Blogi

Taannoin kirjoittelin haukijärveläisten käyttämästä murteesta. Saamani yhteydenoton johdosta heräsin siihen, että kylässä puhuttiin toistakin murretta, karjalan murretta. Olihan kylässä kolmisenkymmentä Vpl Pyhäjärveltä tullutta perhettä. Olen kuullut karjalan murretta lapsena paljon, koska aikuiset karjalaiset puhuivat sitä 50-luvulla ja 60-luvulla. He varmasti puhuivat sitä elämänsä loppuun saakka. Muistan, miltä puhe kuulosti, muistan pronominit mie ja sie, mutta mieleeni ei juurikaan ole jäänyt yksittäisiä murresanoja, jotka olisivat olleet itselleni outoja.

Muistan sentään karjalaismummon, joka sanoi, että "Kyllähän sitä koulua käy, kun ei tuhma ole", karjalan murteella tietysti. Ihmettelin sitä, että hän puhui kiltin pikkutytön tuhmuudesta. Jossain välissä sitten selvisi, että hän tarkoitti tyhmyyttä, ei tuhmuutta. Myös sanalla tuima taisi olla karjalaisille hiukan eri merkitys. Kun talvi tuli, meillä laitettiin tumput käteen. Karjalaisilla taisi olla kyseisille vaatekappaleille jokin muu nimi. Vanttuut? Kertokaahan, pyhäjärveläistaustaiset lukijani, mitä murresanoja teille tulee mieleen. Sellaisia, jotka siis poikkesivat satakuntalaistaustaisten käyttämistä.

Kun aloitimme kansakoulun syksyllä 1958, meitä tuli ensimmäiselle luokalle 15 oppilasta. Heistä yhden molemmat vanhemmat olivat karjalaisia. Kolmella vain toinen vanhemmista oli karjalainen. Lisäksi oli kolme sellaista, joilla ainakin toinen vanhemmista oli karjalainen, toisen juurista minulla ei ole varmaa tietoa. Jonkinlainen kytkentä Karjalaan ja sen murteeseen oli siis lähes puolella tuon luokan oppilaista. Puhuivatko he karjalan murretta? Muistikuvani mukaan eivät. Arvelisin heidän pikemminkin olleen kaksikielisiä. Karjalaisten vanhempien kanssa puhuttiin näiden murretta, muiden kanssa seudun valtamurretta.

Sivusto päivittyy seuraavan kerran kahden viikon kuluttua.

Sivusto käsittelee Haukijärveä vuosina 1890 - 1960. Ensimmäisinä 30 vuotena iso osa kyläläisistä oli torppareita. Katsotaan tällä kertaa, millaisilla sopimuksilla he olivat torppansa vuokranneet. Osa jäi suullisen sopimuksen varaan, mutta kirjallisiakin on säilynyt. Niitä löytyy erityisesti tuomiokirjoista, sillä torpparit hakivat kontrahtinsa vakuudeksi kiinnityksen taloon tai myöhemmin rekisteröivät sopimuksen oikeudessa. Käytän seuraavassa esimerkkinä Hillun Mäkelän ja Kukkolan sekä Yliraukolan Alaviidanojan sopimuksia. Näistä Mäkelä oli iso torppa, Kukkola ja Alaviidanoja selvästi pienempiä. Kukkolan sopimus löytyy galleriasta, Mäkelän ja Alaviidanojan tuomiokirjoista.

Kukkolasta perittiin rahallista vuokraa 50 markkaa vuodessa, Mäkelästä 100 markkaa. Alaviidanojalta ei rahallista vuokraa maksettu. Taksvärkkiä eli taloon tehtäviä työpäiviä Alaviidanojalla oli paljon. Ensimmäisinä viitenä vuotena työpäiviä hevosen kanssa oli yksi joka viikko. Apupäiviä (ilman hevosta) piti tehdä 15 vuodessa kesäaikaan. Viiden vuoden kuluttua määrät nousivat kahteen työpäivään viikossa hevosen kanssa ja 25 (15 kesällä ja 10 talvella) apupäivään vuodessa. Kukkola ilmeisesti teki hevosen kanssa maantien kunnossapitoa ja apupäiviä 10. Mäkelän kontrahtiin kirjattiin vuodessa viisi työpäivää hevosen kanssa sekä 10 ilman hevosta. Ilmeisesti ero selittyy juuri rahallisen vuokran määrällä. Myös sopimusten solmimisajankohta oli erilainen, Mäkelällä vanhin (1880), Alaviidanojalla myöhäisin (1901).

Sopimukset sisälsivät niin ikään määräyksiä torpan rakennuksista ja niiden kunnossapidosta, puiden ottamisesta, aitojen rakentamisesta, raivattavista pelloista ym. Alaviidanojan ja Mäkelän kontrahdissa oli pykälä myös torpparin kuoleman varalta, Kukkolan valmiille lomakkeelle tehdystä sellaista en huomannut.

Miten torppari hoiti omat viljelyksensä, jos hän teki kaksi päivää viikossa töitä taloon? Sitä paremmin mitä enemmän hänellä oli työvoimaa. Omat työhön kykenevät lapset toivat helpotusta työvoimapulaan. Monissa torpissa oli myös renkejä ja piikoja apuna. Sanonta "Kuu on torpparin aurinko" kertoo silti pitkistä työpäivistä.

