli esiin Pohjois-Pirkkalan henkikirjasta 1923. Hän asui osoitteessa Hyhky, Simola 17, jonka tarkkaa sijaintia en ole vielä saanut selville.  Ajattelen, että se on hän, sillä tuskinpa siellä olisi asunut joku muu samana vuonna syntynyt Martta Sofia Pettersson. Lisäksi Tampereen poliisin osoitekortistosta selviää, että verkatehtaan työntekija Martta Sofia Pettersson, jolla on oikea syntymäaika,  muutti Pispalasta kesäkuussa 1923 Tiiliruukinkadulle. Hän muutti alkuvuodesta 1924 Viinikankadulle, ja sieltä uudestaan Pispalaan. Martta näyttää siis asuneen 1920-luvun alkuvuosina Tampereella ja Pispalassa ja olleen tehdastyössä. Kirjansa hän muutti Tampereelle alkuvuodesta 1926.

Kesällä 1925 Martta tuli raskaaksi. Hän ei kuitenkaan avioitunut tyttärensä isän kanssa. Tämän henkilöllisyys ei ole tiedossa, ei myöskään syy, miksi he eivät avioituneet. Martan viimeinen osoite Tampereella oli Kasarmi 9, hätäapuasunto Kalevankankaalla. Voi olla, että hän palasi tehdastyöhön vielä lapsen syntymän jälkeen. Viimeistään talvella 1927 hän kuitenkin sairastui. Keuhkotauti vei hänet ilmeisesti nopeasti. Hänen lyhyt elämänsä päättyi helmikuun alussa 1927. Hänet haudattiin Hämeenkyröön.

Martasta on hyvin vähän suvussa kulkenutta tietoa. Ehkä hänestä ei haluttu puhua, olihan aviottoman lapsen saaminen tuohon aikaan monen mielestä häpeä. Kummittelutarina työväentalolta on säilynyt, samoin kertomus siitä, että valkoinen vartiosotilas Pakkasella olisi yrittänyt ampua hänet. Ehkä kyseessä oli pelottelu. Kuolinsyy oli muistitiedon mukaan lentävä keuhkotauti. 

Äitiys ei aina ole ollut auvoista. Surullisetkin tarinat pitää silti kertoa. Hyvää äitienpäivää.

Aina Matilda Kinkki syntyi helmikuussa 1884. Hän kasvoi Viidaojankulman Kinkillä sisarustensa kanssa. Kansakouluun hän ei päässyt toisin kuin nuorempi veljensä Ville. Kiertokoulu tarjosi pienen matkan opintietä. Ripille hän pääsi 1900, ja vuoden 1902 lopussa hän siirtyi Tampereelle. Siellä hänet kirjattiin rippikirjaan sukunimellä Salo. Hän oli tehtaassa työssä aina vuoteen 1912, jolloin avioitui peltiseppä Arvid Aleksander Laakson kanssa. Poika Leo Arvi syntyi samana vuonna. 

Perhe muutti elokuussa 1914 Tornioon. Sieltä ei ole kirkonkirjoja digitoitu noin pitkälle, joten on tyytyminen henkikirjojen antiin. Niistä käy ilmi, että perhe oli kasvanut kuusijäseniseksi 20-luvun alkuvuosiin tultaessa. Merkintä 2 - 2 tarkoittaa, että Ainolla ja Arvidilla oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Asuinpaikka "Puistoissa" hiukan ihmetyttää, mutta se voi tarkoittaa asumista vanhan korttelijärjestelmän ulkopuolella. Torniohan oli tuohon aikaan varsin pieni kaupunki, myös pinta-alaltaan. 

Syyskuussa 1922 perhettä kohtasi suru, kun perheenisä Arvid Laakso kuoli. Kuolinilmoituksen Anni lienee painovirhe. Tämän jälkeen perheen vaiheista on vaikeampi saada tietoa. Uutiset tulipalosta ja varastetuista vaatteista kertovat ehkä jotakin. Nimi vain on kovin yleinen. Tiedän, että perheenjäsenistä on Geni-profiilit, mutta niissä tuntuu olevan virhettä syntymä- ja kuolinajoissa, joten ehkä ei oteta niistä tietoja tähän. On mahdollista, että Aino pyrki kouluttamaan lapsiaan. Varmasti kuitenkin tiedetään, että Aino Laakso palasi Tampereelle. Jälkikäteen on   Tampereen 1908 - 1920 rippikirjaan tehty lisäys "tak. V-721/1931-1940". Mahdollisesti poika Leo asui Helsingissä ja tytär Irene Tampereella. Aino kuoli Tampereella 1956 ja hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle. 

