Blogi
Kirje (blogi)
Yksityisarkistosta on löytynyt Elsa Ojasen kirje, jonka hän hyvin todennäköisesti on lähettänyt Hämeenkyrön Sanomiin joulun alla 1967 tai 1968. En kuitenkaan ole pystynyt tarkistamaan, julkaistiinko kirje lehdessä. Lastenkodin toiminta oli tuolloin loppunut. Kiitos kirjeen säilyttäneille ja skannanneille.
Kirjeessään Elsa-täti muistelee aikaansa lastenkodissa: "Se oli hauskaa aikaa, työtä oli niin paljon kuin jaksoi tehdä, ei ollut mitään suurempia vapaa-ajan ongelmia ja työ lasten parissa minulle mieluista." Hän vertaa elämää lastenkodissa riepumattoon, jossa oli hyviä ja iloisia päiviä, mutta myös mustia surun päiviä ja harmaita ilottomia päiviä ja vaikeuksia. Hänen mukaansa huonojakin päiviä tarvittiin, jotta osattiin olla kiitollisia hyvistä ja kauniista päivistä, joita kuitenkin oli eniten.
Kiitosta hän antaa laitokseen hyvin suhtautuneille paikkakuntalaisille, työtovereille ja esimiesasemassa olleille. Lasten kanssa päivät kuluivat erityisen hauskasti. Ojanen kertoo lasten käyvän häntä edelleen tapaamassa ja toivottaa heidät vastakin tervetulleiksi. Hän kertoo muistavansa heitä kaikkia hyvällä ja toivovansa heille Jumalan ohjausta elämässä. Hän toivoo myös, että kun lapsia vastedes joudutaan sijoittamaan pois luonnollisesta kasvuympäristöstä, siinä onnistuttaisiin yhä paremmin, sillä kyse on ihmisen lapsuudesta. Ajankohtainen toive vielä tänäänkin.
Loppuun kaksi sitaattia. Elsa Ojanen siteeraa V. A. Koskenniemen runoa Planeettain laulu: " Joka hetki on aina uus, joka hetkess´ on ikuisuus. Tyhjän yli ja pimeän, kasvaa kangas elämän." Ja jatkaa omin viisain sanoin: "Sitä tyhjän ja pimeän yli se on meidän menomme täällä, mutta aina se elämän kangas hiljalleen kerälle pyörii, kude kuteelta, kunnes se meidän jokaisen kohdalla päättyy niihin loppututkaimiin, mutta silti elämä jatkuu."
Kuten Elsa-täti yli viisikymmentä vuotta sitten, haluan minäkin toivottaa lukijoilleni oikein hyvää ja rauhallista joulua. Seuraava blogiteksti ilmestyy 7.1.2021 ja sen jälkeen myös sivustolle tulee jälleen päivityksiä. Muistakaapa ilahduttaa ystäviänne js sukulaisianne Haukijärvi-aiheisella kortilla.
Elsa-täti (blogi)
Elsa Johanna syntyi Tyrvään Sammaljoella helmikuun neljäntenä päivänä 1903. Hänen vanhempansa olivat Frans Herman ja Olga Aleksandra Pauliina Ojanen. Hänellä oli ainakin kaksi veljeä ja seitsemän siskoa. Nuorimmat siskot Suoma ja Sylvi kuolivat pieninä. Lisäksi perheeseen kuului kasvattipoika. Elsan isällä oli monta ammattia. Rippikirjaan on merkitty mäkitupalainen, suutari, poliisikonstaapeli, suntio ja postinkuljettaja. Eniten hänestä on merkintöjä poliisina, ehkäpä se oli hänen päätoimensa. Lisätulot muista toimista olivat varmaan isolle perheelle tarpeen. Henkikirjassa 1920 Elsa lienee edelleen kotona neljän nuorimman tyttären joukossa.
Seuraavaksi ollaan sanomalehtien varassa:
1922 Elsa Johanna Ojanen Tyrväältä hyväksyttiin Kuortaneen yksivuotiseen alkukouluseminaariin.
Lukuvuodeksi 1923 - 1924 valittiin Lavian kunnan Jokihaaran-Peränkylän alakansakoulun opettajaksi alakansakoulunopettaja Elsa Johanna Ojanen.
