Blogi
Valokuvia ja -kuvaajia (blogi)
Mikähän mahtaa olla sivuston ja gallerian vanhin valokuva? Kovin montaa 1800-luvun puolella otettua niissä ei ole. Kuva Vihtori Järvelästä sotilasasussa voisi olla sellainen. Hän syntyi 1876 ja ainakin aloitti sotilaspalveluksensa 1800-luvun viimeisinä vuosina. Maria Eveliina Mustajärven kuvan ajoittaminen on vaikeaa, mutta myös se voisi olla 1800-luvun viimeisiltä vuosilta, sillä hän oli syntynyt 1852. Molemmat valokuvat on ymmärtääkseni otettu kuvaamossa, vaikka sellaisen nimeä ei kuvissa näykään.
Kyllä Haukijärvellä kuvattiin jo 1890-luvulla. Kuvaaja Jenny Timgren (nimellä Wivi Richter) on ottanut useita kuvia Pakkasella. Esimerkkinä olkoon Pakkasen karjapihalla otettu kuva. Richterin ottamia kuvia voi ihailla Siiri-tietokannassa, jossa voi tehdä haun kuvaajan nimellä. Kuvien käyttö on maksullista.
1900-luvun parilla ensimmäisellä vuosikymmenellä käytiin jo ahkerammin valokuvaamoissa. Tästä esimerkkeinä Selkeen perheen kuva sekä Vilhelmiina ja Kalle Mäkelän kuva. Oman lisänsä toivat Amerikan mantereelta kotiväelle lähetetyt kuvat, kuten Kalle Valkaman kuva, joka ajoittuu vuosiin 1906 - 1908 tai Ihantolan veljekset seuraavalla vuosikymmenellä.
Oletteko miettineet, miksi vanhoissa kuvissa ei hymyillä? Valotusajat olivat niin pitkiä, että harva jaksoi pitää hymyä kasvoillaan sitä aikaa. Kiertävät valokuvaajat kuvasivat yleensä ulkona, jossa valaistus oli riittävä. Kiertavän valokuvaajan tuotoksia lienevät kuva Emma Einolasta ja Ida Ojaniemestä (otettu viimeistään 1915) sekä Nikolai ja Hugo Mäkelää esittävä kuva (viimeistään 1918). Mutta onko kuva Taavetti ja Karoliina Peltomäestä otettu kuvaamossa vai kotona? Mustan hupun alle piiloutunut kuvaaja saattoi myös pelottaa lapsia, kuten tässä kuvassa mukana ollut on kertonut. Kuva on 30-luvun alusta.
30-luvulle tultaessa alkoivat kamerat yleistyä. Urho Viidanoja on kuvannut paljon Haukijärveä. Hänen kuvissaan näkyy harrastuneisuus. Hänellä olikin 50-luvulla valokuvausliike Viialassa. Hänet myös palkittiin Tampereen Kameraseuran kilpailussa 1958 (Helsingin Sanomat 16.10.1958). Myös muut Viidanojan veljeksistä kuvasivat. Monet Pakkasen työväkeä esittävät kuvat lienevät heidän ottamiaan. Toivo Mäkinen kuvasi niin ikään paljon. Tämä kuva lienee hänen ottamansa. Harmillista kyllä hänen ottamiensa kuvien myöhemmästä kohtalosta ei ole tietoa eikä niitä yrityksistä huolimatta saatu sivuston käyttöön.
P.S.1. Galleriassa on nyt kuva Paavo ja Elina Palomäestä. Se lienee otettu 1910-luvulla. Paavo Palomäen vaiheista kirjoitin muutama viikko sitten blogissa.
P.S.2. Topoteekki Hämeenkyrö on avattu. Kuvat ovat pääasiassa Lauri Tarkin Kyröskoskelta ottamia. Kuva lastenkodin tulipalosta liittyy kuitenkin Haukijärveen.
Iita ja Pransi (blogi)
Niin heitä kyläläiset kutsuivat, ehkä he itsekin ajattelivat itseään näillä nimillä. Ida Maria Vekurinmäki syntyi helmikuussa 1896 Multialla. Hänen äitinsä Amanda oli Sinervämäen kylän Pusulan talon Vekurinmäen torpan tytär. Tuohon aikaan torpparina oli hänen veljensä. Amanda muutti tyttärensä kanssa 1900 Lukkarilan Uutteran mäkitupaan. Siellä hän kuoli 1902. Ida siirtyi Sinervämäkeen. Hän tuskin kuitenkaan asui enonsa tai serkkujensa luona, sillä hänet merkittiin rippikirjassa irtolaisten joukkoon orpona. Ehkä hän koki huutolaislapsen kohtalon. 1913 hän lähti palvelukseen saman kylän taloon. 1919 hän muutti kirjansa Kullaalle. Todennäköisesti hän oli muuttanut sinne jo aiemmin, sillä vain kuukautta myöhemmin hänet vihittiin saman talon rengin Frans Fredrik Lehdon kanssa.