Kun Pakkasen sisäpiika Matilda Mustasilta kihlautui Samulinsa kanssa, sai hän talosta kihlajaislahjaksi kellon. Kello seurasi Matildaa Mouhijärvelle ja takaisin Haukijärvelle. Se oli niitä harvoja esineitä, joita Matildan tyttärentytär halusi mukaansa lapsuudenkodistaan Hiirikalliolla. Kello oli hänen omassa kodissaan muistona koko hänen elämänsä ajan. Se ei ainakaan 50-luvun lopussa enää käynyt. Joku lienee vetänyt sitä niin, että vieteri oli katkennut. Myöhemmin toin kellon toiselle piuolelle Suomea, korjautin sen ja katkaisin taas vieterin. Nyt kello on taas vain muistoesine kertoen kolmen, osittain neljän naisen historiaa.

Tekstit kellon takana ovat ranskaa, joten se lienee valmistettu Ranskassa. Ehkä huomaatte, että kello on herätyskello. Matilda vihittiin 1888, kihlauksen ajankohdasta ei ole tietoa. Joka tapauksessa herätyskello on ollut suhteellisen uusi keksintö. Muita kelloja kyllä oli ollut pitempään, mutta herätyskelloa ei joka mökissä ollutkaan. Voi tietysti pohtia, oliko herätyskello Matildalle tarpeen. Hänellä riitti herättäjiä seuraavina vuosina. Kenties se edusti hänelle jotain kaunista ja hiukan ylellistä ja oli siksi tärkeä.

Kyllä, tiedän, ettei kello ole säilynyt kokonaisena, eikä sillä juuri ole rahallista arvoa. Uutena siinä on ollut jonkinlainen koristeellinen kehikko ympärillä. Mitä kehikolle on tapahtunut, ei ole tiedossa. Kenties se särkyi jo Pakkasella, ja he päättivät siitä syystä antaa kellon pois. Kukaties joku Matildan lapsista rikkoi sen vahingossa. Eipä sillä enää väliä, arjen historiaa kello kertoo kuitenkin.

Käykääpä katsomassa gallerian uutta kuvaa Haukijärveltä. Se on Urho Viidanojan arkistosta, kuten monet muutkin hienot kuvat. Keskeinen paikka, Suojan risti, jossa odotellaan linja-autoa suuntana ilmeisesti Tampere ja edelleen Valkeakoski. Olisipa mukava tietää, kenen koira on päässyt kuvaan.

Malakias Kallioniemi kuoli lokakuussa 1897. Perunkirjoitus suoritettiin marraskuussa samana vuonna. Sen suorittivat Väinö Nyström ja Matti Nordlund. Malakias oli perukirjan mukaan entinen torppari, mutta poika Taavetti talokas. Ilmeisesti tilasta oli jo tuolloin tehty kaupat. Entiseksi torppariksi Malakiaksella oli paljon omaisuutta. Niinpä olikin kirkosssa kuulutettu huutokaupasta, joka pidettäisiin samana päivänä. 

Myytävää riitti. Yllättävän paljon oli maanviljelykseen liittyvää tarpeistoa. Ehkä se oli ollut vielä Malakiaksen omistuksessa. Monet esineet jäivät taloon, mutta riitti niitä muillekin lapsille ja ulkopuolisille huutajille. Lehmää ei myyty, mutta lampaita ja sika kylläkin. Myös vaatetavaraa oli paljon. Röttitakki, siis karkeasta pellavakankaasta tehty takki, päätyi Peltoniemeen. Ilmeisesti Kallioniemessä kalastettiin, sillä luettelosta löytyy myös verkko ja kaksi mertaa. Krenkku lienee aura, mutta rohkan merkitys piti jo etsiä verkosta. 

Ketkä sitten tavaraa huusivat? Heistä saamme tietää vain sukunimen. Niinpä voi vain arvuutella, onko luettelossa esiintyvä Peltomäki edesmenneen poika vai Mustajärvenkulman Peltomäestä. Tuttuja nimiä ovat ainakin Kahila, Keskinen, Mustajärvi, Ahonen, Vuorenmaa, Ojaniemi, Roos, Antila, Rintala, Kinkki ja Lähteenkorva.

Vielä pari mielenkiintoista yksityiskohtaa. Lehmää ei myyty, sillä maksettaviin on merkitty testamenttilehmä kirkkoherralle. Perukirjaan kirjattiin myös perinnönjako. Kaikki lapset saivat viidenneksen siitä summasta, mikä jäi, kun omaisuuden arvosta vähennettiin kulut. Myös tytär peri saman 23,18 markan summan. Parikymmentä vuotta aiemmin hänen osuutensa olisi ollut vain puolet veljien saamasta perinnöstä.