Blogi

Ehkä joku on huomannutkin, että päivitin Kullan perheen tietoja viime viikolla. Tavallaan jää aina harmittamaan, kun entinen haukijärveläinen katoaa niin, ettei hänen matkansa päätä voi kertoa. Näin oli käynyt Kullan veljeksille. Verkkoon on edellisen etsintäkerran jälkeen tullut sen verran uutta aineistoa - sekä luotettavaa että hieman epätarkkaa - että uusi yritys kannatti tehdä. Salapoliisihommiin siis. Tällä kertaa suurena apuna olivat kuvat hautakivistä. 

Facebook-ryhmässä Suomen kirkkoja ja hautausmaita on kuvattu monia hautausmaita, myös Hämeenkyrön molemmat hautausmaat aika kattavasti. Ei muuta kuin selaamaan hautakuvia kotipitäjästä. Ensimmäisenä tuli vastaan Emil Arvid ja Hanna Maria Jokisen hautakivi. Siitä selvisi Emilin kuoliaika. Tottakai piti vielä varmistaa rippikirjasta, että syntymäaika oli oikea. Pitkään ei tarvinnut selata eteenpäin, kun myös Oskari ja Elin Järvisen hautakivi löytyi. Heidän kohdallaan katselin hiukan apuja lehdistä ja Genistä. Perustiedot tarkistin kuitenkin Hämeenkyrön ja Karkun kirkonkirjoista. Ilmeisesti molemmat veljekset elivät elämänsä Hämeenkyrössä. Oskari merkittiin haudattujen luetteloon satamatyömieheksi Kyröskoskelta.

Kalle Kustaa ja Vihtori Isak olivatkin hiukan vaikeampia tapauksia. Kallen reittiin apua toivat sanomalehdet. Ensin löytyi tieto aviokuulutuksesta. Pian seurasi muutto Kalvolaan ilmeisesti yhdessä vaimon kanssa, vaikka lehti ei häntä mainitsekaan. Jäljet päättyivät Kalvolaan, joten oli jälleen selattava hautakuvia. Ja toden totta, heidät oli haudattu sinne. Vielä syntymäaikojen tarkistus, ja kyllä, ne olivat oikein. Vihtorin käyttämää sukunimeä en tiennyt. Kullan nimellä ei löytynyt mitään. Niinpä kokeilin hänen veljiensä sukunimiä. Lehtitieto kertoi, että Vihtori Iisak Järvinen muutti Kalvolaan 1923, siis samana vuonna kuin Kalle Virtanenkin. Ehkä sitten Järvinen. Kalvolasta en saanut mitään irti. Viimeisenä oljenkortena tein haun SSHY:n sivuilla Kela-kortteihin. Haku kertoi, että Hämeenkyrössä oikealla päivämäärällä syntynyt Vihtori Iisak Järvinen oli kuollut 1940 Liedossa. Tarkistus Liedon haudattujen luettelosta selvitti, että hän oli tuolloin työmies Tammentaan kylästä ja naimisissa.

Tiukimmin Haukijärven kylään kytköksissä oli Emil. Hän omisti maata ja asumuksen siellä kymmenkunta vuotta. 1912 tehdyssä kauppakirjassa käytetään sanontaa "nykyään viljelemänsä maakappale". Hän todennäköisesti oli jo silloin rakentanut mökin ja kasvatti ainakin perunoita. Kovin suuria viljelyksiä ei 0,355 hehtaarin palstalle mahtunut. Myös Vihtori asui henkikirjan mukaan kylässä, kahden muun asuminen on epävarmaa.

Aina ei tietoja löydy helposti, joskus ei lainkaan. Monta on sivustolla vielä sellaista, jonka vaiheet on selvittämättä. Salapoliisityö kuitenkin jatkuu.

Eksyin tutkimaan Kalle Peltomaan perukirjaa. Hän kuoli jo 1883, joten ajallisesti mennään hiukan sivustoa edeltävään aikaan. Sanat ja nimitykset eivät kuitenkaan kovin nopeasti muuttuneet. Perunkirjoitus pidettiin heinäkuussa 1883. Sen suorittivat K. Hillu, Kaarle Mäkelä ja Juha Koivisto. Kuten tuohon aikaan oli tapana, tässäkin perukirjassa on varsin yksityiskohtainen luettelo torpan väen omaisuudesta. Hauskasti murteella kirjoitettuna.

Saavi, pytty ja punkka ovat kaikki puisia säilytysastioita. Mutta mikä on niiden ero? Myös sahoja oli monenlaisia, joukossa jopa plankkusaha. Kotieläimistä on mainittu lehmä, vasikka ja lammas, mutta ilmeisesti torpassa oli aiemmin ollut hevonenkin. Luettelossa on paljon työkaluja ja hevosen valjastamiseen liittyviä esineitä. Mikä on vältin ja auran ero? Pitää yrittää sivistää itseään verkossa. Erikoisuutena silmään pistää lakikirja. Olisi mukava tietää, miten se päätyi torppaan. Tusina troppipulloja lienee ollut tarpeseen.