Frans oli syntynyt lokakuussa 1892 Laviassa. Hänen isänsä Kustaa oli Saarijärven Hanhijoen Lepistön torpan poika, hänen äitinsä Elsa oli syntynyt Kauvatsalla. Perhe muutti torpasta 1900 saman kylän Niittumaan torppaan. Äiti Elsa kuoli 1905. Lavian rippikirjoja on digitoitu vain vuoteen 1899. Rippikoululaisten luettelo kertoo, että Frans pääsi ripille 1909, silloin vielä Niittumaan nimellä. 1917 hän muutti Laviasta Kullaalle. Siinä vaiheessa hän käytti sukunimeä Lehto. Muuttaneiden luettelo nimeää hänet mäkitupalaisen pojaksi, muuttokirja mäkitupalaiseksi. Kotonaan Niittumaassa hän ei henkikirjojen mukaan aikuisena asunut. Mahdollisesti hän työskenteli ensin renkinä taloissa ja myöhemmin itsellisenä työmiehenä.
Avioitumisensa jälkeen Frans ja Ida muuttivat vuoden 1919 lopussa Hämeenkyröön. 1920 heidät merkittiin henkikirjoihin Kalkunmäen Ahrolan itsellisinä. Tämän jälkeen olemme lehtitietojen varassa. Loppuvuodesta 1922 he ostivat Töllinmäen Heinijärveltä. Siirtyminen Haukijärvelle Jokelaan tapahtui luultavasti 20-luvun lopussa. Lapsista Viljo kävi koulunsa Heinijärvellä, mutta Veikko kirjattiin 1935 Haukijärven koulun oppilasluetteloon. Siellä hän oli jo käynyt alakoulun. Tarkkaa tietoa ei ole siitä, milloin perhe siirtyi omaan taloonsa, mutta se on todennäköisesti tapahtunut ennen sotaa.
Lähteinä on linkeissä esiintyvien lisäksi käytetty Multian, Lavian ja Kullaan kirkonkirjoja sekä Haukijärven koulun oppilasluetteloa ja johtokunnan pöytäkirjoja
Pääsiäisenä 90 vuotta sitten (blogi)
Tällä kertaa pieni katsaus siihen, mitä Hämeenkyrön Sanomat kertoi pääsiäisaikaan 1933. Pääsiäinen oli tuolloin huhtikuun puolivälissä.
Torstaina 13.4 ilmestyneessä lehdessä oli muutama Haukijärveen liittyvä juttu. Henkikirjoitus oli Haukijärven, Heinijärven, Herttualan ja Kalkunmäen kyliin kuuluneille määrätty pidettäväksi tiistaina 18. huhtikuuta alkaen klo 10 Suomelassa. Parilassa asuneiden päivä oli torstai 20. huhtikuuta. Työväenyhdistys toimeenpani tanssi-iltaman omassa talossaan pääsiäispäivänä 16.4 alkaen klo 19.30. Pakkasen kartanossa oli heiniä myytävänä. Myös ikävämpi uutinen löytyi. Eräs kyläläinen oli lyönyt toista miestä Toukolan iltamissa ja tuomittiin siitä syystä käräjillä 50 markan sakkoon ja 150 markan korvaukseen.
Sitten pääsiäisteemaan. Kylässä ei ilmeisesti järjestetty mitään pääsiäisen hengelliseen sanomaan liittyvää tuolloin. Lehdessä oli nimimerkki K. V. L:n (todennäköisesti rovasti Lehtonen) pohdiskelua rististä. Lisäksi nimimerkki Kalle kertoi noidista ja vanhoista pääsiäistavoista. Kasperi taas tarinoi mämmistä ja mieltymyksestä siihen.
Miten pääsiäinen sujui pitäjässä? Lehden seuraavasta numerosta päätellen rauhallisesti. Nimimerkki Kasperi kertoi, että ensimmäisen pääsiäispäivän aamuna oli maa valkoisena, ja lunta satoi vielä seuraavana päivänäkin. Kasperi arveli, ettei sää houkuttanut väkeä keinujen luokse. Huhtikuu tarjosi kyröläisille kulttuurielämyksiä. Parilassa Pertulla oli kutomakurssin töiden näyttely ja päättäjäisiltama 23.4. Tampereen Teatteri esitti Kyrölässä vierailunäytäntönä von Numersin näytelmän "Elinan surma". Sen oli ohjannut Eino Salmelainen.
Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua. Hyvää pääsiäistä!
Pientä lisätietoa (blogi)
Digitointi etenee. SSHY:n jäsensivuilla on nyt Huittisten rippikirjat vuoteen 1922 ja Harjavallan rippikirjat vuoteen 1920. Aloitetaan Huittisista. Kirkonkylän (ymmärtääkseni Lauttakylä) Ala-Hannulasta erotetulla Haga-nimisellä palstatilalla oli asunut apteekkari Oskar Broms perheineen. Hän kuitenkin kuoli 1922. Ennen kuolemaansa hän myi apteekkinsa kalustoineen proviisori Eino Haapaselle, joka sai valtioneuvostolta apteekki-oikeudet. Hän muutti paikkakunnalle vuoden 1923 alussa.