Lukuvuodeksi 1924 - 1925 hänet valittiin edelleen saman koulun opettajaksi.
1925 valitsi Hämeenkyrön kirkkoneuvosto kiertokoulunopettajaksi Elsa Ojasen Sammaljoelta.
1929 valittiin Ruoveden Vasun lastenkodin apulaisjohtajattaren vaalissa varalle alakansakoulunopettajar nti Elsa Ojanen Tyrväältä.
Elsa siis kouluttautui alakansakoulunopettajaksi ja toimi siinä työssä ainakin 1923 - 1925. Emme tiedä, tuliko hän kiertokoulunopettajaksi Hämeenkyröön. Ainakaan hän ei ilmeisesti muuttanut kirjojaan seurakuntaan. Ehkä opetushommat jatkuivat Laviassa tai Tyrväällä. Ruoveden varavalinta kertoo, että hän halusi viimeistään tuossa vaiheessa siirtyä työskentelemään lastenkodissa.
Vuonna 1931 Hämeenkyrön lastenkodin johtokunta valitsi talon apulaisjohtajattareksi Elsa Ojasen. 1934 hänestä tuli johtajatar. Lasten kunnioittama Elsa-täti jatkoi siinä tehtävässä vuoteen 1962, eläkkeelle jäämiseensä saakka.
Geni-sukupuupalvelusta löytyy tieto, että Elsa Ojanen kuoli 1987.
Ensimmäinen itsenäisyyden ajalla syntynyt? (blogi)
Näin itsenäisyyspäivän alla tuli mieleen tarkistaa, kuka mahtoi olla ensimmäinen kyläläinen, joka syntyi itsenäisessä Suomessa. Tiedän, että olen kirjoittanut 1917 syntyneistä aiemminkin, mutta nyt näkökulma olkoon hiukan erilainen. Vaikeutena on tietysti määritellä kyläläinen. Pitikö syntyä kylässä asuneille vanhemmille vai riittikö se, että jossain vaiheessa itse asui kylässä. Katsotaan asiaa monipuolisesti. Lähteinä on käytetty SSHY:n digitoimia seurakuntien kastettujen luetteloita (jäsenille), henkikirjoja sekä KATIHA-tietokantaa.
Ensimmäinen varmasti kylässä asuneille vanhemmille syntynyt lapsi oli Ester Eeva Heleena Valkama, joka syntyi jouluaattona 1917. Itsenäisyysjulistuksesta oli silloin kulunut 18 päivää. Hänet kastettiin tammikuun 13. päivä 1918, ja kummeina toimivat Hugo ja Lyydi Perttu. Ester ehtikin sitten elää Suomen historian vaiheita melkein sadan vuoden ajan.
Jo viikkoa ennen Esteriä syntyi kuitenkin Maire Raakel, jolla myös oli kytkentä Haukijärvelle. Hänen vanhempansa olivat Martti Emil ja Katri Sofia Laakso Kuotilasta. Lapsi syntyi kuitenkin Pirkkalassa, jonne vanhemmat ilmeisesti olivat muuttaneet. Katri Sofia oli lähtöisin Parilasta ja omaa sukuaan Varin. Molemmat vanhemmat kuolivat jo seuraavana vuonna, äiti toukokuussa keuhkotautiin, isä heinäkuussa vankileirillä. Mairen vaiheista tämän jälkeen on hyvin vähän tietoa. Ehkä hän oli sukulaisten hoivissa. Se kuitenkin tiedetään, että hän kävi kansakoulun Haukijärvellä vuosina 1927 - 1931. Ei ole tiedossa, asuiko hän tuolloin isoäitinsä Hilman luona.
Sitten muualla syntyneisiin. Mouhijärvellä ei syntynyt yhtään kyläläistä joulukuussa 1917. Viipurin läänin Pyhäjärvellä syntyi 19.12 Anni Ilona Luukkanen. Ei ole kuitenkaan tietoa siitä, asuiko hän lainkaan Haukijärvellä vanhempiensa Aapro ja Katri Luukkasen kanssa. Kyllikki Pertun ja Lilja Hautalan tarkka syntymäaika ei ole tiedossa.
