Blogi

Aina Matilda Kinkki syntyi helmikuussa 1884. Hän kasvoi Viidaojankulman Kinkillä sisarustensa kanssa. Kansakouluun hän ei päässyt toisin kuin nuorempi veljensä Ville. Kiertokoulu tarjosi pienen matkan opintietä. Ripille hän pääsi 1900, ja vuoden 1902 lopussa hän siirtyi Tampereelle. Siellä hänet kirjattiin rippikirjaan sukunimellä Salo. Hän oli tehtaassa työssä aina vuoteen 1912, jolloin avioitui peltiseppä Arvid Aleksander Laakson kanssa. Poika Leo Arvi syntyi samana vuonna. 

Perhe muutti elokuussa 1914 Tornioon. Sieltä ei ole kirkonkirjoja digitoitu noin pitkälle, joten on tyytyminen henkikirjojen antiin. Niistä käy ilmi, että perhe oli kasvanut kuusijäseniseksi 20-luvun alkuvuosiin tultaessa. Merkintä 2 - 2 tarkoittaa, että Ainolla ja Arvidilla oli kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Asuinpaikka "Puistoissa" hiukan ihmetyttää, mutta se voi tarkoittaa asumista vanhan korttelijärjestelmän ulkopuolella. Torniohan oli tuohon aikaan varsin pieni kaupunki, myös pinta-alaltaan. 

Syyskuussa 1922 perhettä kohtasi suru, kun perheenisä Arvid Laakso kuoli. Kuolinilmoituksen Anni lienee painovirhe. Tämän jälkeen perheen vaiheista on vaikeampi saada tietoa. Uutiset tulipalosta ja varastetuista vaatteista kertovat ehkä jotakin. Nimi vain on kovin yleinen. Tiedän, että perheenjäsenistä on Geni-profiilit, mutta niissä tuntuu olevan virhettä syntymä- ja kuolinajoissa, joten ehkä ei oteta niistä tietoja tähän. On mahdollista, että Aino pyrki kouluttamaan lapsiaan. Varmasti kuitenkin tiedetään, että Aino Laakso palasi Tampereelle. Jälkikäteen on   Tampereen 1908 - 1920 rippikirjaan tehty lisäys "tak. V-721/1931-1940". Mahdollisesti poika Leo asui Helsingissä ja tytär Irene Tampereella. Aino kuoli Tampereella 1956 ja hänet on haudattu Kalevankankaan hautausmaalle. 

Kun Pakkasen sisäpiika Matilda Mustasilta kihlautui Samulinsa kanssa, sai hän talosta kihlajaislahjaksi kellon. Kello seurasi Matildaa Mouhijärvelle ja takaisin Haukijärvelle. Se oli niitä harvoja esineitä, joita Matildan tyttärentytär halusi mukaansa lapsuudenkodistaan Hiirikalliolla. Kello oli hänen omassa kodissaan muistona koko hänen elämänsä ajan. Se ei ainakaan 50-luvun lopussa enää käynyt. Joku lienee vetänyt sitä niin, että vieteri oli katkennut. Myöhemmin toin kellon toiselle piuolelle Suomea, korjautin sen ja katkaisin taas vieterin. Nyt kello on taas vain muistoesine kertoen kolmen, osittain neljän naisen historiaa.

Tekstit kellon takana ovat ranskaa, joten se lienee valmistettu Ranskassa. Ehkä huomaatte, että kello on herätyskello. Matilda vihittiin 1888, kihlauksen ajankohdasta ei ole tietoa. Joka tapauksessa herätyskello on ollut suhteellisen uusi keksintö. Muita kelloja kyllä oli ollut pitempään, mutta herätyskelloa ei joka mökissä ollutkaan. Voi tietysti pohtia, oliko herätyskello Matildalle tarpeen. Hänellä riitti herättäjiä seuraavina vuosina. Kenties se edusti hänelle jotain kaunista ja hiukan ylellistä ja oli siksi tärkeä.

Kyllä, tiedän, ettei kello ole säilynyt kokonaisena, eikä sillä juuri ole rahallista arvoa. Uutena siinä on ollut jonkinlainen koristeellinen kehikko ympärillä. Mitä kehikolle on tapahtunut, ei ole tiedossa. Kenties se särkyi jo Pakkasella, ja he päättivät siitä syystä antaa kellon pois. Kukaties joku Matildan lapsista rikkoi sen vahingossa. Eipä sillä enää väliä, arjen historiaa kello kertoo kuitenkin.

Käykääpä katsomassa gallerian uutta kuvaa Haukijärveltä. Se on Urho Viidanojan arkistosta, kuten monet muutkin hienot kuvat. Keskeinen paikka, Suojan risti, jossa odotellaan linja-autoa suuntana ilmeisesti Tampere ja edelleen Valkeakoski. Olisipa mukava tietää, kenen koira on päässyt kuvaan.

