Blogi

Sain kesän aikana muutaman pyynnön jälkeen auki SSHY:n sivuilta Mouhijärven seurakunnan luetteloita vihityistä, kuulutetuista, rippilapsista ym vuodelta 1924. Lisäksi sivuille on hiljattain ilmestynyt Oriveden ja Ikaalisten kirkonkirjoja suunnilleen vuoteen 1920 asti. Olin niistä tietysti innoissani, mutta tällä kertaa anti jäi vähäiseksi.

Aloitetaan Mouhijärveltä. Ainoat Haukijärveen liittyvät nimet, jotka löysin, olivat Emilia Varin ja Kalle Salmi. Edellinen muutti elokuussa 1924 Hämeenkyröstä Mouhijärvelle ja jälkimmäinen samassa kuussa Mouhijärveltä Hämeenkyröön. Ikään kuin kertauksen vuoksi tulin vilkaisseeksi myös rippikirjaa, joka päättyy vuoteen 1921. Siinä Mustajärven omistajaksi on ilmeisesti myöhemmin merkitty Väinö Suni. Henkikirjasta merkintä löytyy vuodelta 1922. Voisi ajatella, että kauppa on solmittu 1921 tai aivan vuoden 1922 alussa. Lainhuutoon tai muuuhun viralliseen toimitukseen ei ole henkikirjassa mitään viittausta. 

Oriveden kirjat kiinnostivat lähinnä oman suvun vuoksi, mutta olihan sinne muuttanut muutamia haukijärveläisiäkin. Mustajärvellä aiemmin asunut perhe löytyi nyt Eskola-nimisenä. Lasten muutot pois, jopa Amerikkaan asti, Eliaksen kuolema valtameren takana ja Aliinan puolison kuolema 1918 vahvistuivat myös rippikirjasta. Lempi Koskipään (os. Peltoniemi) ja hänen poikansa Toivon vaiheisiin Tampereella, Helsingissä ja Orivedellä löytyi myös tarkennusta. Saara (os. Peltomäki) ja Sulo Ärrälän avioliitto näkyi niin ikään Oriveden kirjoissa. Heidät vihittiin Orivedellä.

Vihtori Lehtisen perhe löytyy Ikaalisten rippikirjasta 1911 -1920 edelleen Osaralta. Vihtori on merkitty ensin muonarengiksi, mutta korjattu myöhemmin irtolaiseksi. Ehtoollismerkinnät päättyvät vuoteen 1916. Samana vuonna on vanhin tytär Emma päässyt ripille. Taisipa olla oikeassa muistitieto, joka kertoi perheen tulleen Pakkaselle jo ennen vuotta 1918. Kirjansa perhe lienee muuttanut Hämeenkyröön vasta 1920-luvulla. Juho Ivar ja Aina (os. Valkama) Mäkinen asuivat Luhalahdessa. Juho Ivar oli ammatiltaan nahkuri. Hemming Jokisen perheen muutto Isoröyhiöstä Leutolaan tapahtui 1917.

Eilisen Miina Sillanpään päivän kunniaksi pieni muistelma 1930-luvulta. Miina Sillanpää oli pitämässä puhetta Haukijärven työväentalolla, kun hiukan humalassa ollut Jussi-niminen mies häiritsi häntä välihuudoilla. Silloin Miina keskeytti puheensa, katsoi Jussia hyvin arvonsa tuntevasti ja sanoi "Olkaa hyvä, antakaa minun puhua ensin, saatte kyllä sen jälkeen puheenvuoron". Tämä sai Jussin vaikenemaan. Toisen paikalla olleen mieleen jäi Miinan laukku, jossa oli kirjaimet M  ja S näkyvästi. Sellaisia ei tainnut kyläläisillä olla.

Niin kauan kuin lähteenä käytetään kirkonkirjoja, voi henkilöt aika varmasti tunnistaa syntymäajan ja -paikan perusteella. Nämä tiedot tulivat henkikirjoihinkin joskus 1940-luvun aikana. Kun henkilön matkaa pyrkii tällaisessa paikallishistoriallisessa jutussa jäljittämään, joutuu turvautumaan myös sanomalehtiin, joissa näitä tarkentavia tietoja ei useinkaan ole. Seuraavassa kerron pari esimerkkiä siitä, mihin tämä voi johtaa,  jos ei ole tarkkana. Olen paljonkin tehnyt hakuja digitoiduista lehdistä, myös vuoden 1939 jälkeen ilmestyneistä, jotka eivät ole vapaasti verkossa luettavissa. Siksi tekstissä ei ole linkkejä lehtiin.

