Blogi
Kartanonrouvasta täysihoitolanpitäjäksi (blogi)
Pakkasesta on näillä sivuilla kirjoitettu vaikka kuinka monta kertaa. Tällä kertaa kuitenkin siellä asuneesta henkilöstä, joka on jäänyt kyläläisille hiukan vieraammaksi. Julia Marit Denise Säthren syntyi lokakuussa 1890 Jyväskylässä. Isä Otto Reinhard Säthren oli asioitsija. Hän toimi Suomen Halla-nimisessä yhtiössä, joka omisti useita sahalaitoksia. Sen pääpaikka oli Kymin kunnassa. Yhtiö oli norjalainen, ja myös Säthren oli Norjan kansalainen, alamainen, kuten tuolloin sanottiin. Julian äiti oli Sigrid Hildegard Johnson, jonka isä Julius Johnson omisti Jyväskylässä Kuokkalan sahan ja maatilan. Julialle syntyi myöhemmin kaksi sisarta. Perhe asui välillä myös Kymissä ja Helsingissä. Sigrid ja Otto Säthren erosivat 1903, ja Julia asui tämän jälkeen äitinsä kanssa.
Jorma Tuomi-Nikula on kirjoittanut kirjan nimeltä Kuokkalan patruuna - Julius Johnsonin elämä. Sen mukaan Julia asui perheensä kanssa Helsingissä ja vietti kesät Kuokkalassa. Vuosina 1907 ja 1908 hän opiskeli yksityiskoulussa Sveitsissä. Lisäksi hän matkusti 1907 Ranskaan yhdessä isoisänsä kanssa. Kihlautuminen Gustav Estlanderin kanssa mainittiin myös sanomalehdissä.
Kovin paljon ei tiedetä Julia Estlanderin elämästä Haukijärvellä. Hevoset taisivat olla lähellä hänen sydäntään, mutta hän ajoi myös henkilöautoa. Hän kuului koulun johtokuntaan ja järjesti joskus lastenjuhlia kartanossa. Hän osallistui Lotta Svärd-järjestön toimintaan. Ilmeisesti hän oli myös musikaalinen. Hänellä oli ulkomaanpassi, ja ilmeisesti hän myös matkusteli. Loppuvuodesta 1931 hän muutti kirjansa Iittiin.
En ole löytänyt tietoa siitä, miksi Julia Estlander avioliittonsa päätyttyä muutti juuri Iitin Vuolenkoskelle. Kenties hänen vanhemmillaan oli siellä omistusta. Kenties hän vain löysi sieltä täysihoitolaksi sopivan talon. Hän mainosti lehdessä mahdollisuutta lohenkalastukseen ja virkistäytymiseen jo kesällä 1931. Mainoksia julkaistiin 30-luvun ja 40-öuvun lehdissä. Hän kuului Vuolenkosken maalaisseuraan ja harrasti edelleen autoilua. Hänen äitinsä kuoli 1933 ollessaan vierailulla Vuolenkoskella. Ilmeisesti myös Otto Säthren oli muuttanut Vuolenkoskelle ja kuoli siellä 1937. Pahinta Julialle oli kuitenkin oman pojan kuolema lento-onnettomuudessa seuraavana vuonna. Julia Estlanderin matka päättyi Vuolenkoskella 1953.
Varkaus Viidanojankulmalla (blogi)
Seuraava tarina vie meidät 1860-luvulle, siis sivuston aikaa varhaisempiin vuosiin. Kerron siitä kuitenkin, koska varkauden kohteeksi joutunut Nikodemus Yliviidanoja on mainittu sivustolla. Tapauksen kulku selviää Ylä-Satakunnan ylisen tuomiokunnan varsinaisten asioiden pöytäkirjasta vuodelta 1863 sivuilta 410 - 416.
Kun Nikodemus Yliviidanoja aamulla 5. tammikuuta meni ulos, huomasi hän, että lukitun aiitan seinän viereen oli nostetttu tikkaat ja aitan pärekattoon oli tehty reikä. Maassa oli lunta, ja siinä erottuivat kahdet jalanjäjet. Niitä Nikodemus lähti seuraamaan naapurinsa Vilhelm Alaviidanojan kanssa. Jäljet - yhdet isojen saappaiden ja toiset pienten kenkien - veivät Mouhijärven puolella olleeseen torppaan. Torppari ja hänen vaimonsa kielsivät käyneensä varkaissa ja suhtautuivat Nikodemukseen ja Vilhelmiin ynseästi.