Taannoin pohdin sitä, missä Lauri Suoja suoritti opintonsa. Vastaus löytyi Helsingin Sanomien jutusta 20.11.1964 (HS Aikakone) hänen 70-vuotispäivänsä kunniaksi. Lauri opiskeli 1917 - 1919 Harjun maamieskoulussa ja valmistui agrologiksi Mustialan maamiesopistosta 1923. Hänelle kertyi melkoinen määrä työ- ja luottamustehtäviä. Hän työskenteli Uudenmaan Maataloustuottajain  Liiton sihteerinä 1925 - 1944, Maataloustuottajain Keskusliiton Säätiön sihteerinä ja metsätilojen isännöitsijänä 1931 -1963 sekä Maataloustuottajain Keskusliiton vt. sihteerinä sodan aikana. Lisäksi hänellä oli useita tehtäviä julkishallinnossa. Jutussa mainitaan myös Uudenmaan Matkailijayhdistys, Vakuutusyhtiö Metsäpalo ja Lampisen säätiö. Hän teki opintomatkoja Keski-Eurooppaan ja Skandinaviaan.

Sitten Mustajärvenkulmalle. Suomen pienviljelijä-lehti tietää kertoa, että Mustajärvenkulmalla pidettiin toukokuussa 1930 esitelmätilaisuus ja Suomen Pienviljelijäin puolueen puolueosaston perustava kokous.Osaston johtokuntaan valittiin Taave Kastiaismaa, Aleksi Palomäki, Kalle Valkama ja Toivo Riihiniemi sekä varalle Ville Kukkola ja Kalle Metsola. Puheenjohtajaksi valittiin Vihtori Järvelä ja sihteeriksi Taave Kastiaismaa. Nimistä päätellen osasto kattoi melko laajan alueen. Samoihin aikoihin osastot perustettiin myös Jumesniemeen ja Heinijärvelle. Toimintaa osastolla oli ainakin vielä 1934, joskin tehtäviin valitut olivat pääasiassa muualta kuin Mustajärvenkulmalta.

Sairaanhoitajatarlehti kertoi marraskuussa 1929, että Pitkaniemen keskuslaitoksen henkilökunta järjesti ylihoitaja Karl Forsbergille jäähyväisillanvieton, sillä tämä oli täyttänyt 65 vuotta ja erosi toimestaan. Illan ohjelmaan kuului ylilääkärin puhe, runo ja yksinlaulua. Kunniavieras sai kukkia ja muistolahjan. Karl Forsberg oli toiminut yli 30 vuotta mielisairaanhoidon tehtävissä Kivelän sairaalassa, Turun vankimielisairaalassa ja Pirkäniemen sairaalassa, jossa hän työskenteli pisimpään. Työnsä lisäksi hän toimi myös suojeluskunnassa ja hoitajien ammatillisessa järjestössä. Miten Karl Forsberg liittyy Haukijärveen? Hän avioitui 1919 Sanni Peltomäen kanssa. Kovin pitkään ei Karl Forsberg ehtinyt eläkepäivistään nauttia, sillä hän kuoli jo 1933.

Viitisen vuotta sitten kerroin blogitekstissä Vihtori Anselm Ihantolasta. Nyt olkoon hänen vaimonsa Matilda Josefiinan vuoro. Josefiina syntyi huhtikuussa 1854 Hämeenkyrön Jumesniemen Jaskaran Asumaniemen eli Mataluksen torpassa (kartalla aivan Pohjois-Pirkkalan rajan tuntumassa). Hänellä oli viisi veljeä ja kolme sisarta, heistä seitsemän eli aikuisikään. Isä Kustaa Packalen kuoli 1868, äiti Ester eli vuoteen 1901. Josefiina pääsi ripille 1869 ja 1872 hän lähti piiaksi Jumesniemen Honkalaan. Jumesniemessä hän tutustui Vihtoriin, ja heidät vihittiin 1876. Heidän yhteisistä vaiheistaan lisää em. blogitekstissä ja sivustolla.

Josefiinasta on säilynyt jonkin verran muistitietoa. Hänen kerrottiin niittäneen viikatteella niittyheinää, mikä ei ollut naisille kovin tavallista. Hiukan kärsimätönkin hän oli, työt piti saada nopeasti valmiiksi. Sama ominaisuus on periytynyt myös osalle jälkipolvista. Uusiin hömpötyksiin, kuten kansakouluun, hän suhtautui kielteisesti. Ilmeisesti lapsista vain Frans Anshelm kävi vähän aikaa Haukijärven koulua.

Tytär Fanny Haukipää muisteli 1960-luvulla, miten hän halusi  sisarensa (ehkä Tilda) kanssa saada mustat villasukat, jotka olivat muotia. He poimivat mustat villat erilleen, kehräsivät ne salaa langaksi ja kutoivat sukat paimenessa ollessaan, koska tiesivät, ettei äiti sukkia hyväksyisi. Jossain vaiheessa kuitenkin kävi käry. Mikään ei auttanut, äiti pakotti heidät purkamaan sukat. Torpparin tyttärien ei sopinut hienostella.

30-luvulta on kahdenkin muistelijan kuvaus puutarhakeinusta, joka piti pystyttää Salomäen pihaan. Tila oli silloin jo Josefiinan pojan Eeron omistuksessa, mutta Josefiina asui talossa eläkeläisenä Eeron perheen kanssa. Perhe halusi pihakeinun, ja sen osat hankittiinkin odottamaan pystytystä. Tässä vaiheessa Josefiina puuttui peliin. Keinu ei pikkutilallisen pihaan sovi. Jos sellainen pihaan tulisi, hän sanoisi velan irti. Ei ole tarkkaa tietoa siitä, oliko tilan kauppahinnasta jotain suorittamatta vai oliko kyse Josefiinan eläkkeestä. Joka tapauksessa keinu jätettiin pystyttämättä. Osat kai sitten onnistuttiin myymään jonnekin.

Tiukka muori, tämä isoisoäitini.