Sukulaiselta saadun tiedon mukaan Laina Maria Mustasilta avioitui Eetu Laukaksen kanssa. Laina oli muuttanut 1928 Kuusankoskelle, jossa nuoret ilmeisesti tapasivat ja avioituivat 1930. Mitä lehdet näyttäisivät kertovan heistä? No lupaavalta näyttäisi tieto, että palvelija Laina Laukas ja tytär muuttivat 30-luvulla Valkealasta Teiskoon. Teisko-Aitolahti lehti puolestaan kertoi, että karjanhoitaja Laina Maria Laukas kuulutettiin avioliittoon Matti Niemisen kanssa 1945. Lehdistä löytyy myös tieto, että Eetu Laukas kuoli 40-luvun alussa. Sitten tulee iso mutta. Kouvolan Sanomissa marraskuussa 1954 Laina Laukas kiitteli niitä, jotka olivat muistaneet häntä merkkipäivänä. Laina Maria Laukas (os. Mustasilta) täytti marraskuussa 1954 50 vuotta. Tuo Teiskon suunnalla asunut Laina Laukas oli siis joku muu. Eikä Eetu Laukaskaan ollut oikea, 1942 kuolleella oli Eetulla oli jo perhe Tammisaaressa, kun Laina Mustasilta ja Eetu Laukas avioituivat Kuusankoskella. Laina Laukaksen viimeiset vaiheet ovat siis edelleen etsinnässä.

Hilma Maria Mäensivusta olen kirjoittanut jo aiemmin. Päättelyni hänen tiestään ja avioliitostaan osoittautui oikeaksi. Ne pystyy nykyisin tarkistamaan Kuusankosken digitoiduista kirkonkirjoista. Mutta entä myöhemmin, löytyykö hänestä tietoa sanomalehdistä? No, Joutsassa olisi yksi samanniminen, mutta onneksi hänen 90-vuotispäivänsä löytyy lehdistä. Hän oli parikymmentä vuotta meidän Hilmaamme nuorempi. Hilma Maria Liukkonen olisi tarjolla myös Jämsänkoskella ja myöhemmin Asikkalassa. Hän oli leski avioituessaan Kallensa kanssa 1948. Tällöin Hilma os. Mäensivu olisi ollut 60-vuotias. Länsi-Savo-lehti julkaisi 1979 lasten kiitokset Hilma Maria Liukkosen muiston kunnioittamisesta. Silloin Hilma os. Mäensivu olisi ollut 100-vuotias. Yhteenvetona voinee todeta, että Hilma Maria Liukkonen on ollut yleinen nimi. Ei ole syytä tehdä johtopäätöksiä ellei ainakin syntymäaika ole selvillä.

Ei siis lisätietoa Lainasta tai Hilmasta. Ehkä sitä kuitenkin vielä joskus löytyy...

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kolmen viikon kuluttua.

Näiden sivujen  tekemisessä suurena apuna on ollut muistitieto. Haluankin kiittää kaikkia, jotka ovat kertoneet muistojaan kylästä ja kyläläisistä. Ajattelen kiitollisuudella myös niitä muistelijoita, joita nämä sanat eivät enää tavoita. Muistot,  pienet tarinat ja kaskut tuovat ikään kuin lihaa luiden ympärille. Kylähistoriikin on hyvä olla muutakin kuin nimiluettelo. Muistitietoa on tietysti hyvä mahdollisuuksien mukaan tarkistaa asiakirjoista ja dokumenteista. Niin olen pyrkinyt tekemään, ja samalla huomannut, että kerrottu pitää aika hyvin paikkansa. Toki joskus erehdytään vuodesta tai jopa henkilöstä, mutta täysin keksittyyn en ole törmännyt. Tälläkään kertaa ei ole kyse keksitystä. Aion kuitenkin kertoa tilanteesta, missä muistitiedolle ei tunnu löytyvän vahvistusta asiakirjoista.

Sanokaamme häntä Idaksi. Tarkempia henkilötietoja en kerro, sillä lapsia voi ainakin periaatteessa vielä olla elossa. Ida tuli perheensä mukana Haukijärvelle niin, että hän kävi kansakoulun viimeisen luokan kylän koulussa. Hän oli 19-vuotias, kun molemmat vanhemmat kuolivat. 22-vuotiaana hän sai pojan. Hän ei avioitunut pojan isän kanssa, mutta pojalla oli kuitenkin isänsä sukunimi, joten isä oli tunnustanut tämän. Edellä sanotusta ovat niin muistitieto kuin asiakirjat yhtä mieltä. Muistitiedon mukaan Ida jätti muutamien vuosien kuluttua pojan tämän isän hoitoon ja muutti Nokialle. Siellä hän sai kaksostyttäret. Hän kuoli siellä 29-vuotiaana.