Avuksi saatiin parin päivän kuluttua jahtivouti Fransen. Jäljet olivat edelleen näkyvissä, ja Fransen suoritti etsinnän torpassa. Hän löysi torpparin isot saappaat ja hänen vaimonsa pienet kengät, jotka näyttivät sopivan jälkiin. Jäljistä tehtiin piirrokset oikeudenkäyntiä varten. Todistajina olivat Vilhelm Alaviidanoja ja Taavetti Santamäki. Varastettua sianlihan kimpaletta Fransen ei torpasta löytänyt. Jos vanhoja mittoja oikein tulkitsen, oli lihaa viety suunnilleen seitsemän kilon verran.
Seurasi oikeudenkäynti, jossa kantajana oli Nikodemus Yliviidanoja ja vastaajina torppari ja hänen puolisonsa. Jahtivouti, Alaviidanoja ja Santamäki olivat jutun todistajia, ja kertoivat tapahtumista edellä esitetyn mukaisesti. Oikeus kuuli myös vastaajia, jotka edelleen kiistivät syyllisyytensä. He eivät pystyneet selittämään, miksi heidän jalkineensa sopivat jälkiin. Jalkineita ja jäljistä tehtyjä piirroksia tutkittiin myös oikeudessa. Lopulta oikeus päätti, että vastaajat olivat syyllisiä. Torpparille määrättiin raipparangaistus ja hänen vaimolleen vitsaa. Lisäksi heidät määrättiin korvaamaan lihan arvo Nikodemukselle.
Torppari ja hänen vaimonsa ilmoittivat tyytymättömyytensä tuomioon. Niinpä heidät siirrettiin Turkuun odottamaan hovioikeuden käsittelyä. Hovioikeuden tuomio selviää Mouhijärven rippikirjoista (SSHY:n jäsensivuilla). Se vapautti syytetyt syytteestä puutteellisen näytön vuoksi. Torppari ja hänen vaimonsa palasivat kotiinsa, mutta kuolivat pian nälkävuosien aikaan.
Poutala ja Peltonen (blogi)
Palataan vielä hiukan viimekertaiseen aiheeseen ja Poutalan historiaan. En tiedä, kuinka moni teistä luki lainhuudatusasiakirjoihin sisältyvän kopion Poutalan kauppakirjasta. Palstatilan rajat on siinä hiukan vaikeasti määritelty, mutta jotain kiinnekohtia kauppakirjasta löytyy. Puhutaan Selkeen hallussa olleesta niitystä, nk. torpparikulman tiestä ja Peltosen tonttimaasta. Vuoden 1929 kartassa (suurenna kunnolla) näkyy todennäköisesti vielä Selkeen rakennuksia Viitaniemen vieressä Suojan maalla (1:3). Niittyä ei oikein voi löytää eikä kauppakirjan mainitsema tiekään enää erotu, sillä 20-luvulla Viidanojantien alkupää siirtyi suunnilleen nykyiselle paikalleen. Aiemmin ilmeisesti kuljettiin Selkeen kautta. Poutalan (1:6) rajat lienevät kuitenkin alusta alkaen olleet samat, jotka näkyvät kartalla. Vielä paremmin Poutalan alue erottuu täällä.
Viimeksi mietin myös sitä, miksi ostaja oli juuri Taavetti Vihtori Jokinen eikä hänen isänsä Mikko Poutala (Haukipää). Ehkä ostoon tarvittiin lainarahaa. Eteenpäin pyrkivän, tosin vasta 18-vuotiaan nuoren miehen oli varmaan helpompi saada sitä kuin jo iäkkään entisen torpparin. Mikko kuitenkin lienee luopunut torpastaan jonkinlaisen eläkesopimuksen kera. Sen turvin perhe sai elintarvikkeita. Mikon ja hänen vaimonsa kuoleman jälkeen Poutala tuli myyntiin niin, että Taavetti Jokinen myi tilan ja Mikon vävy Taavetti Teliniemi rakennukset. Ehkä Teliniemi oli hankkinut Poutalan rakennustarpeet. Taavetti Jokinen ja Elina Teliniemi olivat Mikko Poutalan ainoat elossa olevat perilliset, muut lapset olivat kuolleet jo aiemmin eikä heillä ollut perillisiä. Kyse voi olla myös Elinan perintöosuudesta.
