Blogi

Jatketaan vielä viimekertaisesta aiheesta. Kaija Liisanantti kertoi, että seppä Toivon perhe asui Pakkasen meijerirakennuksessa. Alpo Toivo työskenteli seppänä ja tallimiehenä. Kiitos tiedoista! Lehtitietoja selatessani huomasin heidän muuttaneen Haukijärvelle vuosien 1950 ja 1951 vaihteessa. He viipyivät kylässä pari vuotta, jos viralliset muuttoajat vastaavat todellisia. Tuomas Juvosen sisäänmuuttoa en löytänyt. Se on todennäköisesti tapahtunut siinä vaiheessa, kun Vpl Pyhäjärven seurakunta lakkautettiin. Hän ilmeisesti jäi Hämeenkyrön seurakunnan poissaolevien luettelossa Haukijärvelle, vaikka perheenjäsenet muuttivat pois.

Tällä kertaa selailemme vanhoja lehtiä, ja niissä Hämeenkyröön ja Hämeenkyröstä muuttaneita. Muutot kirjattiin vanhojen verokylien mukaan. Voimme siis löytää vanhan Haukijärven ja Parilan alueelle muuttaneita. Lamminkulman, Viidanojankulman ja Mustajärvenkulman ennestään tuntemattomia asukkaita ei voi kirkollisista tiedoista valitettavasti tunnistaa. Sopii olettaa, että valtaosa Haukijärvelle muuttaneista tuli töihin Pakkaselle, Parilassa taas lastenkotiin. Tarkistus henkikirjoista ja muista lähteistä osoittaa olettamuksen oikeaksi. 

Haukijärveltä ennestään tiedossa olleista Anna-Liisa Rinne tuli Kankaanpäästä 1957 ja muutti 1958 Jokiosiin. Taimi Helenius taas tuli 1959 Teiskosta ja muutti seuraavana vuonna Lempäälään. Anna Katariina Lehtisen tiedetään asuneen perheineen Lähteenmäessä. Hänet on kuitenkin kirjattu Haukijärvelle, jonne hän tuli 1958. Olisiko perhe siis asunut vähän aikaa jossakin muualla kylässä ennen Lamminkulmalle muuttoaan? Haukijärvelle liittyvät myös Sysmästä 1951 muuttanut Aune Laaksonen ja Tyrväältä 1957 tullut Liisa Jaakkola. Heitä en tunnistanut muista lähteistä.

Töihin lastenkotiin tulivat Maija Fröjd Isojoelta 1950, Pentti Jokinen Mouhijärveltä 1951, samoin Maila Vehkaoja, Helny Paananen Haapavedeltä 1959 ja Liisa Kulmala Tampereelta samana vuonna. Pois muuttivat Toini Nurmisto Kuhmoisiin 1950, Saara Majanen 1955 Mouhijärvelle ja Aune Kulmala Soiniin 1956. Heistä Maila Vehkaoja avioitui Eino Jalosen kanssa, ja he muuttivat 1955 Ruovedelle. Saara Majanen mahdollisesti kuoli 2014 Sastamalassa, ainakin Alueviestissä mainittu ikä vaikuttaa olevan oikea. Mitään tietoa ei sen sijaan ole kahden henkilön asuinpaikasta Parilassa. Helena Lylykoski muutti 1955 Tampereelle. Arvo Jortikka tuli Parilaan 1950 Räisälästä ja muutti Tampereelle 1955.

50-luvun lähteissä esiintyy Haukijärvellä nimiä, jotka eivät ole muista yhteyksistä tuttuja. Liikkeellä oli ainakin karjalaisia, jotka eivät jääneet kylään, nuoria, jotka viivähtivät vain lyhyen aikaa palveluspaikassaan ja muualta tulleita kyläläisten kanssa avioituneita henkilöitä. Lisätiedot heistä ovat tervetulleita. Noista ajoista on kulunut suunnilleen 70 vuotta, mutta jollakin voi vielä olla muistikuvia näistä ihmisistä. Tällä kertaa tutkimme haudattujen luetteloa. Lehtitietoihin palataan toisella kerralla.

1952 kuoli Haukijärvellä seppä Toivon pieni poika. Seppä oli Albin (Alpo, Alpi) Erik Toivo, joka syntyi Huittisissa 1906. Monissa lähteissä hänen ammatikseen on merkitty työmies. Varmaan hän teki sepäntöiden ohella muutakin. Voisi ajatella, että työpaikka oli löytynyt Pakkaselta sen jälkeen kun Erkki Formulahti oli lopettanut työnsä siellä. Alpo Toivon vaimo oli Olga Amalia (os. Svensberg, s. 1907 Laviassa). He olivat avioituneet vuoden 1929 lopussa tai 1930 alussa Huittisissa. Pojan lisäksi heillä oli henkikirjojen mukaan ainakin yksi tytär. 1936 he muuttivat Huittisista Akaaseen ja sieltä 1938 Punkalaitumelle. Hämeenkyröön tuloaika ei ole selvinnyt. He muuttivat Hämeenlinnaan 1952. Alpo kuoli Hattulassa 1971 ja Olga 1979.