Malakias Kallioniemi kuoli lokakuussa 1897. Perunkirjoitus suoritettiin marraskuussa samana vuonna. Sen suorittivat Väinö Nyström ja Matti Nordlund. Malakias oli perukirjan mukaan entinen torppari, mutta poika Taavetti talokas. Ilmeisesti tilasta oli jo tuolloin tehty kaupat. Entiseksi torppariksi Malakiaksella oli paljon omaisuutta. Niinpä olikin kirkosssa kuulutettu huutokaupasta, joka pidettäisiin samana päivänä. 

Myytävää riitti. Yllättävän paljon oli maanviljelykseen liittyvää tarpeistoa. Ehkä se oli ollut vielä Malakiaksen omistuksessa. Monet esineet jäivät taloon, mutta riitti niitä muillekin lapsille ja ulkopuolisille huutajille. Lehmää ei myyty, mutta lampaita ja sika kylläkin. Myös vaatetavaraa oli paljon. Röttitakki, siis karkeasta pellavakankaasta tehty takki, päätyi Peltoniemeen. Ilmeisesti Kallioniemessä kalastettiin, sillä luettelosta löytyy myös verkko ja kaksi mertaa. Krenkku lienee aura, mutta rohkan merkitys piti jo etsiä verkosta. 

Ketkä sitten tavaraa huusivat? Heistä saamme tietää vain sukunimen. Niinpä voi vain arvuutella, onko luettelossa esiintyvä Peltomäki edesmenneen poika vai Mustajärvenkulman Peltomäestä. Tuttuja nimiä ovat ainakin Kahila, Keskinen, Mustajärvi, Ahonen, Vuorenmaa, Ojaniemi, Roos, Antila, Rintala, Kinkki ja Lähteenkorva.

Vielä pari mielenkiintoista yksityiskohtaa. Lehmää ei myyty, sillä maksettaviin on merkitty testamenttilehmä kirkkoherralle. Perukirjaan kirjattiin myös perinnönjako. Kaikki lapset saivat viidenneksen siitä summasta, mikä jäi, kun omaisuuden arvosta vähennettiin kulut. Myös tytär peri saman 23,18 markan summan. Parikymmentä vuotta aiemmin hänen osuutensa olisi ollut vain puolet veljien saamasta perinnöstä. 

Olen usein näissä teksteissä kertonut jonkun kyläläisen vaiheista tarkemmin ja ehkä vapaammin kuin varsinaisilla historiasivuilla on mahdollista. Tälläkin kertaa kyseessä on muualta kylään muuttanut. Tänään kerron Matti Rintalasta ja hänen ensimmäisestä vaimostaan Esteristä. Fiia Rintalasta on ollut blogiteksti jo aiemmin. 

Matti syntyi elokuussa 1863 Ikaalisten Osaran Vesterkullan torppaan. Hän oli nuorin Matti Matinpojan ja Johanna Erkintyttären lapsista, joita oli ainakin seitsemän. Perhe siirtyi pois torpasta vuoden 1867 aikoihin. Isä-Matti toimi jonkun aikaa renkinä taloissa, myöhemmin hänestä tuli itsellinen. Perheen äiti kuoli 1869. Vanhemmat lapset muuttivat pois kotoa yksi kerrallaan. Matti ja hänen sisarensa Maria Josefiina asuivat isänsä kanssa Läykkälässä, kunnes 1870-luvun loppupuolella muuttivat Hämeenkyröön.

Matti tuli 1879 pappilan Riutan torppaan rengiksi. Rengin ammatissa hän myös jatkoi seuraavat vuodet. Ensin Tuokkolan Lammelassa, sitten Untilan Vaiviovännillä ja Uskelan Käkelän Koiviston torpassa. 1883 hän päätti siirtyä Mouhijärvelle. Pukaran Peltomäessä kului seuraava vuosi. Vuoden 1884 lopulla hänestä tuli Parilan Äärilän renki. Toukokuussa 1885 hän avioitui Ester Vilhelmiina Iisakintyttären kanssa. Perheen perustamisen jälkeenkin Matti oli renkinä ainakin Peltoniemessä ja Suojalla. 1890 hänet merkittiin Parilaan itselliseksi. Tiedossa ei ole, minkä talon maalla perhe asui. 1891 alkavassa rippikirjassa heille merkittiin sukunimi Rintala. Seurasi vaimon kuolema, uusi avioliitto, piipahdus Kuotilan Juusen mäkitupalaisena ja 1902 muutto Pakkasen maalle. Loppu onkin sivustolla. 

Esteri oli hämeenkyröläinen. Hän oli syntynyt 1858 Kortesniemen torppaan, joka kuului pappilalle. Hän oli Isak Matinpojan ja Saara Juhontyttären lapsista nuorin. Isak kuoli 1882. Veli jatkoi torpanpitoa, ja Esteri äitinsä kanssa asui siellä avioitumiseen saakka. Torpan nimi vaihtui Kiviniemeksi 1880-luvulla. Esteri oli ilmeisesti huonokuuloinen jo nuorena. Hän kuoli 1896 keuhkotautiin, kuten niin moni tuohon aikaan.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.