Sitten tuo Peltosen tonttimaa. Kyseessä lienee Kaarle Viktor ja Eufrosiina Peltosen asuinpaikka. He olivat Suojan itsellisiä vuosina 1900 - 1907, tosin lopuksi korjattu Pakkaselle. Tuota tekstiä kirjoittaessani en ajatellut, että heillä oli mökki jossakin Suojan maalla, pikemminkin kuvittelin heidän asuneen Suojan rakennuksissa. Ilmeisesti mökki joko oli olemassa 1903 tai ainakin heille oli annettu lupa sellaisen rakentamiseen, ja paikkakin merkitty maastoon niin tarkasti, että siihen voitiin kauppakirjassa viitata. Kukaan ei ole mökkiä muualla maininnut. Ehkä Peltoset purkivat sen ja veivät mukanaan Laitilaan. Lisätiedot aiheesta ovat tervetulleita.
Työnjohtaja ja poliisi (blogi)
Haukijärvellä lapsena asuneista ainakin kolme toimi myöhemmin poliisina, yksi tosin vain lyhyen aikaa. Tällä kertaa kerron Hämeenkyrössä vähemmän tunnetun poliisin Taavetti Vihtori Jokisen tarinan. Taavetti syntyi 14. joulukuuta 1885. Hänen vanhempansa Mikko ja Matilda olivat silloin Haukipään torppareita. Taavetin lapsuus lienee kulunut samoin kuin muillakin torppien lapsilla, tosin yhdellä poikkeuksella. Hän pääsi kansakouluun 1898, kun koulu aloitti Haukijärvellä. Tiedossa ei ole, montako luokkaa hän koulua kävi. Kolmen vuoden kuluttua hän pääsi ripille. Sen jälkeen hän otti käyttöön sukunimen Jokinen. Rippikirjan mukaan hän kävi vuoden 1903 jälkeen Joskisaaren maanviljelyskoulun Nivalassa. Ilmeisesti koulun kautta järjestyi työpaikka Sievissä. Siellä hän toimi maataloustyönjohtajana vuosina 1906 - 1908.
Taavetin vanhemmat luopuivat torpasta viimeistään 1903, ja samaan aikaan Taavetti osti Poutalan palstatilan. Emme tiedä, millainen järjestely oli kyseessä, sillä hän oli tuolloin vasta 18-vuotias. Tila oli vain parin hehtaarin suuruinen, joten se oli todennäköisemmin tarkoitettu asunnoksi Taavetin vanhemmille ja sisaruksille kuin antamaan hänelle itselleen elantoa. Eikä Taavetti liene kovin paljon Poutalassa asunutkaan. Hänellä ei ole lainkaan merkintöjä ehtoollisella käynnistä Hämeenkyrössä vuosien 1902 - 1911 rippikirjassa. Lisäksi myöhemmässä 80-vuotishaastattelussa (Etelä-Suomen Sanomat 14.12.1965) hän on kertonut toimineensa työnjohtajan tehtävien lisäksi myös mielisairaanhoitajana ennen ryhtymistään poliisiksi 1911. Kirjoilla hän kuitenkin oli Hämeenkyrössä 1908 -1915.
Ensimmäinen lehtitieto Taavetti Jokisen poliisinurasta on vuodelta 1913, jolloin hänet valittiin poliisikonstaapeliksi Jämsään. Siellä hän lienee ollut vain lyhyen aikaa, sillä 1914 hän työskenteli Hämeenlinnassa etsivänä konstaapelina. 20-luvulla hänestä oli tullut etsivä ylikonstaapeli. Hämeenlinnassa hän viihtyi aina vuoteen 1934, jolloin tuli valituksi komisarion virkaan Lahdessa. Lahdessa hän myös vietti 50-vuotispäiviään. Eläkkeelle hän jäi 1949. Vuonna 1942 hän sai Suomen Leijonan ritarikunnan ritarimerkin.