Vilppulasta muutti 1953 Haukijärvelle Varpu Luukkanen. Hän kuoli jo syyskuussa samana vuonna. Hän oli syntynyt 1882 Vpl Pyhäjärvellä. Luukkasia oli Pyhäjärvellä paljon. Varpu oli omaa sukuaan Näriäinen. Hän solmi ensimmäisen avioliittonsa 1900 Matti Ijäksen kanssa. Avioliitosta syntyi kaksi tytärtä, joista toinen, Anna-Kaisa asui Haukijärvellä. Matti Ijäs kuoli 1907, ja Varpu avioitui 1910 Tuomas Luukkasen kanssa. Tämä kuoli Pyhäjärvellä 1934. Haukijärvellä Varpu Luukkanen todennäköisesti asui tyttärensä perheen luona.

Viimeinen tapaus jää vähän arvoitukseksi. Tuomas Juvonen (s. 1899 Vpl Pyhäjärvellä) Haukijärveltä kuoli Kanadassa 1955. Haukijärvelle muutti 1947 kirjansa pyhäjärveläinen Varpu Juvonen perheineen. Lisäksi Onni Juvonen perheineen muutti 1949 Haukijärveltä Raumalle. Varpu saattoi olla Tuomas Juvosen vaimo. Joku Tuomas Juvonen matkusti 1926 Kanadaan. Missä nämä Haukijärvelle merkityt Juvoset ovat asuneet? Kenties Pakkasella. Tuomas ei luultavasti lainkaan asunut Haukijärvellä.

Viime kerralla kerroin, etten halua esitellä kasvattilapsia nimeltä. Ehkä kuitenkin voisin tehdä poikkeuksen sellaisen henkilön kohdalla, jonka kuolemasta on kulunut jo yli sata vuotta ja jolla ei tiettävästi ollut jälkipolvia. Hän oli 1898 syntynyt Alvar Jalmar. Etunimet esiintyvät myös toisessa järjestyksessä ja Jalmar on usein Jalmari. Kun Alvar syntyi, oli hänen äitinsä Karoliina Vilhelmiina Friman piikana pappilassa. Hänet vihittiin pian Alvarin syntymän jälkeen tämän isän Ville Taavetinpoika Vilenin kanssa. Tämä tuli Suodenniemeltä pappilan itselliseksi. Karoliina oli muuttanut vuotta aiemmin Mouhijärveltä. Alvarilla oli myös sisar ja nuorempi veli.

Karoliina menehtyi kuumetautiin syyskuussa 1899, vain muutamia päiviä nuorimman lapsen syntymän jälkeen. Neljän kuukauden kuluttua kuoli myös pikkuveli. Sisar lähetettiin pian äidin kuoleman jälkeen kasvatiksi Mouhijärvelle. Alvar jäi asumaan isänsä kanssa pappilan maalle melkein kymmeneksi vuodeksi. Ville Vilen merkittiin seuraavassa rippikirjassa irtolaiseksi. Mahdollisesti hän teki töitä useammalla paikkakunnalla. Ei ole tietoa siitä, kuka Alvarista piti huolta, kun tämä oli pieni. Ville Vilen ei avioitunut uudestaan. Hän kuoli 1932 Hämeenkyrössä.

Alvar muutti 1908 Viidanojankulman Koivistolle. Siellä hänet merkittiin kasvatiksi. Mitään läheistä sukulaisuutta en Koiviston perheen ja Alvarin välille löytänyt, vaikka Eufrosiina Koivisto olikin Suodenniemeltä kotoisin. Alvar varttui Koivistolla. Muutaman vuoden kuluttua hänestä oli apua torpan töissä, mikä olikin tarpeen erityisesti Taavetti Koiviston lähdettyä Amerikkaan muutamiksi vuosiksi. Alvarista käytettiin nimiä Vilen ja Koivisto.