Perukirja palauttaa mieleen esineitä, joita en ole nähnyt sitten lapsuuteni. Muistan, miltä vinteli näytti, jonkinlainen pora tai kaira se taisi olla. Kankastooleista mummukin puhui. Rautasälyt tuovat mieleeni "sälypuarin", jossa todella oli kaikkea mahdollista. Mutta kertokaapa, mitä ovat luettelossa mainitut telso, puras (?), näppäri tai kriini. Luisti lienee aseen osa, mutta tässä sanaa käytetään monikossa. Perukirja kertoo, miten elämä on 140 vuodessa muuttunut.

Syyskuussa 1950 tiesi Hämeenkyrön Sanomat kertoa, että tilallisen poika Eino Matias Ihantola Kalkunmäestä ja neiti Lea Kyllikki Pettersson Haukijärveltä oli kuulutettu avioliittoon. Hiukan huvittuneena mietin, mielsikö Eino olevansa tilallisen poika. Ehkä hän olisi pikemminkin sanonut olevansa renki tai työmies. Lea kyllä sai kortteja, joissa häntä kutsuttiin neidiksi, mutta ehkä hänkin olisi kertonut olevansa piika tai palvelija.

Vielä 1800-luvun lopussa kirkollisisa luetteloissa oli lähes pelkästään talollisia, torppareita, mäkitupalaisia, itsellisiä ja irtolaisia. Lapset ja naiset määritettiin isän tai aviomiehen kautta. Talon vanhukset olivat entisiä talollisia. Seuraavan vuosisadan alussa kuitenkin vanha järjestys alkoi murtua. Miehet kävivät rakennustöissä siellä, missä niitä oli tarjolla. Oli pakko hyväksyä titteliksi myös työmies. Naiset ja miehet tekivät töitä teollisuudessa. Pikku hiljaa kirkkokin otti käyttöön nimitykset tehtaalainen tai tehtaan työntekijä. Torpat itsenäistyivät. Niiden uudet omistajat eivät olleet kantatalollisia. Niinpä heitä kutsuttiin tilallisiksi. Kun Juho Tuominen kuoli kuoli, hänet kirjattiin eläkemieheksi Herttualasta. 

Vanhoista verokylistä pidettiin sitkeästi kiinni, siksi tuo Kalkunmäki. Piikojen ja renkien kirjaamisesta palveluspaikkojen yhteyteen oli nähtävästi luovuttu. Lea ainakin oli piikonut Herttualassa ennen naimisiin menoaan, mutta kirkon tietojen mukaan hän oli edelleen Haukijärvellä. 

Muuttaneissa ei enää 50-luvun alussa käytetty titteleitä, pelkkä nimi riitti. Arvon, aseman tai ammatin kirjaaminen näytti jonkin verran myös vaihtelevan. Ehkä kirjurin mukaan, ehkä sen mukaan, mitä asianomaiset ilmoittivat. Joka tapauksessa maanviljelijä Reino Talonpojan Haukijärveltä ja mekaanikon tytär Meeri Kyllikki Ahlforsin kuulutuksesta ilmoitettiin kirkollisissa. Kirvesmies Eino Kalle Virtanen kuoli vain 38 vuoden iässä.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua. Aurinkoista juhannusaikaa!

Leikkivätkö vanhempasi sinun kanssasi hiekkalaatikolla? Useimmat ikäiseni ja vielä vanhemmat vastaavat kysymykseen kieltävästi. Miksi? No ensinnäkin, jos haukijärveläisen talon pihamaalla hiekkaa leikkejä varten oli, sitä oli todennäköisesti santakasan muodossa. Siinä me lapset kyllä leikimme. Taitojemme mukaan rakentelimme teitä ja linnoja. Tarvittaessa hiekkakasa muuntui pituushyppypaikaksikin.

Mutta varsinainen kysymys vanhempien kanssa leikkimisestä kaipaa vähän pitempää pohdintaa. Kas näin. Jos otetaan nykypäivästä pois sähköliesi, sähkö- tai öljylämmitys, astiainpesukone, pyykinpesukone, jääkaappi, pakastin ja imuri, päästään lähemmäs 50-luvun arkea. Yleensä talon emännän arkea. Paljon piti tehdä käsin, mikä vei aikaa. Isännän tilanne oli pitkälti samankaltainen. Maatalouskoneita oli, mutta hevosvetoisia. Eikä ensimmäisiä traktoreitakaan voi oikein verrata nykyisiin. Moottorisahat olivat vasta tulossa.

Toki ihmistyövoimaa oli. Isommissa taloissa emäntä ja isäntä olivatkin enemmän työnjohtajia. Pikkutilan emäntäkin sai joskus sukulaistytön avukseen. Naapuriapu oli korkeassa kurssissa. Itsekin olen "noukkinut" perunoita useamman kerran yhdessä naapureiden kanssa. Erityisesti kesällä työpäivät olivat pitkiä. Työ- ja vapaa-aika eivät olleet samalla tavalla erikseen kuin nykyisin. Juhlapyhien  aikaan saatiin hiukan vapaata. Kyläiltiin kyllä muutenkin, ilman kutsua ja ennakkoilmoitusta. Lapset leikkivät keskenään, vanhemmat lapset katsoivat nuorempien perään. Vahinkoja heille sattui enemmän kuin nykyisin.

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta, kyllä kyse oli myös asenteesta. Aikuinen ihminen leikkimässä. Mitä naapuritkin sanoisivat. Pitäisivät vielä laiskana.