Taavetti Vihtori Jokinen solmi 1915 avioliiton Helmi Salolahden kanssa. Heidät vihittiin Virroilla. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä ja poika. 80-vuotishaastattelussa kerrotaan, että Jokinen osallistui poliisien järjestötoimintaan. Hänen vapaa-ajanharrastuksenaan mainitaan urheilukalastus. Hän kuoli Lahdessa joulukuussa 1968 83-vuotiaana. Siunaustilaisuudessa esiintyi Lahden poliisikuoro. Seppeleen haudalle laskivat omaisten lisäksi myös poliisijärjestöt (Etelä-Suomen Sanomat 24.12.1968).
Parilan Rajalasta (blogi)
Olen jo pitempään pohtinut, ketkä omistivat Parilan Rajalan 1900-luvun alkuvuosina. Ja tietysti myös sitä, ketkä siellä asuivat. Niinpä päätin pyytää Kansallisarkistosta Kaarle Heikkilän Rajalaan saamasta lainhuudosta kopiot liitteineen. Kaarlesta eteenpäin omistajat ovat melko tarkasti tiedossa, mutta häntä edeltävistä ei ollut varmuutta. Sen kuitenkin tiesin entuudestaan, että Estlander myi Rajalan palstatilan Mouhijärven puolella asuneille Alfred ja Matilda Karhiniemelle (Haavistolle) 1907. Tilan rajat olivat samat, mitkä näkyvät vanhassa kartassa merkinnällä 1:5. Karttaa pitää suurentaa kovasti, jotta tilojen numerot näkyvät. Viime viikolla kopiot lainhuudosta tupsahtivat sähköpostiini, ja Rajalan omistajaketju selvisi.
Muutettuuaan Lavian Riuttalan Karhiniemeen Alfred ja Matilda myivät Rajalan Alfredin isälle Nikodemus Karhiniemelle 1912. Ilmeisesti tästä on olemassa vain kauppakirja, ei lainhuudatusta. Nikodemus Karhiniemi ei muuttanut Rajalaan, vaan asui edelleen Laviassa. Järjestely merkitsi luultavasti sitä, että Hahmajärven Haavistolle muuttaneet Kalle ja Aina Karhiniemi viljelivät myös Rajalaa. Vuonna 1917 Nikodemus Karhiniemi luopui Rajalasta, ja myi sen lähistöllä Mouhijärven puolella asuneelle torppari Juho Albinus Heikkilälle. Tästäkin on olemassa vain kauppakirja, sillä Juho Heikkilä kuoli seuraavana vuonna vankileirillä. Hänen jälkeensä pidettiin 1919 pakkohuutokauppa, jossa Juhon veli Kaarle Heikkilä sitten osti Rajalan. Hän myös haki tilalle lainhuudon. Ei ole tiedossa, miksi Juho Heikkilän jälkeen pidettiin pakkohuutokauppa (kauppakirjassa väkiottohuutokauppa).
Hiukan epävarman henkikirjamerkinnän mukaan Aleksanteri ja Maria Rajala muuttivat pois Rajalasta 20-luvun alussa. Aleksanteri kuoli 1921, joten on mahdollista, että perhe asui Rajalassa siihen saakka. Siinä tapauksessa mökkiin tien toiselle puolelle muuttivat Maria ja poika Taavetti. Haudatttujen luettelossa Aleksanteri merkittiin torpan eläkeläiseksi. Luopuessaan torpasta hän oli saanut eläkkeen, joka koostui elintarvikkeista, mutta mahdollisesti myös asumisoikeudesta. Rajalan ensimmäisen myynnin kauppakirjaan on merkitty, etteivät tilalla olevat huoneet seuraa kauppaa. Ne siis olivat joko Aleksanteri Rajalan tai Estlanderin omistuksessa. Myöhemmissä kauppakirjoissa ei ole mainintoja rakennuksista. Kaarle Heikkilän jälkeen pidetyn huutokaupan myyntiluettelossa ei myöskään ole mainintaa rakennuksista, hirsiä ja lautoja oli kylläkin kaupan, ja ne osti Vihtori Heikkilä. Mahdollisesti tien toiselle puolelle nousseen mökin rakentamiseen käytettiin torpan rakennuksia. Aiemmin mainitussa 1929 julkaistussa kartassa näkyy Rajala molemmin puolin tietä. Oliko Vihtori Heikkilä rakentanut itselleen uuden talon vai oliko paikalla edelleen torpan rakennus? Ehkä joskus saamme siihenkin vastauksen.