Mahdollisesti Alvar liittyi työväenyhdistykseen tai oli ainakin jossain määrin sen toiminnassa mukana. Kun sota syttyi tammikuussa 1918, oli Alvar 19-vuotias. Hän liittyi Haukijärven punakaartiin, seurasi sen mukana Lahteen ja tuli siellä pidätetyksi. Hän joutui Hämeenlinnan vankileirille. Hän ei ehtinyt valtiorikosoikeuden eteen, joten sen asiakirjoja ei ole käytettävissä. Valtiorikosoikeuksien syyttäjien arkistossa epäilemättä olisi kuulustelupöytäkirja ja suojeluskunnan lausunto, mutta niitä ei ole digitoitu. Niinpä meillä on vain hänen vankikorttinsa. Siinä hänet on merkitty maatyömieheksi. Kuolleiden luetteloon hänet kuitenkin kirjattiin torpan kasvatiksi. Frans Mustsiltasillan (ns. terroritilasto) mukaan hän oli torpan poika. Hän lienee siis asunut Koivistolla sotaan saakka. Hän kuoli 4.8.1918 vankileirillä.

Koska tässä tekstissä sivutaan asioita, jotka voivat olla kipeitä vielä vuosikymmenien jälkeenkin, kirjoitan poikkeuksellisesti mainitsematta henkilönimiä. Useamman Haukijärven talon kohdalla lukee sivustolla, että talossa oli myös kasvattilapsia. Mietitään tällä kertaa näiden lasten asemaa.

Kasvatti-sana saa meidät nykyisin ajattelemaan adoptiota. Se on kuitenkin nykymuodossaan suhteellisesen uusi ilmiö, joka on alkanut yleistyä 30-luvulta lähtien. Toki aiemminkin tapahtui niin, että pariskunta jäi lapsettomaksi, vaikka olisi halunnut omia lapsia. Joskus avuksi tuli tällöin sukulaislapsi, joka tarvitsi suojaa tai muuten viihtyi sukulaistalon rauhassa paremmin kuin kotonaan, jossa lapsia saattoi olla toistakymmentä. Tilanteesta riippuen liikuttiin joko täysin epävirallisella tasolla tai sitten uudesta perheestä nimettiin lapselle käräjillä holhooja. Perimisoikeutta ei näihin tapauksiin yleensä liittynyt, vaan se hoidettiin testamentin avulla.

Myös isovanhemmat pitivät usein huolta lapsenlapsistaan. Siitä on kylässä monta esimerkkiä. Jos lapsen vanhemmat olivat kuolleet, toimivat isovanhemmat myös yleensä holhoojina, vaikka kaikkia ei ehkä oltu kärjillä siihen toimeen nimetty. Joissakin tapauksissa toinen vanhemmista oli elossa, mutta yhteisesti katsottiin lapselle olevan parempi asua isovanhempien luona. Tällöin työssä käyvä vanhempi yleensä maksoi korvausta lapsen kuluista. Orvoista huolehtiville isovanhemmille avustusta tuli köyhäinhoidon kautta, kuten muillekin taloudellisesti heikossa asemassa olleille mm. koulun kautta jaettujen vaateavustusten muodossa. Perimiseen tässäkin tapauksessa vaadittiin testamentti, jos muita perillisiä oli olemassa.

Suurin ryhmä myös Haukijärvellä olivat kuitenkin ne, jotka suuressa määrin muistuttivat nykyajan sijaisvanhempia. Lapsen huoltaja oli kuollut tai ei pystynyt huolehtimaan lapsesta. Silloin avuksi tuli pariskunta, joka otti lapsen omaan perheeseensä. He saivat lapsen sijoittamisesta jonkinlaisen korvauksen joko kunnalta tai lapsen vanhemmilta. Hämeenkyrössä ei tietääkseni tutkittavana aikana ole ollut varsinaisia huutolaislapsia. Köyhäinhoito huolehti lasten sijoittamisesta halukkaisiin perheisiin. Lastenkotikin aloitti jo 1918. Oli myös tapauksia, joissa lapsen äiti aktiivisesti etsi lapselle sijaisvanhemmat, koska ei itse pystynyt tätä hoitamaan esimerkiksi työssäkäynnin vuoksi. Tällöin hän tietenkin vastasi kuluista, ja saattoi käydä myös tervehtimässä lasta. Huostaanottoja oli aiemmin vähemmän, mutta kyllä sellaisistakin sivustolta löytyy esimerkkejä ainakin 30-luvulta. Sijoitetuilla lapsilla ei tietenkään ollut oikeutta periä sijaisvanhempiaan.

Lehdistä saa joskus lukea huutolaislasten julmasta kohtelusta. Mistään sellaisesta en muista Haukijärveltä kuulleeni. Lapset - niin omat kuin sijoitetut - opetettiin varhain työntekoon. Ruumiillinen kuritus oli käytössä molemmilla. Ihan kaikki Haukijärvelle sijoitetut eivät päässeet kansakouluun, vaikka kylässä sellainen jo toimikin. Isovanhemmat taas näyttävät laittaneen lapsenlapsensa kouluun. Oppivelvollisuus korjasi asian 20-luvulla. Kaiken kaikkiaan kasvattilapset elivät perheissään varsin normaalia elämää.