Itsenäisyyspäivää 2020 vietetään hyvin poikkeuksellisissa oloissa. Moni voi tuntea ahdistusta, kun joulunviettokaan ei ehkä suju ihan perinteisesti. Ehkä kannattaa muistaa, mitä nuo itsenäisyyden alkupäivinä syntyneet ihmiset joutuivat elämänsä aikana kokemaan. Kyllä tästäkin selvitään. Hyvää itsenäisyyspäivää!
Kolme perukirjaa (blogi)
Useimmille lienee tuttua, että ihmisen kuoleman jälkeen tehdään hänen omaisuudestaan perukirja. Määräys on ollut voimassa pitkään, mutta varsinkaan varattomien henkilöiden kohdalla se ei aina ole toteutunut. Jos leski aikoi avioitua uudestaan, piti perunkirjoitus pitää. Onneksi näitä dokumentteja on säilynyt sekä seurakuntien että käräjä- ja raastuvanoikeuksien arkistoissa. Näillekin sivuille on moni tieto löytynyt perukirjasta. Äskettäin tulin vilkaisseeksi Hämeenkyrön käräjäkunnan vuoden 1892 talvikäräjien perukirjoja. Alkupuolelta löytyi kolme sellaista, joilla oli jonkinlainen kytkentä Haukijärvelle.
Heti toisena on suutari Vilhelm Favorinin kuoleman jälkeen tehty kalukirja. Hänen vaimonsa Eeva oli syntynyt Viidanojankulman Koivistolla. Eevan vanhemmat asuivat myöhemmin Mustasillalla. Vilhelmin ja Eevan perhe on rippikirjassa merkitty Hillun itselliseksi. Tarkempi asuinpaikka ei ole selvillä. On mahdollista, että se oli Lamminkulmalla tai Viidanojankulmalla. Perukirjan laati Hillun talon poika Kaarle Taavetti, joka oli käynyt muutaman luokan lyseota. Oliko toisena todistajana toiminut Kaarle Mäkelä mahdollisesti Lamminkulmalta? Nimi on kovin yleinen. Perheen omaisuus oli vähäinen. Edes suutarin työkalut eivät olleet arvokkaita. Eeva avioitui muutaman vuoden kuluttua toistamiseen ja muutti Häijääseen. Perukirjassa seitsemänvuotiaana mainittu Marija (Vendla Maria) asui aikuisena joitakin vuosia Parilassa. Hän oli palveluksessa Äärilässä.
Heti seuraavana on Vilhelm Viitaniemen perukirja. Tämä oli sivuston Kaarle Viitaniemen isä. Entisellä torpparilla oli selvästi enemmän omaisuutta, jopa kirjoja. Myös saatavia oli jonkinmoinen määrä. Vilhelmin vaimo Maria oli kuollut 1888. Todennäköisesti tämän kuoleman jälkeen ei pesää ollut jaettu. Osa vaatteista on ilmeisesti kuulunut hänelle. Luultavasti Vilhelmillä oli oikeus käyttää torpan hevosta, sillä hänellä oli useita ajokaluja. Hän taisi olla tupakkamiehiä.
Sitten perukirjaan, josta näkyy suhteellisen varakkaan torpan omaisuus. Ville Metsäraukolan ensimmäinen vaimo Iida kuoli 1891. Hänen perukirjansa loppusumma on moninkertainen aiempiin verrattuna. Siinä näkyy torppariparin koko omaisuus. Käteistä rahaa, saatavia muilta, kaksi hevosta, kaksi lehmää, koruja ja kelloja. Ja millainen mahtoi olla 50 markan arvoinen neulomuskone? Perukirjan laatinut Taavetti Heikkilä lienee ollut kylän ulkopuolelta. Todistajat Nikodemus Yliviidanoja ja Kalle Alaviidanoja olivat Viidanojankulmalta, samoin alaikäisten lasten etuja valvonut Ville Palomäki. Mielenkiintoinen muoto Viilonoja kertonee ajasta, jolloin d-kirjain ääntyi l-kirjaimena.