Eino Haapanen oli syntynyt 1894 Tl Uudellakirkolla (myöhemmin Kalanti), mutta muuttanut sieltä perheensä kanssa Uuteenkaupunkiin 1897. Perheen isä talonomistaja Frans Oskar Haapanen kuoli jo 1899. Perheen äiti Edla eli vuoteen 1908. Eino Haapasella oli kaksi veljeä, joista vanhin Severi (s. 1887) toimi apteekkarina Tampereella. Eino Haapanen kävi viisi luokkaa keskikoulua Uudenkaupungin yhteislyseossa. Päästötodistuksen hän sai 1912. Tämän jälkeen hän lähti apteekkialalle. Hän meni oppilaaksi paikalliseen apteekkiin. 50-vuotispäivänä julkaistun lehtijutun mukaan hän valmistui farmaseutiksi 1919. Jo 1917 hänet kuitenkin mainitaan farmaseuttina Uudessakaupungissa ja seuraavana vuonna farmaseuttina Porvoossa. Proviisorin tutkinnon hän suoritti 1922. Huittisiin hän muutti Tampereelta. 1925 hän osti Lauttakylästä talon, ja myöhemmin myös maatilan. Vähän myöhemmin hänestä tuli Pakkasen omistaja.
Sitten Harjavaltaan. Rippikirjan mukaan Kalle ja Selma Salo muuttivat kirjansa Hämeenkyröön 1919. Jo sitä ennen Kalle oli asunut Hämeenkyrössä erillään perheestään. Tytär Elsa Maria jäi äidinäitinsä luokse Harjavaltaan. Selma Salo merkittiin henkikirjoissa miehensä kanssa Parilaan koko 20-luvun ajan. 1931 hän muutti kirjansa takaisin Harjavaltaan luultavasti johtuen lainmuutoksesta, jonka mukaan kirjoilla piti olla vakituisella asuinpaikkakunnalla. Se, asuiko hän pitkään - tai lainkaan - Hämeenkyrössä, jäänee hämärän peittoon. Kallen vaiheet tiedämme.
Murrevisan vastaukset ja Sininen kirja (blogi)
Murrevisasta jäi vahingossa pois yksi tehtävä, nimittäin mukata-sanan merkitys. Senhän te kaikki olisitte tienneetkin: kompastua, kaatua. Ja tässä luvatut vastaukset viime viikon visaan. Niin, ja muitakin tulkintoja voi olla.
1. Lapsi vietiin tissivieruun sukulaisten tai tuttavien luo oppimaan pois rintaruokinnasta. Hanna Kanerva (os. Haukipää) on kertonut, miten hän kantoi selässään sisarensa Ellin Viidanojankulmalta Salomäkeen mummun luokse tissivieruun. Olen ymmärtänyt, että illalla palattiin kotiin. Ilmeisesti menettelyä jatkettiin niin pitkään kuin oli tarpeen.
2. Sanonta tarkoittaa, että joku tai jokin katoaa yllättäen. Selityksenä olen kuullut, että Hellun talossa Kalkunmäessä oli joskus Vartti-niminen työmies, joka teki tällaisen katoamistempun. Koska tapahtuman ajankohdasta ei ole mitään tietoa, en ole lähtenyt henkilöä jäljittämään. Vartti kyllä esiintyy sukunimenä ainakin Suodenniemellä.
3. Röttiraiti on karkeasta pellavakankaasta valmistettu lakana.
4. Temppeli on kangaspuiden osa, joka kiristää loimen leveälle. Nykyisin käytetään nimeä pingotin.
5. "Koitin tehdä niin, että sialu sisällä soi". Sanontaa käytti äitini, ja se liittyi ruumiilliseen työhön ja usein kiireeseen. Lapsena ihmettelin, miten se sielu oikein soi. Myöhemmin olen tullut senkin tuntemaan.
6. Tulee niinku kopasta ja joka lävestä. Jotakin ainetta, esimerkiksi vettä, tulee paljon. Tuo reikää tarkoittava läpi-sana oli paljon käytössä, leipäläpi, läpileivät.
7. Onnesta on sama kuin onneksi. Onnesta ei käynyt pahemmin.
8. Kaituri oli henkilö, joka myi (ehkä valmistikin) kangaspuiden kaiteita, nykyisin pirtoja. Kaituri-Iisakista kertonut ei itsekään tiennyt, oliko kyseessä yleisnimi kaiteiden myyjille vai oliko joskus ollut Iisakki-niminen kaituri.
Jatketaan vielä tätä aikamatkaa 1930-luvun lopun palveluihin. 1937 ja 1939 ilmestyi julkaisu nimeltä Sininen kirja: Suomen talouselämän hakemisto. Ehkä on mukava katsoa, mitä pitäjässä tuolloin oli tarjolla. Linkit vievät Hämeenkyrön luettelon alkuun. Löytyi sieltä pari kyläläistäkin: 1937 Toivo Mäkisen rakennus- ja huonekalupuusepänliike ja 1939 A. Laineen sekatavarakauppa. Luetteloon pääsy oli luultavasti maksullista, mikä voi näkyä sen kattavuudessa.