Asiakirjojen mukaan Ida ei muuttanut Haukijärveltä mihinkään. Henkikirjoissa hänet merkittiin koko ajan kylään, eikä seurakuntakaan ilmoittanut hänen muutostaan kirkollisissa ilmoituksissa Hämeenkyrön Sanomissa. Se on hiukan outoa, sillä elettiin aikaa, jolloin lakimuutos vaati olemaan kirjoilla siellä, missä asui. On mahdollista, että hän viittasi kintaalla lain vaatimuksille. Häntä ei kuitenkaan henkikirjassa merkitty irtolaiseksi, kuten vastaavissa tapauksissa ennen lakimuutosta yleensä tehtiin. Myöskään haudattujen luettelo ei kerro, että hänet olisi haudattu Nokialle tai ylipäätään muualle kuin Hämeenkyröön. Luettelon mukaan hän oli Haukijärveltä. Tyttäret näkyvät henkikirjoissa, ja he syntyivät pari vuotta pojan syntymän jälkeen.

Aikuisen Idan vaiheiden selvittäminen on osoittautunut vaikeaksi. Lähivuosina ei ole tulossa  julkiseksi asiakirjoja, joista tietoa voisi etsiä. Pitää vain toivoa onnekasta sattumaa.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

Tänään palaan viisi vuotta vanhaan tekstiin. Tulin nimittäin katsoneeksi, onko Huittisten kirkonkirjoja digitoitu lisää. Onhan niitä, ja viimeisin rippikirja kertoo, että suutari Johannes Keskinen muutti perheineen Helsinkiin 1914.  Helsinki on siitä hankala paikka, että 1900-luvun kirkonkirjoja ei ole digitoitu. Mutta niitä korvaa osittain poliisilaitoksen osoiterekisteri, josta kaupunginarkisto lähetttää kopiot sähköpostiin nopeasti ja vieläpä ilmaiseksi. Niinpä saamme tietää, että jalkinetyöntekijä Johannes Keskinen tuli Helsinkiin vuoden 1913 lopussa. Hän asui useassa osoitteessa, mikä oli tuon ajan työläisperheillä yleistä.

Myös Ida Keskisellä oli oma kortti, mikä on hiukan outoa, sillä perhe merkittiin yleensä miehen korttiin. Osoitteetkaan eivät ole samoja, Ida näyttäisi asuneen kahden ensimmäisen lapsen kanssa lähellä Johannesta, mutta ei ainakaan koko aikaa samassa osoitteessa. Perhe on kuitenkin kokonaisuudessaan myös Johanneksen kortilla. Ehkä kyse on vain rekisterinpitäjän epätarkkuudesta. Idan kortin mukaan perhe on muuttanut Helsingistä kesällä 1918. Todennäköisesti Hämeenkyröön.

Kun ollaan vuodessa 1918, kannattaa aina tarkistaa valtiorikosoikeuksien aktit. Johannekselle ei sellaista näytä olevan. Mutta hänet kyllä mainitaan vankikortissa. Ellei sitten ole ollut olemassa toinen 36-vuotias jalkinetyöntekijä Johannes Keskinen Helsingistä. Ei täysin poissuljettua sekään. Kortin mukaan hänet oli vangittu Lahdessa ja tuotu Santahaminaan. Kortissa mainitaan keuhkotauti. Ehkä hänet on vapautettu ennen valtiorikosoikeuden eteen joutumista, tai sitten akti on vain joutunut hukkaan. Osoitekortin merkinnät päättyvät hänelläkin vuoteen 1918, joten Santahaminasta päästyään hän lienee suunnannut Hämeenkyröön.

Edelleen jää epäselväksi se, asuivatko he Huittisten ja Helsingin lisäksi myös muualla. Todennäköisesti, sillä 1911 syntynyttä Helmiä ei Huittisten rippikirjassa ole. Hämeenkyrön vuodet on sivustolla ja aiemmassa blogitekstissä aika tarkkaan selvitetty, aivan loppua lukuun ottamatta. Näyttää nimittäin siltä, että perhe hajosi vuoden 1925 aikoihin. Ida ilmoitti tuolloin, ettei Johannes huolehtinut lapsista. Syytä emme tiedä. Johannes kuoli Tampereella verensyöksyyn, joka lienee aiheutunut keuhkotaudista. Keukotauti merkittiinkin hänelle Hämeenkyrössä kuolinsyyksi. Tampereella vierasseurakuntalaisten haudattujen luettelossa on Johanneksen kohdalla merkintä köyhäinhoidosta. Ilmeisesti sairaus oli saanut yliotteen.

Ei ollut elämä helppoa 100 vuotta sitten, jos se ei aina ole sitä nykyäänkään.