Veljesten jäljillä
Kirkonkirjoja ja muitakin lähteitä on nyt digitoituina enemmän kuin silloin vuosia sitten, kun tätä tutkimusta aloittelin. Niinpä pyrin aina välillä tarkistamaan, löytyisikö muualle muuttaneista kyläläisistä lisätietoa. Tällä kertaa vuorossa on neljä Metsäsen veljestä. Kaikki heistä eivät ole asuneet kylässä, vanhimmat lapset muuttivat kotoa jo perheen asuessa Heinijärvellä. Katsotaan kuitenkin tässä yhteydessä myös heitä lyhyesti.
Taavetti Vilhelmin kohdalla huomasin virheen. Hän ei suinkaan muuttanut Karkkuun, vaan Tyrväälle 1893. Sieltä hän kuitenkin palasi pian Hämeenkyröön. Oltuaan renkinä eri taloissa hän jatkoi matkaa Tampereelle 1900. Siellä hän solmi seuraavana vuonna avioliiton Vilhelmiina Isoniemen (s. 1874 Kurussa) kanssa. Perhe muutti Ruoveden kautta Kuruun. Vuoden 1919 henkikirjassa näkyvät vielä Taavetti ja Miina Suominen sekä kuusi lasta. Seuraavan henkikirjan merkintä herätti epäilykset. Siinä näkyvä Martta Suominen oli vanhin lapsista. Niinpä päädyin selaamaan Kurun haudattujen luetteloa SSHY:n jäsensivuilta. Sieltä löytyivät niin Taavetti kuin Miinakin, vain muutaman kuukauden välein. Ei, kyseessä ei ollut keuhkotauti. Taavetin sydän petti, Miina sairastui syöpään. En osaa sanoa, mitä lapsille tapahtui.
Juho Stefanus kulki Mouhijärven, Hämeenkyrön ja Suoniemen kautta Pirkkalaan. Suoniemellä sukunimeksi tuli Virtanen. Pirkkalaan hän muutti 1913. Siltä ajalta ei ole digitoituja rippikirjoja. Henkikirjoista hänet sen sijaan löydämme vielä 1920. Hän oli tuolloin naimaton ja asui Penttilässä.
Emil muutti 1896 Vesilahdelle. Hän oli joitakin vuosia renkinäToivolan kylässä. Siellä hänen patronyyminsa muutttui Juhonpojasta Mikonpojaksi, mutta sama mies oli kyseessä. Rippikirjassa hänen kohdallaan on epäselvä merkintä, mahdolisesti muuttoa koskeva huomautus 1900-luvun alkuvuosilta. Henkikirjoissa hän kuitenkin pysyi Toivolassa, vaikkakin merkitttiin joutilaaksi. Se viittaa siihen, ettei hän enää asunut paikkakunnalla. Valtiorikosylioikeuden akti kertoo hänen tarinaansa. Hän oli kivityömies ja kierteli töissä eri paikkakunnilla. Lappeelle hän ei kuitenkaan ilmeisesti jäänyt, vaan muutti kirjansa 1923 takaisin Vesilahdelle. Kuollessan hän oli edelleen kirjoilla Vesilahdella. Emme tiedä, mitä hänen vaimolleen Iidalle tapahtui.
Ivar Patrik muutti hänkin Pirkkalaan. 1900 hänestä tuli Memmolan Alastalon renki. Sieltä hän siirtyi Vastamäen Jutilaan. Seuraavan kerran saamme hänestä tietoa 1915, kun Pirkkalan Uutiset kertoi hänen muuttaneen Vastamäestä Helsinkiin. Nyt ollaankin sanomalehtien varassa. Ivar avioitui 1917 Maria Lydia Kivisojan kanssa. On mahdollista, että hän asui Helsingissä edelleen 1925. Ilmoituksessa on tosin mainittu myös Mäntsälä. Hänen myöhemmistä vaiheistaan ei ole tietoa.